notkeatonline, Alba 2012
Tampere Filharmonia, joht. Hannu Lintu:
Kolmen sukupolven tamperelaissäveltäjien orkesteriteoksia esittelevä notkeatonline-levy on vakuuttava osoitus Tampere Filharmonian ja Hannu Linnun juuri päättyneen yhteistyökauden ansioista. Orkesteri tulkitsee vaativia moderneja partituureja kauttaaltaan luontevasti ja innostuneen musikaalisesti. Sointi on nautittavan ilmavaa ja tarvittaessa rouhevan iskevää.
Levyn kruunaa moderniksi klassikoksi muodostunut Usko Meriläisen orkesterikonsertto Aikaviiva vuodelta 1989. Teos lähtee liikkeelle pienistä alkuiduista, joista kiirehtimättä kasvaa esiin pitkäjänteinen kokonaiskaarros. Aikaviiva palkitsee keskittyneen kuulijansa. Teoksen vähäeleinen hiljainen alku saa lunastuksensa hitaasti syttyvissä, jylhän purkauksenomaisissa huipennuksissa. Meriläisen malttia ja kestävyyttä vaativa musiikki on oiva vastaveto aikamme lyhytjänteiselle levottomuudelle.
Jouni Kaipaisen kaksiosainen notkea keaton (The Ghost of Buster) tarjoaa aivan päinvastaisen ratkaisun: teoksen alun maaginen tunnelma viettelee kuulijansa välittömästi. Kaikki on kohdallaan viimeistä piirtoa myöten, Kaipaisen orkestrointitaito ja värivaisto paljastuvat yhtä erehtymättömiksi kuin Ravelilla konsanaan. Notkeus kuitenkin kangistuu yllättävän nopeasti, sillä jo viiden minuutin kuluttua alun keveys on tiessään ja tilalle astuu myöhäisromanttinen paatos. Teoksen toisessa osassa Beniniläinen aamulaulu afrikkalaiset lyömäsoittimet säestävät jälkimahlerilaisen hedonistista auringonnousun kuvausta. Vaikka musiikista välittyy vahva henkilökohtainen muisto, olisin silti toivonut kuulevani jotain vieläkin jännittävämpää, sellaista jota ensimmäisen osan alku lupasi.
Kaipaisen oppilaan Paavo Korpijaakon teoksessa Amuse-bouche vallitsee hieman samantapainen epäsuhta teoksen nimen ja musiikillisen ilmaisun välillä. Nimenä amuse-bouche viittaa aperitiivin yhteydessä nautittaviin ruokahalua kiihottaviin pikku suupaloihin, mutta Korpijaakko yllättää kuulijansa tarjoilemalla gargantuamaisen illallisen, jossa ahmitaan kokonaisia villisikoja ja täytettyjä ankkoja. Reilun varttitunnin kestoinen vaskipainotteinen sävellys on sen verran tuhtia tavaraa, että sen jälkeen on parempi siirtyä suoraan digestiiviosastoon. Joka tapauksessa Amuse-bouche on ilmaisuvoimaista vahvalla kädellä kirjoitettua orkesterimusiikkia, odotan innolla jatkoa!