Berlioz: Herminie, Les Nuits d’été
Ravel: Shéhérazade
Véronique Gens, sopraano
Orchestre National des Pays de la Loire, johtaa John Axelrod
Ondine 2012
Sopraano Véronique Gensin tausta on barokkipappi William Christien oopperaproduktioissa, ja se kuuluu: kaikki lähtee tekstin sisäisestä draamasta, ranskan kielestä, jonka materiaalisuutta Gens käsittelee kirkkaasti ja ylellisellä loistokkuudella. Eri äänteet soivat selkeästi omissa väreissään ja muodostavat soinnin perustan. Gensilla on muuntautumiskykyinen ja laaja äänimateriaali: perussaundi on puhdas, avara ja marmorisen voimakas. Kolmiviivainen c:kin leiskahtaa mezzomaisen ukkosenkaltaisena. Ote tulkintaan on majesteetillisen itsevarma ja suurisydäminen.
Hector Berlioz’n kantaatti tai pikemminkin oopperafragmentti Herminie seuraa Rameaun ja Lullyn barokkioopperoiden jälkiä. Gens säteilee klassillista traagisuutta niin vienoissa rukouksissa kuin myrskyisissä purkauksissakin. Tarina on peräisin Tasson eepoksesta Vapautettu Jerusalem ja käsittelee syyrialaisen prinsessan tuskailua kielletyssä rakkaudessaan ristiritari Tancrède’iin. Gens muovaa intohimoisen sankarittaren tunteet epäilyksestä ja sotaisesta vihasta toiveikkaaseen nöyryyteen kuin antiikin kuvanveistäjä: affektit piirtyvät voimakkaina, selkeinä ja tahrattomina.
Myös Berlioz’n kuusiosainen laulusarja Les Nuits d’été säveltäjän ystävän Théophile Gautierin tekstiin on täynnä traagisuutta, kun onneton rakkaustarina etenee viattomasta idyllistä kuoleman tuskaan ja arvoitukselliseen luopumiseen. Pastellisävyinen, luontoyksityiskohdilla maalaileva ilmapiiri on kuitenkin kaukana Herminiestä, ja Gens omaksuu välittömästi romanttisen helmimäisen, herkimmillään usvamaisen ilmaisurekisterin. John Axelrodin johtama Orchestre National des Pays de la Loire kuvittaa tunnevivahteita ja vuoroin merellisiä, vuoroin metsäisiä luontotaustoja värikkäästi ja myötätuntoisesti.
Maurice Ravelin Shéhérazade-sarja vyöryttää orienttimystiikkaa niin intomielisesti, että kliseetkin muuttuvat tuoreiksi. Kokonaisuus on kuin keinuva kuvakaleidoskooppi, jossa tunnelmat ja värisävyt vaihtuvat vaivihkaa ikään kuin pyörivällä liikkeellä. Eksotiikkansa ohella teos on myös ranskan säveltämisen juhlaa. Gens vaeltelee aistillisessa kuvamaailmassa maittavan kestävällä, parfymoidulla soinnilla, jossa ääni soi koko laajuudeltaan ilmavana ja kantavana. Suomalainen Ondine saa olla erityisen ylpeä uudesta ”valloituksestaan.”