Olen monesti taksissa istuessani tuntenut olevani Häkkisen Mika. Hallitsen auton täydellisesti. Kaasusta se menee eteenpäin ja jarrusta pysähtyy, olen kuullut ja nähnytkin joskus. Monella ystävälläni kun on ajokortti. Taitavasti istun kuskin vieressä, ja jos osoite on vähän epäselvä, pystyn hienosti ohjaamaan puheellani allani jyrähtelevää kiiltävän hopeista Mercedestä. ”Seuraavasta vasemmalle, mennään tuonne mäen päälle.” Ja autohan liikkuu. Mistähän niille miljonäärikuskeille oikein maksetaan?
Tällä viikolla vietetään lasten viikkoa Musiikkitalossa. Yksi tapahtuman kohokohdista on Kuule, minä sävellän! -konsertti, joka esittelee lasten tekemiä teoksia suurillekin kokoonpanoille. Ei tarvitse osata nuotteja, hyräilytaito riittää. Ammattilaismuusikot sitten kyllä tekevät työn loppuun musiikin teoreettisten sääntöjen puitteissa ja lopputuloksena on soivaa taidetta. Helppoa! Mozartkin sävelsi lapsena, ja siitä on kuitenkin satoja vuosia. Ihan varmasti Leopold-isukki auttoi häntäkin.
Kannatan musiikkikasvatusta ja lasten tuomista säveltämisen pariin. Kannatan kannustamista ja alkuun auttamista. Kannatan opettamista ja oppimista. Sivusta katsottuna projekti näyttää kuitenkin yksinkertaistavan niinkin monisyistä taitoa kuin säveltäminen. Se ei välttämättä ole vain kannustin, vaan pahimmillaan ikävä houkutin pois realiteettien parista. Uskotellaan kaiken syntyvän helpoimman kautta, niin kuin romantiikan säveltäjillä konsaan. Tuolloin teoksen synnyttämiseen tarvittiin vahva tunnetila ja pari pulloa viiniä, olen lukenut.
Nykypäivänä vain viinipuoli pitää pintansa. Ei riitä tunnetila, hyräily tai pään sisäiset äänet, vaikka niitäkin kai tarvitaan. Aluksi pitää osata nuotit ja muutama tahtilajikin, ehkä joku soitin olisi hyvä tietää. Mutta mitä vielä, projekti kaikessa hyväntahtoisuudessaan antaa ymmärtää, että ei tarvitse, sillä musiikin luomiseksi tarvitaan ainoastaan joku idea ja kaveri tekee loput. Muistuvat mieleeni tilanteet taksin penkiltä.
Kyseessä ovat kuitenkin pienet lapset. Kerrotaanko heille, että tämä on tällainen leikki, eikä vastaa tosielämää? Tietävätkö he, että säveltäminen on oikeasti todella vaikeaa, mutta täysin opittavissa, niin kuin kirjoittaminen tai mikä tahansa urheilulaji, vaikka formulakisaaminen. Kerrotaanko heille, että ei Häkkisen Mikakaan harjoitellut apukuskin paikalla? Toivottavasti näistä innokkaista lapsista kuullaan vielä, ja heidän ihan itse säveltämiään teoksia.