Mahler: Sinfonia n:o 6
Lontoon filharmoninen orkesteri
joht. Esa-Pekka Salonen
Signum Classics, 2011
Esa-Pekka Salonen nousi kansainväliseen tietoisuuteen Mahlerillaan 28 vuotta sitten, ja on siitä lähtien jatkanut böömiläismestarin jättisinfonioiden parissa menestyksellä. Mahler-juhlavuosi saa jälleen uuden tulkinnan kuudennesta sinfoniasta, mutta ei suinkaan vain täydentämään jo vinoksi taittuvaa levypinoa. Se on nimittäin todella hyvä levytys, mikä on riittävä peruste sen julkaisemiselle.
Salosen losangelesilaistausta kuuluu LPO:n hienosti kaareutuvina, elokuvamusiikkimaisina legatolinjoina, joista ei tarvittaessa puutu sentimentaalisuutta eikä jyhkeyttä. Orkesterin yleisilme on kauniisti hengittävä ja hunajainen sitkos, jota Salonen muokkaa tilanteen mukaan kaunottaresta hirviöksi ja tappajasta sankariksi ilman pelkoa soinnin leviämisestä sekaiseksi hyörinäksi. Salonen ei siis esitä Mahler-jytkeellään mitään yksipuolista, hirtehistä kauhumättöä, vaan hyytävää ja pitkäkestoista, pidättelevää jännitystä, josta asteittain paljastuu salattuja karmeuksia. Sinfonian sankaria seuratessa aavistaa jo, että tässä seikkailussa ei hyvin käy, mutta huojentavat ja petollisen valoisat hetket antavat toivon kipinää, että josko sittenkin.
Turha toivo, sanoo Mahler ja Salonen myötäilee. Vaikka sankarimme nouseekin aina vain uhmaamaan vääjäämätöntä kohtaloaan, asteittain kasvavat voimaiskut mukiloivat hänet lopulta uupuneena maahan. Pinnan alla kuplinut epätoivon aavistus konkretisoituu kaikuviin vasaraniskuihin ja riipaisevaan loppukirkaisuun, joka onnistuu säpsäyttämään ennustettavuudestaan ja tuttuudestaan huolimatta.
Salosen tempot ovat hitaammanpuoleiset, mutta koko teos mahtuu yhdelle levylle, mikä on suuri plussa. Äänitys on konserttiolosuhteista huolimatta silotellun puhdas ja tasapainoinen, ja orkesteri kuulostaa yhdeltä isolta soittimelta. Vaskiosasto ja etenkin soolotorvi ansaitsevat erityiskiitoksen makeileivan taivaallisista tähtihetkistä.