Samaan aikaan, kun jossain paksun pilviverhon toisella puolen kuu pimeni täydellisesti, Tampere-talon pienessä salissa kuultiin Pro Musica Säätiön vuoden 2011 nuoren muusikon Aarni Pennasen (s. 1993) nimikkokonsertti. Pennanen esiintyi konsertissa paitsi viulistina, myös kapellimestarina ja säveltäjänä.
Konsertin ohjemaan Pennanen oli mahduttanut ilahduttavan kirjavan kokoelman musiikkia neljältä eri vuosisadalta mukaan lukien kaksi hänen omaa sävellystään, viuluteoksen Hommage à Satie sekä Pienen kvinteton puhaltimille. Näiden rinnalla kuultiin Mozartia, Janácekia, Fritz Kreisleria, Erik Satieta ja Joonas Kokkosta.
Ohjelma sopi hyvin kuvastamaan terävän ja hauskan nuoren miehen ilmaisua. Kun Mozartin pianolle ja viululle säveltämistä sonaateista mukaan oli otettu tunnelmaltaan vakavin, tasapainoa toi Satien hulvaton Choses vues à droit et à gauche (sans lunettes) eli ”Katseita vuoroin oikealle ja vasemmalle (ilman silmälaseja)”. Toisen vastinparin muodostivat Kokkosen keskittynyt Improvvisazione ja Kreislerin pseudoeksoottinen Tambourin Chinois, Op. 3.
Kuten aina nuoren säveltäjän teosten kohdalla, on suuri houkutus kuvailla Pennasen kahta sävellystä niiden mahdollisten vaikutteiden kautta. On kuitenkin mielekkäämpää puhua näistä riemastuttavista teoksista sellaisenaan, kuin vertailla niitä enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti vanhempien polvien teoksiin.
Pennasen oma määritelmä Hommage à Satiesta on hyvin osuva: ”Vaikka teos onkin kunnianosoitus Satien musiikille, se ei silti yritä matkia tätä millään tavalla”. Vaikka Pennasen sävelkielen tietty pelkistyneisyys viittaakin Satien estetiikkaan, sävellyksen sukulaisuus ranskalaisen eksestrikon musiikkiin onkin syvemmällä.
Pieni kvintetto puhaltimille on mukaansatempaava kokoelma miniatyyrejä, joissa säveltäjä etsii (ja löytää) keinoja ilmaista humoristisia hetkiä. Musiikillinen huumori rikkaine haydnilaisine perinteineen on eräs haastavimpia musiikin lajeja. Siksi onkin ansiokasta, että nuori säveltäjä haluaa tutkia huumorin mahdollisuuksia musiikissaan.
Väliajan jälkeen oli kapellimestari Pennasen vuoro. Pennanen johti Leos Janácekin Idyllin, joka oli sopivasti jousiorkesteriteosten valtavirran ulkopuolelta valittu teos. Jorma Panulan kapellimestariluokalla orkesterinjohtoa opiskelleen Pennasen johtamista oli miellyttävää katsella ja toki myös kuunnella. Konsertti sai näin komean huipennuksen.
Konsertista kotiin matkatessa saattoi hyvillä mielin ajatella vuoden nuoren muusikon tittelin päätyneen juuri oikealle henkilölle. Ja sitä näkemättä jäänyttä kuunpimennystäkään ei enää kaivattu.