Hui-Chun Lin, sello, loop
Chaong-Wen Ting, valosuunnittelu, äänet
Jam Wu, lavasuunnittelu
Hugues Vicent, sello ja elektroniikka
Konsertti oli 11. 1. 2011 Cité International des Arts -säätiön konserttisarjassa, residenssirakennuksen auditoriossa Pariisissa. Sarjassa residenssin saaneet taiteilijat eri puolilta maailmaa esiintyvät toistensa kanssa ohjelmassa paikan päällä syntyneitä teoksia. Idea on mainio – vaikka riski pannukakkuihin on toki olemassa – ja ehkäpä juuri sen vuoksi. Taiteilijoiden heittäytyminen kommunikaatioon vieraiden kulttuurien kanssa voi parhaimmillaan lähentää niitä, jos käytettäisi näin yltiöpositiivista lähestymistapaa.
Kuulemassani konsertissa esiintyi yksi ranskalainen ja kolme taiwanilaista taiteilijaa. Ohjelma rakentui neljästä sellistien Hui-Chun Lin ja Hugues Vicent (kuva 2) improvisaation pohjautuvasta teoksesta, joista kaksi oli enimmäkseen kahden sellon akustista ja monipuolista mahdollisuuksien käyttöä. Elektroniikan käyttö kasvoi illan kuluessa, mikä olikin hyvä ratkaisu, koska alussa sellistien käyttämät tekniikat suorastaan kaipasivat pientä sähköistä lisäpotkua. Kolmannessa teoksessa oli sellon duettoparina edellisenä päivänä [!] Chaong-Wen Tingin valmistama laseriin perustuva efektilaite, jota Lin soitti sormillaan herkkätuntoisesti. Soitin sijaitsi flyygelin koskettimiston kannen päällä (kuva 3) ja se hehkui lupaavasti infernaalisen punaisena (kuva 1). Neljännessä kappaleessa Vicent siirtyi miksauspöydän ääreen ja Lin palasi sellonsa taakse. Heidän kommunikointinsa vaikutti sujuvan koko illan ajan mutkattomasti, oli soitin sitten mikä hyvänsä. Chaong-Wen Ting vastasi soitinkeksinnän lisäksi myös äänisuunnittelusta, missä materiaalina oli esimerkiksi taiwanilaista toriäänimaailmaa. Tässä viimeisessä kappaleessa Lin käytti myös taitavasti luuppia, mikä antoi teokselle selvästi lisää ulottuvuutta.
Lavasuunnittelun näkyvimmät osat olivat Jam Wun paperileikkaukset, joita oli kaksi lakanan kokoista kummallakin puolella lavaa. Paperileikkausten lävitse oli heijastettuina kuvia lavan takaseinään. Kuvamateriaali rikkoutui läpiheijastettuna kaleidoskooppimaisesti ja ratkaisu toimi teosten tunnelmien kontrasteina tai vahvistajina mainiosti.
Innostuneen yleisön sellistit palkitsivat perustui taiwanilaiseen kansanlauluun perustuneella akustisella ylimääräisellä. Vicent näppäili selloaan kitaratyyliin rytmikkään hauskasti vasten Linin kaunista ja välillä hieman vinksahtaneesti muuntelevaa kansanmelodiaa.
Olin edellisenä päivänä ollut sveitsiläisen ja taiwanilaisen kuvataiteilijan presentaatiossa, josta jäi mieleen varsinkin jälkimmäisen mutkaton lähestymistapa omaan taiteeseensa. Samaa mutkattomuutta oli myös Linin ja Vicentin konsertissa – ja siitä sai nautti samoin mutkattomasti.
Kuvat: Markus Kuikka