Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Tämän sanonnan totuusarvo vaihtelee niin sanojan makumieltymysten kuin muidenkin ennakkokäsitysten mukaan. Olettaen, että oma maa on Suomi, voidaan faktoja esittää puoleen jos toiseenkin. Yksi asia on kuitenkin varma: väestöön suhteutettuna järjettömän suuri kesäinen musiikkifestivaalitarjonta.
Pidennetyn viikonlopun mittaista tapahtumaa tuppaa olemaan vähän jokaisessa notkelmassa. Mikä ilahduttavinta, klassisen musiikin osuus tästä tarjonnasta on suuri. Jos viulujalka vipattaa, ei tarvitse jäädä kotiin levyjä soittelemaan.
Ja onhan se toki ymmärrettävää – kuka nyt ei haluaisi kuunnella minimalismia koulun jumppasalissa? Tutustua 2000-luvun musiikkiin hyttysten ininän säestyksellä? Olla mukana pianonkannossa paikalliselle parikymmentä metriä korkealle vuorelle? Ja vielä maksaa kaikesta tästä kunnon konserttilipun verran.
Festivaalien houkutus onkin tunnelmassa. On ihanaa kuulla tuttuja tai tuntemattomia teoksia yllättävissä yhteyksissä. Kaunis miljöö kruunaa konserttielämyksen. Useamman konsertin putkessa on hurmoshenkeä, jonka tavoittaminen tavallisessa arjessa on vaikeaa. Kaiken tämän välttämättömänä ehtona on tietenkin laatu. Mutta kun sitä kerran piisaa, niin piisatkoon. Sen parempi kuulijoille.
Tähän loppuun on Suomen hyväksi tehtävä pieni vertailu. Yritin etsiä mukavaa konserttia vanhemmilleni erään suuren keskieurooppalaisen kulttuurimaan kesätarjonnasta. Kuvittelin tehtävää helpoksi – mikä tahansa pieni festivaali, kamarikonsertti, resitaali tai vaikka rock-keikka olisi tehnyt tehtävänsä. Mutta tulos oli vastaansanomaton. Tämän 300000 asukkaan kaupungin ja lähialueiden kulttuuritarjonta on heinä–elokuun ajalta yhtä kuin nolla. Ei yhtään konserttia. Ei yhtään oopperaa. Ei yhtään mitään. Lomalla kun ollaan, niin ollaan. Kuka sitä nyt musiikkia kaipaisi päiväänsä pilaamaan.
On siis todettava, että vaikka itse mustikasta pidänkin, tämän asian osalta Suomi on yliveto. Vaikkei rahaa tai intoa jonain kesänä riittäisikään, seuraavana vuonna voi ahnehtia kaksin käsin osansa kulttuurisadosta. Täten siis todettakoon: Suomen festivaalikesä elää ja voi hyvin.
