Maria Suokas ja Tuukka Vasama
Leevi Madetojan Juha-oopperan esitys monitaiteellisena melodraamana Musiikkitalon Camerata salissa 24.9.2022 klo 19
On yksi tarina suomalaisessa taidekulttuurissa, joka vetää salin aina täyteen yleisöä oli sitten kyseessä ooppera, teatteri, elokuva… tai niin harvinainen laji kuin melodraama. Se on tietenkin Juhani Ahon Juha. Mutta kun ajattelee tuota viimeksi mainittua genrea, tulee mieleen biedermeyer-salonki, jossa pianon säestyksellä joku lausuu jotain tekstiä… tai sitten ne harvat spektaakkelit, joissa melodraamaa on käytetty Beethovenin Fideliosta Fredrik Paciuksen teoksiin ja miksei Sibeliuksen Skogsråetiin. Mieleen tulee hieman kauhtunut laji, jotain historiallista ja siinä mielessä nykyajalle etäistä. Väärin! Ajatelkaa mitä hyvänsä Hollywood-elokuvaa taustamusiikkeineen – oli se diegeettistä tai ei – mitä muuta se on kuin loputonta melodraamaa.
Joka tapauksessa on rohkea ja suorastaan avantgardistinen idea sovittaa Madetojan Juha melodraamaksi. Se vaatii libreton muokkausta, jonka oli tehnyt Suvi Nuotio ja se vaatii musiikin sovittamista, minkä takana oli säveltäjä Ilkka von Boehm, molemmat työssään taidokkaita. Orkesterin tehojen siirtäminen pianolle ei ole helppoa, mutta siinä onnistuttiin: ei tullut edes mieleen, että piano korvasi jotain muuta, piano on oma maailmansa joka kyllä yltää vaikka mihin draamallisiin tehoihin. Se vaatii myös oikean esittäjän. Maria Suokas oli Steinwayn ääressä ja taitaa olla, että koko idea oli suuressa määrin hänestä lähtöisin. Hänen piano-opettajansa Ritva Arjava aikoinaan hämmästeli Marian innostusta melodraamaan, ja nyt hänen kaikki pianistin taitonsa joutuivat käyttöön. Piano ylläpiti koko teoksen monitasoista narratiivia muuntuen antiikin tragedian kuoron myötäelävästä katsojasta itse toiminnan markeeraamiseen, pittoreskiin näyttämökuvaukseen Shemeikan ’hovissa’ ja lopulta roolihenkilöiden tunteiden heijasteluun. Pianisti omaksui myös useampia rooleja, hän esiintyi juonen Marjana, jonka kaulaan kiedottiin viettelevä huivi.
Lisäksi tarvittiin oikeaakin näyttämörekvisiittaa palauttamaan mieliin draaman konkretia; taustalla vaihtuvista tai vaihdettavista tauluista ja niiden realismista: Marja ja Shemeikka, Marja uimassa, lopussa kuohuva koski, vastasi taidemaalari Dmitri Zudov. Tietenkään suomalainen yleisö ei paljoa tarvitse: kaikki tuntevat Juhan; visuaalisessa mielessä lähtökohta on useimmille Nyrki Tapiovaaran klassikkoelokuva Juha (1937), johon Helvi Leiviskä sävelsi musiikin. Leiviskän ja Madetojan musiikit yhtyvät kyllä henkilökuvissa: Shemeikalla on lyyrisiä lauluja ja anoppi on yhtälailla shokeeraavan dramaattinen Madetojalla erityisesti mäkättävänä repetitiokuviona.
Keskeinen osa on tietenkin melodraaman nimihenkilöllä Juhalla, jota esitti Tuukka Vasama. Teatterialaa tuntematta Vasama on musiikkiin erikoistunut näyttelijä, palkittu lausuja ja monipuolinen teatterintekijä, ja jo monia palkintoja saanut esiintyjä. Ei siis ihme, että hän onnistui luomaan teoksesta eräänlaista totaalista teatteria, sangen fyysistäkin muuntuessaan koko rooliketjuun ts. ollen lavalla milloin ontuva Juha, milloin korskea Shemeikka, milloin jopa Marja ja humoristinen Shemeikan tyttö Anja. Hänen ansiotaan oli suuressa määrin teoksen dramaattinen vetovoima; se joka oli ajatellut kenties poistua jo väliajalla perui kyllä päätöksensä, sillä tämä täytyi nähdä, kuulla ja kokea traagiseen loppuhuipennukseen saakka: ”Ei tule ehyttä elämästä.”
Kaiken kaikkiaan esitys oli myös näyttö ns. tutkivasta esitystaiteesta, sillä laajassa ohjelmakommentissa Suvi Nuotio kertoi taustatöistään, joihin kuului mm. Erkki Salmenhaaran ja Kauko Karjalaisen analyysien pohtiminen. Henkilöohjaus oli peräisin Marielle Eklund-Vasamalta ja se oli sangen kekseliäästi lavan niukkoja mahdollisuuksia hyödyntävää. Joka tapauksessa ilmiselväksi kävi, että jokin vanha, jo aikansa eläneeksi luultu genre saattaa yhtäkkiä herätä uuteen eloon ja kohota aktuaaliseen ilmaisuvoimaan nykyaikanakin. Ohjelmalehtisessä oli lisäksi tietoa produktiosta sangen kiitettävällä tavalla.
– Eero Tarasti
