Amfion pro musica classica

Monthly Archives: helmikuu 2021

You are browsing the site archives by month.

Antti Siirala pianomusiikin professoriksi Sibelius-Akatemiaan

Antti Siirala. Kuva © Tibor Bozi.

Antti Siirala. Kuva © Tibor Bozi.

Pianotaiteilija Antti Siirala työskentelee tällä hetkellä professorina Hochschule für Musik und Theater Münchenissä. Hän aloittaa Sibelius-Akatemian professorina 1. elokuuta 2021. Antti Siirala on kansainvälisesti tunnettu pianisti, jonka taiteelliselle uralle mahtuu useita pianokilpailuiden voittoja, suuri määrä esiintymisiä tunnettujen orkestereiden ja kapellimestarien kanssa, satoja resitaaleja, kamarimusiikkia, festivaaliesiintymisiä sekä kilpailujen tuomaristojen jäsenyyksiä. Hän on työskennellyt vierailevana professorina Juilliard School of Musicissa ja Sibelius-Akatemiassa, ja hän opettaa jatkuvasti mestarikursseilla eri puolilla maailmaa. Suomessa Siirala on ollut mukana perustamassa valtakunnallista Nuorten Pianoakatemiaa, ja hänen oppilaansa ovat myös menestyneet kansainvälisissä pianokilpailuissa. Siirala valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2003. Hän on tehnyt äänilevyjä mm. Naxosille, Ondinelle, BR-Klassikille ja Bisille.

Siiralan mukaan Sibelius-Akatemiassa on onnistuttu monissa asioissa hyvin:

Esimerkiksi tohtorikoulutus sekä solistisen ja pedagogisten opintojen yhdistäminen ovat täällä eurooppalaisessakin katsannossa korkealla tasolla. Jatkossa haluaisin olla mukana kehittämässä muun muassa solistisesti suuntautuneita jatko-opintoja ja resitaalitoimintaa Suomessa. Olen iloinen päästessäni taas aktiivisemmin mukaan suomalaisen pianonsoiton ja pianokoulutuksen kuvioihin. Instrumentillemme sävelletyn musiikin määrä ja vaihtelevuus takaavat sen, ettei tekeminen lopu kesken täälläkään.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianomusiikin professorin tehtävän aloitus viivästyi koronapandemian vuoksi, ja sitä hoiti hakuprosessin ajan Matti Raekallio. Tehtävää haki määräaikaan mennessä 39 henkilöä, joista neljä kutsuttiin haastatteluun ja opetusnäytteisiin. Siirala seuraa professorina tehtävästä vuonna 2018 eläköitynyttä Erik T. Tawaststjernaa.

2.2. alkava Musica nova Helsinki on pääosin verkossa

Simon Steen-Andersen. Kuva © Lars Svankjaer

Simon Steen-Andersen. Kuva © Lars Svankjaer

Suomen suurin nykymusiikkifestivaali Musica nova Helsinki siirtyy koronatilanteen vuoksi pääosin verkkoon ja tarjoilee 2.–10. helmikuuta poikkeuksellisen laajan konserttikattauksen muun muassa Ylen kanavilla. Ääni-installaatioita on lisäksi koettavissa kaupunkitilassa.

Helsingin konsertit toteutetaan pääosin striimilähetyksinä televisiossa, verkossa ja radiossa. Nähtäväksi saadaan suurin osa festivaalin aiemmin julkistetusta ohjelmasta orkesterikonserteista kuoro- ja ensembleteoksiin. Yle Teeman, Yle Areenan ja Yle Radio 1:n lisäksi lähetyskanavina toimivat Taideyliopiston ja orkestereiden omat verkkoalustat. Striimit ovat löydettävissä myös tapahtuman verkkosivun kautta (musicanova.fi).

Joka toinen vuosi järjestettävän Musica novan ohjelmassa kuullaan erityisesti vuoden 2021 residenssisäveltäjien Lisa Streichin ja Simon Steen-Andersenin sekä festivaalin Polytopia-teeman innoittajana toimivan säveltäjä, arkkitehti ja matemaatikko Iannis Xenakisin musiikkia. Ohjelmassa ovat muun muassa Steen-Andersenin kulttiteos Black Box Music sekä festivaalilla kantaesityksensä saava, Keskustakirjasto Oodin arkkitehtuurin ympärille punoutuva Run Time Error. Streichin teoksista festivaalilla soivat esimerkiksi Augenlieder ja Mantel, ja Xenakisin tuotannosta kuullaan muun muassa harvoin esitetty La légende d’eer.

Festivaalin lukuisiin kantaesityksiin kuuluvat Run Time Errorin lisäksi esimerkiksi Radion sinfoniaorkesterin konsertissa kuultava Roope Mäenpään Jamais vu -tilausteos sekä Lauri Supposen osana Hietsu is Happening -tapahtumaa esitettävä Tromba Marina. Musica novan ohjelmassa kuullaan lisäksi muiden muassa Liza Limin ja Eugene Birmanin musiikkia. Australialaiselta Limiltä kuullaan kaksi teosta: varhainen Garden of Earthly Desire Zagros Ensemblen esittämänä sekä ympäristöteemaan keskittyvä Extinction Events & Dawn Chorus, joka avaa festivaalin NYKY Ensemblen esittämänä.

Pääosin maksuttomien striimilähetysten lisäksi kaupunkitilassa voi kokea pop up -installaatioita. Nuoria säveltäjiä ja arkkitehtejä yhdistävän Helsinki Polytopes -sarjan ääniteokset kuullaan yllättävissä paikoissa: MACHINA EX NATURAE on koettavissa Keskuspuiston luonnossa ja Room 227 helsinkiläisessä autotallissa ennakkoon varatuilla vuoroilla vain kaksi ihmistä kerrallaan. Kulttuurisaunaan pystytetään lisäksi kuunteluhuone, jossa kuulijat pääsevät vuorollaan sukeltamaan valmitsemiinsa Iannis Xenakisin teoksiin.