Amfion pro musica classica

Monthly Archives: helmikuu 2020

You are browsing the site archives by month.

Arvio: Kirill Petrenkon ja berliiniläisten lumoavaa tarkkustyötä Elbphilharmoniessa

19.2.2020 14:35 , Jätä kommentti ,
Kirill Petrenko ja Berliinin filharmonikot Elbphilharmoniessa maanantaina. Kuva: Stephan Rabold

Kirill Petrenko ja Berliinin filharmonikot Elbphilharmoniessa maanantaina. Kuva: Stephan Rabold

Berliinin filharmonikot ja ylikapellimestari Kirill Petrenko suuntasivat maanantaina ensimmäiselle yhteiselle Saksan-kiertueelleen. Hampurin Elbphilharmoniesta alkaneen kiertueen oivallinen ohjelma kurkistaa 1940-luvun musiikkiin kolmen mestariteoksen kautta. 

Igor Stravinskyn nerokas Kolmiosainen sinfonia (1945) ja Sergei Rahmaninovin vaikuttava jäähyväisteos Sinfoniset tanssit (1940) ovat kumpikin ansaitusti osa kantaohjelmistoa. Sen sijaan Bernd Alois Zimmermannin vuonna 1950 valmistunut verraton baletti Alagoana – Caprichos Brasileiros on melkoinen harvinaisuus, jonka kohtaaminen konsertissa on aivan erityinen ilon aihe. 

Virkaanastujaiskaudellaan Petrenko on jo ehtinyt johtaa berliiniläisten kanssa riemastuttavan kirjon 1900-luvun musiikkia Bergistä Bernsteiniin, jota tämän viikon kiertueohjelma täydentää erinomaisesti. 

Kolmiosainen sinfonia on yksi Stravinskyn hienoimmista teoksista. Sen lähtökohdat ovat poikkeuksellisen kirjavat. Ensimmäisen osan musiikillinen materiaali pohjautuu keskeneräiseen pianononserttoon, toinen osa puolestaan toteutumatta jääneeseen Hollywood-tilaukseen. Päätösosassa taasen voi kuulla Kevätuhrin (1911-13) kaikuja. Stravinsky nimittäin uusi balettinsa orkestraatiota sinfonian sävellystyön rinnalla. 

Konserttoprojektin jäljiltä pianolla on keskeinen rooli sinfonian orkesteaatiossa, varsinkin virtuoosisessa ensimmäisessä osassa. Samainen kaava toistuu mielenkiintoisesti myös Petrushkan uudistetussa laitoksessa (1910-11/1946-47). 

Sinfonian toinen osa on lumoava andante, jonka sooloharpun ja puupuhallinten materiaali on peräisin The Song of Bernadette -elokuvan (1943) ilmestyskohtauksesta. Stravinskyn Hollywood-projekti kaatui kuitenkin sopimusriitaan 20th Century Fox -studioiden kanssa. Elokuvan säveltäjäksi kiinnitettiin lopulta Alfred Newman. Tehtävistään vapautettuna Stravinsky saattoi kuitenkin kierrättää käyttämättä jääneen musiikkinsa uuteen sinfoniaan. 

Lyhyt välisoitto yhdistää andanten sinfonian voitonriemuiseen finaaliin. Liittoutuneiden eteneminen kohti Hitlerin kukistamista keväällä 1945 innoitti Stravinskya kirjoittamaan sinfonialleen epätyypillisen tunteikkaan päätöksen. Kolmiosainen sinfonia onkin säveltäjänsä ”sotasinfonia”, jos kohta perin juurin erilainen kuin Šostakovtšilla. 

Elbphilharmoniessa sinfonian ensiosan John Adamsia ennakoiva rytminen labyrintti sai mitä taidokkaimman ja energisimmän toteutuksen, joka piti kuulijan tiukasti otteessaan. Toinen osa soi esimerkillisen kuulaana ja hienovireisenä. Finaalissa railakkuus yhdistyi juuri sopivassa suhteessa tarkkaan yksityiskohtien toteutukseen tarjoten mainion elämyksen. 

Zimmermannin puolituntinen, viisiosainen balettimusiikki Alagoana – Caprichos Brasileiros on todellinen aarre. Neljäkymmentäluvun lopulla muotonsa saanut Alagoana pohjautuu Amerikan alkuperäisasukkaiden legendaan ikuisen elämän tavoittelusta. Partituurista voi löytää vaikutteita niin Stravinskylta, Ravelilta kuin Bartókiltakin, puhumattakaan ajan tanssimusiikista. Lopputulos on kuitenkin jäljittelemätöntä Zimmermannia. 

Alagoana on sävelletty suurelle orkesterille, jonka soitinvalikoimasta löytyy kolme saksofonistemmaa, kolme kosketinsoitinta (piano, celesta ja cembalo) sekä vaikuttavan monipuolinen löymäsoittimisto. Taianomaisine rytmeineen ja kiehtovine orkesteriväreineen Alagoana hurmaa kuulijansa välittömästi. 

Upean alkusoiton ja sinfonisen finaalin väliin mahtuu huikea musiikkimatka, jonka lomassa saadaan nauttia niin nostattavista tanssirytmeistä kuin Bartókille vertoja vetävästä yömusiikistakin.  Baletissa ei ole konkreettista juonta, vaan se muodostt ennemminkin sarjasta soivia kuvia, joiden värit, tekstuurit ja rytmit puhuvat puolestaan. 

Petrenkon ja Berliinin filharmonikoiden loistava esitys muodosti vakuuttavan jatkumon uudenvuodenkonsertissa kuultujen Gershwinin An American in Parisin (1928) ja Bernsteinin West Side Story -tanssien (1960) rytmi-iloittelulle. Zimmermannin ainutlaatuiset sointivärit ja harmoniat puhkeusivat Elbphilharmoniessa täyteen hehkuunsa tarjoten unohtumattoman konserttikokemuksen. 

Ilta Hampurissa huipentui Rahmaninovin Sinfonisten tanssien maisemiin. Vuonna 1940 New Yorkissa sävelletty teos seuraa Kolmannen sinfonian (1935-36/1938) jalanjälkiä katkeransuloisessa nostalgiassaan. Menetetyn Venäjän kaihonsa säveltäjä pukee kuitenkin iskevän rytmiseen asuun, jonka intensiivinen vyöry tekee aina vaikutuksen. 

Kolmeen laajaan osaan jakautuva teos sisältää viittauksia Rahmaninovin varhaisempaan tuotantoon, kuten ensimmäiseen sinfoniaan (1895/1897) sekä Vigiliaan (1915). Näisen ohella säveltäjän tavaramerkki, Dies irae -motiivi, on löytänyt tiensä päätösosan kuohuviin elämän ja kuoleman kamppailuihin. 

Rahmaninov käyttää Sinfonisissa tansseissaan suurta orkesteria, jonka soittimistosta löytyvät niin ensiosan soolosaksofoni kuin finaalin ksylofonikin. Lisäksi tärkeään rooliin nousevat englannintorvi ja erilaiset kellot. 

Avausosan koskettava, kaipuuntäytteinen melodiikka soi uhkeassa orkesteriasussa. Lyyriset aihelmat vuorottelevat marcato-pääteeman kanssa muodostaen osan sisäisen jännitteen, jota säveltäjä kehittelee mestarillisesti. 

Toinen osa on puolestaan sarkasmintäytteinen, tyylitelty valssi, joka käynnistyy sordinoitujen trumpettien ja käyrätorvien pistävällä aiheella. Musiikki kieppuu unen ja painajaisten rajoilla surrealistisena tanssikavalkadina, jolle Rahmaninov antaa mitä taidokkaimman soivan muodon. 

Finaalin kesytön myrskymaisema kietoo yhteen Dies irae -motiivin ja Vigilia-viittaukset lopulliseksi kamppailuksi, joka huipentuu ylösnousemusaiheen voitokkaaseen purkaukseen. Järisyttävät sforzato-pilarit tuovat musiikin päätökseensä tam-tamin kumun saattelemana.

Berliinin filharmonikot ja Kirill Petrenko Rahmaninovin sinfonisten tanssien parissa. Kuva: Stephan Rabold

Berliinin filharmonikot ja Kirill Petrenko Rahmaninovin sinfonisten tanssien parissa. Kuva: Stephan Rabold

Simon Rattlen ylikapellimestarikaudella ahkeraan soitettu teos on berliiniläisillä vahvasti selkäytimessä. Niinpä Elbphilharmoniessa saatiinkin kuulla mitä taidokkain tulkinta. Petrenkon johdolla musiikki hehkui lämpöä, jonka tenhoa ripeät tempovalinnat syvensivät. Yksityskohtien parissa tehtiin jälleen huipputarkkaa työtä. 

Verrattuna Berliinin Philharmonien lämpimämpään ambienssiin Elbphilharmonien huippukirkas akustiikka avasi tavallistakin läpikuultavamman näköalan berliiniläisten tunnusomaiseen sointimaailmaan korostaen Petrenkon kanssa tehtyä detaljityötä entisestään. Tämä oli kertakaikkisen kiehtova ilta. 

– Jari Kallio

 

Berliinin filharmonikot

Kirill Petrenko, kapellimestari

 

Igor Stravinsky: Kolmiosainen sinfonia (1945)

Bernd Alois Zimmermann: Alagoana – Caprichos Brasileiros (1950)

Serge Rahmaninov: Sinfoniset tanssit (1940)

 

Elbphilharmonie, Hampuri

Konzertdirektion Dr. Rudolf Goette GmbH

Ma 17.02 2020, klo 20

Kategoria: Päävalikko

Uusin teknologia mullistaa oopperakokemuksen – Nokia Bell Labs yhteistyöhön Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa

13.2.2020 22:12 , Jätä kommentti ,

Suomen kansallisoopperan ja -baletin Opera Beyond -kokonaisuus törmäyttää taiteita ja uusinta teknologiaa. Oopperan ja baletin konventioita ravisteleva projekti kiinnostaa kansainvälisesti. Se on synnyttänyt yhteistyön maailmanlaajuisen tutkimus- ja kehityslaboratorion Nokia Bell Labsin ja Kansallisoopperan välille. Projekti huipentuu toukokuussa, kun Opera Beyond -konferenssi tuo alan huiput Helsinkiin.

Uusimpien teknologioiden mahdollisuuksia esittävissä taiteissa tutkiva Opera Beyond on houkutellut lukuisia Nobel-palkintoja ansainneen Nokia Bell Labsin laajentamaan toimintaansa Suomessa. Yhteistyö Kansallisoopperan ja -baletin kanssa kuuluu Nokia Bell Labsin Experiments in Arts and Technology -ohjelmaan (E.A.T.), jossa taiteilijat sekä Nokia Bell Labsin insinöörit ja tutkijat etsivät yhdessä uusia mahdollisuuksia ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja yhteyteen.

”Opera Beyond -projekti on merkittävä avaus, joka yhdistää taiteen ja teknologian aloja. Suomen kansallisoopperan ja -baletin visio oopperan tulevaisuudesta resonoi voimakkaasti sen kanssa mitä me E.A.T.-ohjelmassa tavoittelemme. Meidän missiomme on yhdistää ihmisiä emotionaalisesti, murtaa esteitä ihmisten väliltä ja mahdollistaa syvempää ymmärrystä”, sanoo Domhnaill Hernon, Nokia Bell Labsin Head of Experiments in Arts and Technology.

”Ooppera taidemuotona kehittyy ja muuttuu ajassa. Haluamme etsiä uusia keinoja yhä vahvempaan elämyksellisyyteen. Opera Beyond on tutkimusmatka, jonka myötä syntyy teoksia, rajoja rikkovaa yhteistyötä sekä konkreettisia työkaluja teknologian ja taiteen yhdistämiseen. Parhaimmillaan se rikastuttaa taidemuotojamme ja synnyttää kokonaan uudenlaisen kokemisen maailman. Yhteistyö Nokia Bell Labsin kaltaisen tulevaisuuteen suuntautuneen organisaation kanssa on hieno mahdollisuus Kansallisoopperalle”, sanoo Oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi.

Kategoria: Uutiset

Gramexilta liki 20 miljoonaa euroa musiikille

13.2.2020 22:08 , Jätä kommentti ,

Tekijänoikeusjärjestö Gramex jakoi viime vuonna 19,8 miljoonaa euroa korvauksia musiikille. Tästä meni 9,6 miljoonaa muusikoille ja 10,2 miljoonaa euroa tuottajille.

Korvauksia sai suoraan 16 119 Gramexin asiakasta. Lisäksi tehtiin 21 216 maksusuoritusta taiteilijoille ulkomaisten järjestöjen kautta.

Musiikkituottajat IFPI:n Global Music Report -julkaisun perusteella Gramex-korvaukset olivat vuonna 2018 vajaa kolmannes Suomen koko äänitealan tuloista. Viime vuodesta näitä lukuja ei vielä ole käsillä, mutta vastaavassa suuruusluokassa liikutaan.

Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja musiikkituottajien tekijänoikeusjärjestö. Sillä on yli 56 000 asiakassopimusta edustamiensa oikeudenhaltijoiden kanssa ja noin 31 000 musiikin käyttäjäasiakasta. Gramex kerää korvauksia äänitemusiikin käytöstä mm. sähköisessä mediassa sekä kauppojen, ravintoloiden ja asiakastilojen taustamusiikkina.

Kategoria: Uutiset

arvio: Italian suuruus musiikissa

11.2.2020 22:36 , Jätä kommentti ,
Giuseppe Martucci

Giuseppe Martucci

Euroopan musiikin historiaa ei voi tietenkään ajatella ilman Italiaa, olkoonkin, että sen pääanti on vokaalitaiteessa, bel cantossa. Se levisi myös Ranskaan, ja 1800-luvun oopperataide valloitti Berliininkin, jossa koettiin Rossini-kuume. Siitä saivat kärsiä Beethoven ja monet muut ’absoluuttisen musiikin’ kannattajat. Jopa itse Richard Wagner sanoi, että Saksa oli saanut musiikin Italiasta.

Siksi on aina antoisaa kuulla sävelviestejä tästä maasta, sellaista on liian harvoin täällä pohjoisessa. Helsingin kaupunginorkesterilla on menossa Italia-kausi. Ja tietenkin kapellimestarikin oli sieltä eli Mario Venzago, huippueloisa, kuin joka hetki lentoon lähtevä, vilkkaasti elehtivä, huumorintajuinen muusikko.On jo ansio saada soittajat ja yleisö hymyilemään.

Konsertin alkupuolisko oli sangen euforista alusta loppuun. Rossinin alkusoitto Il viaggio a Reims -oopperaan – joka meni oopperassamme joku aika sitten ja jonka näin Mikkelissä Mariinskin lauluakatemian versiona – on kaikin tavoin italialainen alkusoitto – vaikka ei se kuulema ohjelman tietojen mukaan liitykään juuri tähän oopperaan materiaaliltaan.

Kun Paganinin D-duurikonsertto alkoi, oli kuin ei säveltäjä olisi vaihtunut lainkaan. Tässä teoksessa kaikki on valjastettu viulistin virtuositeetin palvelukseen. Parempaa toteuttajaa tälle ei olisi voinut olla kuin kiinalainen Ning Feng. Muistan kyllä kun Heimo Haitto esitti tämän yliopiston juhlasalissa 60-luvulla. Esitys ei jäänyt tästä jälkeen, mutta tosiasia on, että Ning Fengin soitto oli tyrmäävän taidokasta ja ilmeikästä.

Olin juuri viikko stten Sorbonnessa avaamassa kongressin La musique et la globalisation (Musiikki ja globalisaatio). Yksi arvoituksia on, että kun eurooppalainen taidemusiikki on päässyt leviämään kaikkialle maailmaan, ei se vielä riitä, vaan kiinalaiset, korealaiset ja japanilaiset muusikot voittavat lähes kaikki kansainväliset viulu-, piano-, laulu- ym. kilpailumme. Kuinka he voivat olla niin hyviä? Jotkut sanovat: matkimalla, ts. kuuntelemalla loistavia äänityksiä ja jäljittelemällä. En usko, että tämä on totuus. Salaisuus on musiikin pinnan alla piilevässä ’strukturaalisessa semantiikassa’, sävelet generoivassa prosessissa, joka on universaalia. Kuka tahansa soittaja mistä tahansa kulttuurista voi tavoittaa sen ja kehittyä musiikkimme loistavaksi tulkiksi.

Konsertin jälkipuolisko avasi oven toiseen Italiaan. Nimittäin avantgardemusiikin ja sinfonian maahan. Periaatteessa italialainen säveltäjä ei tehnyt koskaan sinfonioita. Niitä pelättiin myös Ranskassa. Giuseppe Martucci uskalsi kuitenkin astua italialaisten hylkimälle alueelle. Kuulin hänen sinfoniaansa jo kerran New Yorkissa Carnegie Hallissa Riccardo Mutin johtamana (1979). Ostin viimeksi Torinossa käydessäni koko joukon Martuccin pianoteoksia ja kamarimusiikkia. Muttei sille mitään voi: soittamatta ovat jääneet. Martucci on hienostunut, professionelli säveltäjä, jonka sinfoninen tyyli muistuttaa Ernest Chaussonia. Wagnerilta on periytynyt jatkuvan melodia idea, mutta se ei tee musiikista riittävän kiinnostavaa. Sinfonian allegretto on kansanmusiikillinen, tanssillinen aivan kuin jollain d’Indyllä. Finaalissa orkesteri kehittää jännitteisen, kromaattisen ostinatopinnan, jonka pitäisi purkautua uljaaseen marssiin, mutta se ei kohoa katarttiseksi elämykseksi, koska marssilta puuttuu melodinen keksintä. Olisi hauskaa, jos Martucci olisi hieno sinfonikko, mutta hän on korkeintaan miellyttävä.

Luigi Nono taas edustaa Italian kiistatta loistavaa avantgardea Beriosta Sciarrinoon ja Scelsiin. Sitä paitsi hän on radikaali ja poliittisesti sitoutunut; siihen aikaan ts. 1950- luvulla uskottiin, että edistyksellistä oli vain ankara sarjallisuus. Nonon Incontri oli kiinnostava mutta se pitäisi kuulla monta kertaa, että teoksen sanoma todella avautuisi. Nono on kuitenkin noita maansa radikaaleja uudistajia jonkun Luciano Berion, Umberto Econ ja Gino Stefanin rinnalla, joille voimme osoittaa kunnioitustamme.

– Eero Tarasti

HKO, Musiikkitalo, perjantai 7.2.2020

Kategoria: Arviot, Päävalikko

Sibelius Singing Competition -duokilpailu 25.–28.3. Järvenpäässä

8.2.2020 22:45 , Jätä kommentti ,

Sibelius Singing Competition on Suomen ainoa kansainvälinen, laulaja–pianistipareille tarkoitettu duokilpailu. Säveltäjän kotikaupunkiin sijoittuva kilpailu järjestetään nyt neljättä kertaa. Karsintojen kautta kilpailuun on selvinnyt 33 laulaja–pianistiparia, jotka kisaavat nyt parhaan lied-duon palkinnosta.  Nimekkääseen tuomaristoon kuuluvat muun muassa pianotaitelija Gustav Djupsjöbacka ja sopraano Soile Isokoski.

Konserttien lisäksi Järvenpäähän tulevalle on tarjolla kokonaisvaltainen Sibelius-elämys. Katsoja pääsee lähelle Sibeliusta tämän kotimaisemissa Tuusulajärven ympäristössä.  Esim. ti 24.3. FM Seppo Tuominen luennoi Sibeliuksen yksinlauluista klo 18.00–19.30 Tyyni Tuulio -salissa Järvenpään kirjastolla.  Ja 27.3. Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto järjestää Sibelius-konsertin Järvenpään kirjaston aikuistenosaston keskusaukiolla. Lisäksi kirjastossa on kilpailuviikolla Sibelius-aiheinen aineistonäyttely.

Kategoria: TIEDOTTEET