Kirill Gerstein ja säveltäjän johtama Helsingin kaupunginorkesteri Thomas Adèsin pianokonserton harjoituksissa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio
On aina erityinen ilo kuulla säveltäjien esittävän omaa musiikkiaan. Jos kohta omat vuoteni eivät riitä siihen, että olisin ehtinyt nähdä Stravinskyn johtajankorokkeella, koen olevani etuoikeutettu istuessani yleisössä Thomas Adèsin johtaessa.
Kuluneella viikolla Adès debytoi Helsingin kaupunginorkesterin podiumilla tuomisinaan mainio ohjelma, jonka ytimessä oli hänen uusi pianokonserttonsa (2018), solistinaan Kirill Gerstein, jolle teos on omistettu. Konserton ohella saatiin kuulla Busonin kovin harvakseltaan soitettu Romanza e Scherzoso, Op. 54 (1921) pianolle ja orkesterille, Sibeliuksen valloittava orkesterisarja Scènes historiques II, Op. 66 (1912) sekä Janáčekin jylhä rapsodia, Taras Bulba (1915-18/1927).
Adèsin uusi konsertto kuultiin illan keskellä, heti väliajan jälkeen. Kolmioisainen kaksikymmentäkaksiminuuttinen konsertto on ilmeistä sukua Ravelin, Prokofjevin ja Bartókin merkkiteoksille. Samalla se on kuitenkin aidointa Adèsia parhaimmillaan ja omaperäisimmillään.
Konsertto perustuu perinteiseen nopea-hidas-nopea -kaavaan. Virtuoosisen konserton ensimmäiseen osaan sisältyy häikäisevä kadenssi. Teos sai kantaesityksensä Bostonissa viime maaliskuussa. Euroopan puolella se kuultiin ensimmäisen kerran Leipzigissa huhtikuun lopulla säveltäjän johtamassa Gewandhaus-orkesterin konsertissa, Gerstein solistinaan.
Ensimmäinen osa sukeltaa suoraan allegrissimo-pyörteeseen solistin ja orkesterin huikean vuoropuhelun siivittämänä. Orkesteri poimii aiheita pulppuavasta soolo-osuudesta kehitellen niistä alati muotoaan muuttavia kudelmia.
Kirpeä rytmiikka kiidättää musiikkia eteenpäin ehtymättömänä virtana sallien solistille vain muutaman lyhyen lepohetken. Alati tiheämmäksi kasvavasta orkesterisatsista purkautuu suurenmoinen kadenssi, jota seuraa solistin ja orkesterin hämmästyttävään kontrapunktiin perustuva kooda.
Konserton painovoimakeskittymä on sen upea hidas osa, andante gravemente. Sen johdantona toimii lyhyt puhallinkoraali, joka virittää tunnelman kongien säestämän pianon taianomaiselle sisääntulolle. Musiikin lempeässä keinunnassa on hienovireistä lyyrisyyttä vailla minkäänlaista pinnallista sentimentaalisuutta.
Päätösosa, allegro giojoso, on rytmin ja sointivärien juhlaa. Solisti ja orkesteri suuntaavat avaustahdeilta kohti oivallisesti rakennettua soivaa labyrinttia, jonka kontrapunktinen kudos on kerrassaan ihailtavaa. Osan keskivaiheilla musiikki rauhoittuu hetken pysähdykseen ennen tihentymistään vaikuttavaan päätökseen.
Gerstein ja säveltäjän johtama Helsingin kaupunginorkesteri antoivat konsertolle loistavan Suomen ensiesityksen. Soolo-osuus soi Gersteinin otteissa vuolaan virtuoosisesti ja syvän musikaalisesti Adèsin ilmaisun monituiset ulottuvuudet hienosti tavoittaen. Yhdessä Adèsin kanssa orkesteri eli saumattomasti solistinsa mukana, hienosti fraseeraten ja rytmistä tarkkuustyötä tehden.
Loputtomassa yksityiskohtien virrassaan ja ehtymättömässä energiassaan konsertto oli suurenmoinen kokemus, jonka täyteen pakatun Musiikkitalon yleisö otti riemuissaan vastaan. Nyt kun teoksella on takanaan useampikin menestyksekäs esitys ja tulevan vuoden kalenterissa on lukuisia edessä, lienee paikallaan jo ounastella konserton päätyvän ansaitusti osaksi ohjelmistoa.
Kirill Gerstein, Thomas Adès ja HKO pianokonserton Suomen ensiesityksen jälkeen perjantaina. Kuva: Jari Kallio
Jännittävänä ylimääräisenään Gerstein soitti toisenkin Suomen ensiesityksen, nimittäin Adèsin Berceusen (2018), joka on säveltäjän oivallinen soolopianosovitus The Extreminating Angel -oopperastaan (2015-16). Makaaberin käänteen saavassa kehtolaulussa voi aistia Ravelin öisen surrealismin henkeä, minkä Gerstein tavoittikin kerrassaan hienosti.
Adèsin konserton edellä, illan ensimmäisen puolikkaan päätöksenä kuultiin tuo mainio Busoni-harvinaisuus, Romanza e Scherzoso, Op. 54. Adèsin tavoin Busoni oli verraton pianisti, säveltäjä ja kapellimestari. Tämän eurooppalaisen fin de sièclen keskushahmon tuotannosta suurin osa on harmillisesti vaipunut unohduksiin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Gerstein kuitenkin tuntee Busoninsa. Aiemmin tänä vuonna julkaistiin hänen erinomainen levytyksensä säveltäjän valtavasta piankonsertosta (1901-04), jolla Bostonin sinfoniaorkesteria ja Tanglewoodin festivaalikuoroa johtaa Sakari Oramo.
Adèsin ja Gersteinin Helsingin konserttia varten nuotiston kätköistä esiin kaivama Romanza e Scherzoso on Busonin myöhäistuotannon kekseliäs taidonnäyte, jonka toivottaa mieluusti tervetulleeksi takaisin konserttiohjelmiin. Kymmenminuuttisen kappaleen kuluessa alun tunteikas lyyrisyys muuttuu oikukkaan kujeilevaksi scherzoksi pianon ja orkesterin taidokkaan dialogin siivittämänä.
Gersteinin, HKO:n ja Adèsin seurassa Romanza e Scherzoso oli riemastuttava kokemus. Busonin mainio musiikki heräsi eloon hienosti rakennettuna, energisenä ja yksityiskohdiltaan hiottuna.
Illan ohjelman kokonaisuudessa Busonin teos istui mainiosti niin Adèsin kuin Sibeliuksenkin rinnalle. Kuten tunnettua, Busoni tutustui nuoreen suomalaissäveltäjään opettaessaan pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa vuosina 1888-90. Herroista tuli pian ystävät, jotka yhdessä Adolf Paulin ja Armas Järnefeltin kanssa tapasivat viettää aikaa Helsingin kahviloissa. On myös hyvä muistaa, että juuri Busoni rohkaisi Sibeliusta ryhtymään vakavissaan säveltäjäksi.
Vuosina 1911-12 Sibelius sävelsi kaksi sarjaa Historiallisia kuviaan (Scènes historiques), jotka pohjautuivat pääasiassa jo olemassaolevaan sävelmateriaaliin. Jälkimmäinen sarja, Scènes historiques II, Op. 66 sai kantaesityksensä säveltäjän johdolla Helsingin kaupunginorkesterin (eli silloisen Helsingin filharmonisen seuran orkesterin) konsertissa maaliskuussa 1912.
Mielenkiintoista kyllä, parikymmenminuuttista orkesterisarjaa kuulee kohtalaisen harvoin konserteissa. Omalle kohdalleni Scènes historiques II on osunut viimeksi joskus yhdeksänkymmentäluvun jälkipuoliskolla. Niinpä sen kuuleminen perjantaina olikin varsin piristävää.
Sarjan avaa liki elokuvallinen metsästyskohtaus, jonka käyrätorviaiheita ja jousten ketteriä juoksutuksia värittävät puupuhaltimet. Vetoavassa musiikissa on kenties aistittavissa Kuuden sinfonian (1918-23) scherzon etiäisiä. HKO ja Adès maalasivat metsästyskohtauksesta kuulaan maisemanäyn, jonka valojen ja varjojen lomassa viipyili varsin mielellään.
Kuvankaunis Minnelaulu ammentaa samasta soivasta ulottuvuudesta kuin sinfoninen runo Bardi (1913/1914). Kummassakin teoksessa Sibelius käyttää harppua värittämään orkesterin standardikokoonpanoa. Tuloksena on mitä oivallisinta Sibeliaanista orkesterikerrontaa, jonka viehättävän tummat sävyt soivat lumoavasti orkesterin ja Adèsin tulkitsemina.
Kolmas kohtaus, Nostosillalla, käynnistyy riemastuttavilla pizzicato-kuluilla, joiden lomassa kuullaan huilun ja klarinetin mainio duetto. Oboen ja fagotin johdolla koko muu orkesteri kietoutuu mukaan soivaan kokonaisuuteen johdattaen osan hienoon päätökseensä.
Illan loppuhuipennuksena kuultiin Leoš Janáčekin mukaansatempaava orkesterirapsodia Taras Bulba (1915-18/1927). Kellojen ja urkujen vahvistamalle suurelle orkesterille sävelletty kolmiosainen Taras Bulba kasvaa tulvivaksi orkesterikuvien sarjaksi, jolla on huumaava vaikutus kuulijaansa.
Koskettavassa lyyrisyydessään ja vimmaisessa myrskyisyydessään musiikki kuvaa niin värikylläisiä taistelukohtauksia kuin intiimin tunnelmallisia hetkiäkin avoimen ohjelmallisesti. Keskimmäisen osan Berlioz-henkinen mestauskohtaus on verraton osoitus Janáčekin erehtymättömästä dramaturgian hallinnasta.
Thomas Adès ja HKO Musiikkitalossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio
Orkesteri heittäytyi Janáčekin laveaan sointivirtaan koko sydämellään avauksen koskettavasta englannintorvisoolosta urkujen, vaskien ja kellojen vaikuttavaan loppuhuipennukseen. Adèsin johdolla saatiin kuulla kerrassaan erinomainen esitys, jossa orkesterikudos avautui kuulaana ja tarkoin balansoituna.
Kokonaisuutena ilta oli mitä mieltäylentävin innoittaen niin yleisön kuin HKO:n muusikotkin pitkiin suosionosoituksiin. Toivottavasti saamme houkuteltua Adèsin Suomen-vierailulle pian uudelleen.
– Jari Kallio
Helsingin kaupunginorkesteri
Thomas Adès, kapellimestari
Kirill Gerstein, piano
Jean Sibelius: Scènes historiques II, Op. 66 (1912)
Ferrucio Busoni: Romanza e Scherzoso, Op. 54 (1921)
Thomas Adès: Konsertto pianolle ja orkesterille (2018), Suomen ensiesitys
Leoš Janáček: Taras Bulba (1915-18/1927)
Musiikkitalo, Helsinki
Pe 29.11.2019, klo 19
