Amfion pro musica classica

Monthly Archives: marraskuu 2019

You are browsing the site archives by month.

Abel- ja Seele-kvartetit Kuhmon Talvessa

20.11.2019 11:10 , Jätä kommentti ,
Abel-kvartetti

Abel-kvartetti

Kuhmon Kamarimusiikin talvikonsertti pidetään helmikuun 21. päivänä Kuhmossa osana Kuhmon Talvi -tapahtumaa. Konsertissa esiintyvät Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian huippulahjakkaat nuoret kvartetit yhdessä festivaalin taiteellisen johtajan, alttoviulisti Vladimir Mendelssohnin kanssa. Kuhmoon tulevat suomalainen Seele-kvartetti sekä eteläkorealaisista nuorista koostuva Abel-kvartetti. Konsertin ohjelmassa ovat Mozartin Adagio ja fuuga, Schubertin Quartettsatz c-molli, Beethovenin jousikvintetto op. 29 C-duuri sekä Mendelssohnin jousikvintetto op. 87 B-duuri.

Vuonna 2013 perustettu Abel-kvartetti on opiskellut Christoph Poppenin ja Hariolf Schlichtigin ohjauksessa Mϋnchenissä ja Rainer Schmidtin opissa Baselissa. Yhtye on menestynyt monissa kamarimusiikkikilpailuissa ja saavutti ensimmäisen sijan kansainvälisissä Joseph Haydn -kilpailuissa Wienissä 2015 ja toisen sijan Lyonin ja August Everdingin kansainvälisissä kilpailuissa 2015 ja 2014. Vuonna 2016 yhtye voitti Sylvia-kilpailun Etelä-Koreassa ja sijoittui kolmanneksi Geneven kansainvälisessä musiikkikilpailussa. Yhtye on konsertoinut aktiivisesti mm. Dresdenissä, Wörthseessa, Lontoossa, Pariisissa ja eri puolilla Koreaa. Yhtye on kutsuttu Italian Cassalmaggioren musiikkifestivaalin ja Sveitsin Luganon Ticino Musica -festivaalin residenssikvartetiksi. Abel-kvartetti on saanut opastusta monien maailman johtavien jousikvartettien, mm. Artis-, Artemis-, Alban Berg-, Kuss, Apollon Musagéte-, Talich-, Carmina-, Danel- ja Casals-kvartettien, soittajilta. Yhtyeessä soittavat viulistit Eunsol Youn ja Soo-Hyun Park, alttoviulisti Sejune Kim sekä sellisti Hyoung Joon Jo. Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian jäseneksi yhtye tuli syksyllä 2018.

Suomalainen Seele-kvartetti on perustettu vuonna 2015. Sen kaikki jäsenet ovat ansioituneita solisteja ja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoita. Kvartettia ovat opastaneet Sibelius-Akatemiassa Paavo Pohjola, Teemu Kupiainen ja nykyisin Atte Kilpeläinen. Mestarikursseilla heitä ovat opettaneet mm. Marko Ylönen, Meta4 sekä legendaarisen Borodin-kvartetin viulisti Mihail Kopelman. Kvartetti on saavuttanut ensimmäisen sijan Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailun II sarjassa vuonna 2016 sekä toisen sijan Rising Stars Grand Prix Berlin -kilpailussa 2017. Vuonna 2018 kvartetille myönnettiin Rondo Classicin Tempo -palkinto vuoden yhtye -kategoriassa. Kvartetti on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä Virossa ja Englannissa. Seele-kvartetti on Kauniaisten musiikkijuhlien residenssiyhtye ja Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian vieraileva jäsen.  Kvartetissa soittavat viulisti Rebecca Roozeman ja Amanda Ernesaks, alttoviulisti Kristian Sallinen sekä sellisti Tatu Kauppinen.

Kuhmon konsertti on osa kuhmolaisten kulttuuritoimijoiden Kuhmon Talvi -tapahtumaa. Tapahtuma on nyt ensi kertaa siirtynyt tammikuun alkupuolelta helmikuuhun, Etelä-Suomen hiihtolomaviikolle 16. – 23.2.2020. Silloin voi päivisin nauttia Kuhmon talviaktiviteeteista ja illat kulttuurista. Tapahtuman ohjelmassa on Kuhmon Kamarimusiikin konsertin ohella tangoja ja kantelemusiikkia, teatteria, kuvataidetta, luontokuvia ja tanssia. Tapahtuman koko ohjelma on luettavissa kotisivulta www.kuhmontalvi.fi.

Kategoria: TIEDOTTEET

Arvio: Yuja Wang, LA Phil ja Gustavo Dudamel aloittivat Barbican-residenssinsä John Adamsin uuden pianokonserton suurenmoisella esityksellä

20.11.2019 2:59 , Jätä kommentti ,
Yuja Wang, Gustavo Dudamel ja LA Phil Lontoon Barbicanissa maanantaina. Kuva: Mark Allan / Barbican

Yuja Wang, Gustavo Dudamel ja LA Phil Lontoon Barbicanissa maanantaina. Kuva: Mark Allan / Barbican

Los Angelesin filharmonikot aloittivat yhdessä musiikillisen johtajansa Gustavo Dudamelin kanssa kolmipäiväisen residenssinsä Lontoon Barbicanissa maanantaina johdattamalla yleisönsä musiikilliseen aarreaittaan, jossa odotti kolme mestariteosta tältä ja viime vuosisadalta.

Illan aloitti Alberto Ginasteran hieno Variaciones concertantes (1953), jota ainakin täällä Euroopan  puolella turhan harvoin soitetaan. Ginasteran muunnelmasarja on orkesterille erinomainen käyntikortti, sillä jokainen sen variaatioista on kirjoitettu eri soolosoittimille. Näin äänenjohtajat pääsevät esittelemään osaamistaan mitä oivallisimmin tämän haastavan mutta palkitsevan teoksen parissa. 

Kun asialla on LA Philin kaltainen huippumuusikoiden joukko, teosvalinta palkitsee myös kuulijan mitä runsaskätisimmin. Orkesteri ja Dudamel tarjosivatkin elämyksen upeiden niin upeiden soolojen ja duettojen kuin erinomaisen yhteissoitonkin muodossa. Mainio teosvalinta, joka avasi kuulijan aistit kerrassaan hienosti. 

Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana John Adams on säveltänyt vaikuttavan sarjan konserttoja, joista useimmista on tullut osa solistien ja orkestereiden ohjelmistoa. Lontoossa saatiin kuulla sarjan uusin tulokas, Yuja Wangille sävelletty LA Philin tilausteos Must the Devil Have All the Good Tunes? (2018-19). 

Viime maaliskuussa Walt Disney Concert Hallissa kantaesitetty teos on Adamsin kolmas pianokonsertto Takemitsun innoittaman  Eros Pianon (1989) ja Nancarrow-henkisen Century Rollsin (1996) jälkeen. Kuten osuva otsikko antaa ymmärtää, Must the Devil Have All the Good Tunes? on eräänlainen danse macabre, joskin funk-henkinen sellainen. 

Konserton käynnistää fagottien, kontrafagottien ja kontrabassojen herkullinen groove, jonka lomaan solistin tummanpuhuva tanssi kietoutuu. Oikukas 9/8-tahtilaji huojuttaa musiikkia mitä mukaansatempaavimmin, vangiten solistin ja orkesterin pyörteisiinsä. 

Oman sävytyksensä orkesterikudokseen tuo lehmänkellojen omintakeinen sointi, yksi monista Adamsin kekseliään instrumentaation mieleenpainuvista detaljeista. Säveltäjän tyylin läpikotaisin tuntien Dudamel ja orkesteri tekivät partituurille kunniaa koko antaumuksellisella taidollaan. 

Solistin osuus oli Wangin käsissä rytmin ja värin sammumatonta juhlaa, joka naulitsi kuulijan huomion vastustamattoman lumovoimaisesti. 

Vaikka Must the Devil Have All the Good Tunes? on yksiosainen teos, laaja muotokaari kätke sisäänsä perinteisen nopea-hidas-nopea -kaavan, jonka taitteet kasvavat yhteen orgaanisesti. 

Vaikuttavan kaunis, hidas keskitaite kätkee sisäänsä kenties hienointa musiikkia, mitä Adams on koskettimille kirjoittanut. Samaa voi toki sanoa myös orkesterisatsista. Kiehtovien soivien kuvien läpi vaeltavan musiikin omintakeiset harmoniat ja puhuttelevat tekstuurit tekevät oikeutta Yuja Wangin ainutlaatuiselle pianisimille. Tässä musiikissa ajan ja tilan taju katoavat. Solistin, orkesterin ja kapellimestarin huippuunsa hiottu yhteistyö tarjosi elämyksen, jonka kokeminen oli todellinen etuoikeus. 

Musiikin lähes huomaamaton muodonmuutos vie solistin ja orkesterin kohti päätöstaitetta, taidokkaaseen orkesteriasuun puettua swing-finaalia. Upeasti kirjoitettu kontrapunkti kehystää liki pakonomaista sisäistä paloa, joka kiidättää solistia uhmakkaasti eteenpäin aivan päätöstahdeille saakka. Kahdesti orkesteri yrittää pysähdystä jousten staattiseen sointuun, ja kahdesti solisti vetää pidemmän korren. Lopulta kolmas takaa-ajo tuottaa tulosta, ja orkesteri saa kuin saakin viimeisen sanan.

Yuja Wang Barbicanin lavalla. Kuva: Mark Allan / Barbican

Yuja Wang Barbicanin lavalla. Kuva: Mark Allan / Barbican

Adamsin konserton Lontoon ensiesitys oli kaikin puolin suurenmoinen kokemus. Konserton riehaannuttama Barbicanin yleisö sai nauttia vielä solistin kolmesta ylimääräisestä, Michael Tilson Thomasin Wangille muutama vuosi sitten säveltämästä You Come Here Oftenista?, Nikolai Kapustinin Toccatinasta ja Lisztin sovittamasta Schubertin Gretchen am Spinnradesta.

Väliajan jälkeen orkesteri ja Dudamel sukelsivat Igor Stravinskyn muinaisen venäjän folkloresta ammentavan Kevätuhrin (Le Sacre du printemps, 1911-13) maailmaan. Tämä yli satavuotias teos on yhä modernismin täydellisimpiä ilmentymiä, jonka jännitys ja inspiraatio kantavat ajasta ikuisuuteen. Sen kuohuvat rytmit, omaleimaiset harmoniat, ainutlaatuinen orkestraatio sekä silkka sammumaton energia muodostavat aina aivan erityisen kokemuksen. 

LA Phil ja Dudamel yhdistivät näkemyksessään teoksen ikiaikaisia ja modernistisia ulottuvuuksia kertakaikkisen vakuuttavasti. Tuloksena oli tulkinta, jossa pidättelemätön energia, yksityiskohtien tarkkuus ja musiikillinen keksintä kohtasivat mitä vaikuttavimmin.

Stravinskyn partituurin rytminen rikkaus heräsi orkesterissa eloon ihastuttavan virtuoosisena, Dudamelin ohjastaessa tätä vuolasta virtaa äärimmäisen tarkasti. Enpä muista koskaan kuulleeni ensimmäisen osan päättävän Danse de la terren purkautuvan ilmoille vastaavanlaisena vyörynä. Sama peräänantamaton henki läpäisi huikean Dance sacralen, jonka vimma ja äärimmäinen yksityiskohtien toteutuksen tarkkuus olivat jotakin uskomatonta.

Näiden hurjimpien myrskyjen vastapainona toisen osan yölliset harmoniat piirtyivät ilmoille ravistelevan pysähtyneinä. Soivassa kaikkeudessaan tässä oli Kevätuhri, jota kelpaa muistella. 

Gustavo Dudamel ja konserttimestari Martin Chalifour kättelevät maanantain konsertin päätteeksi. Kuva: Mark Allan / Barbican

Gustavo Dudamel ja konserttimestari Martin Chalifour kättelevät maanantain konsertin päätteeksi. Kuva: Mark Allan / Barbican

Loppukepposena Dudamel ja orkesteri soittivat hykerryttävän ylimääräisen, John Philipp Sousan Liberty Bell Marchin (1893) antaen riemulliselle illalle iloisen päätöksen. Ja lisää on onneksi tulossa seuraavina iltoina. 

– Jari Kallio

 

Los Angeles Philharmonic

Gustavo Dudamel, kapellimestari

 

Yuja Wang, piano

 

Alberto Ginastera: Variaciones concertantes (1953)

John Adams: Must the Devil Have All the Good Tunes? (2018-19)

Igor Stravinsky: Le Sacre du printemps (1911-13/1947) 

 

Barbican Centre, Lontoo

Ma 18.11. 2019, klo 19.30

Kategoria: Päävalikko

Leif Segerstamin johtaman Turun filharmonisen orkesterin Beethoven-levytyksille ICMA-ehdokkuudet

19.11.2019 23:35 , Jätä kommentti ,

--ls

Naxoksen vuonna 2019 julkaisemat Leif Segerstamin johtaman Turun filharmonisen Beethoven-levytykset ovat saaneet ICMA (International Classical Music Awards) ehdokkuuksia. Voittajat julkistetaan 21.1.2020.

Kesäkuussa julkaistu Christus am Ölberge – Elegischer Gesang on ehdolla parhaan kuorolevytyksen palkintokategoriassa ja syyskuussa julkaistu The Creatures of Prometheus parhaan sinfonisen levytyksen palkintokategoriassa.

Lisätietoja ICMA-palkinnosta ja koko ehdokaslista.

Kategoria: Uutiset

Tapiola Sinfoniettan ja Sir Roger Norringtonin Schumannin sinfoniat YouTubessa

14.11.2019 12:18 , Jätä kommentti ,

Tapiola Sinfonietta on julkaissut YouTube-kanavallaan Robert Schumannin sinfonioiden kokonaisesityksen, joka taltioitiin Espoon kulttuurikeskuksessa pidetyissä konserteissa 12.-13.9.2019. Orkesteria johtaa arvostettu brittikapellimestari Sir Roger Norrington. Kokonaisuus sisältää Schumannin sinfoniat nro 1, 2, 4 ja 3 sekä Norringtonin lyhyet esittelypuheenvuorot, joissa hän valottaa kunkin sinfonian historiallista kontekstia. Esittelyvideot on tekstitetty englanniksi ja suomeksi. 

Videoilla saadaan nauttia pitkän ja ansiokkaan uran tehneen kapellimestarin valloittavasta, hyväntuulisesta työskentelystä. Partituuri osoittautuu tarpeettomaksi; Norrington tuntee nämä sinfoniat ilman nuottejakin, pienimpiä yksityiskohtia myöten.  ”Norrington esittelee soinnillisesti vereviä, energisiä mutta silti rentoja tulkintoja ohjelmistosta, jota hän selvästi rakastaa koko sydämestään.” – Hufvudstadsbladet, 15.9.2019.

Sinfonioissa kuuluu Sir Roger Norringtonin syvä perehtyneisyys klassisen musiikin historiallisiin esityskäytäntöihin, joista hän kertoo myös esittelypuheissaan. Vibrato on minimaalista, tempot tarpeeksi liikkuvia ja fraseeraukset tarkoituksenmukaista. Autenttisuuden vaikutelmaa lisää se, että Tapiola Sinfonietta edustaa kooltaan wieniläisklassisen aikakauden orkesteria. 

Katso videot oheisesta linkistä:  https://www.youtube.com/user/TapiolaSinfonietta/videos 

Kategoria: TIEDOTTEET

arvio: Autenttista Beethovenia – vuoden 1808 konsertin rekonstruktio

12.11.2019 21:45 , Jätä kommentti ,
Paavali Jumppanen. Kuva © Colin Samuels.

Paavali Jumppanen. Kuva © Colin Samuels.

Espoon pianoviikko huipentui tänä vuonna Musiikkitalossa pidettyyn jättiläiskonserttiin, jonka lähtökohta oli Wienissä 22.12.1808 todella järjestetty sävellyskonsertti. Se oli varsinainen lajien sekoitus, jossa säveltäjä sai esitellä tuotantonsa kaikkia puolia: italialaista oopperatyyliä, kirkkomusiikkia, pianokonserttoa, sinfoniaa ja improvisointia. On muistettava, että Beethoven oli ensimmäinen säveltäjä joka tuli toimeen pelkästään tällä ammatilla – siinä missä Mozart epäonnistui jätettyään hovipiirit. Beethoven oli mielipiteiltään tasavaltalainen demokratian kannattaja, jonka Metternichin poliisivaltio kuitenkin jätti rauhaan omituisena eksentrikkona. Hänen maineensa kyllä tunnustettiin. Silti Beethoven kirjoitti vähän myöhemmin (1822) Wienin musiikkielämästä: ”Täällä ei kuule mitään minusta. Mitä heidän tulisi kuulla? Fideliota? He eivät halua esittää sitä eikä kuulla. Sinfonioitani? Heillä ei ole aikaa niille. Konserttojani? Jokainen soittaa vaan omiaan. Soolokappaleita? Ne menivät pois muodista jo ajat sitten.” Kuitenkin ihmisillä oli tuolloin aikaa tulla tähän ainutlaatuiseen konserttiin niin kuin nytkin sateisena Helsingin päivänä 2019.

Konserttiaaria Ah perfido Helena Juntusen dramaattisena tulkintana osoitti, ettei italialainen ooppera ollut outo laji säveltäjälle, vaikka Rossini olikin syrjäyttänyt hänet ohjelmistosta niin Wienissä kuin Berliinissä (jossa mm. filosofi Hegelille ainoaa oikeaa musiikkia oli juuri Rossini!).

Pastoraalisinfonia kuultiin virkistävästi Helsingin Barokkiorkesterin tyylikkäänä tulkintana Taavi Oramon johdolla. Oramo on syvästi musikaalinen, elekieleltään plastinen, asenteeltaan musiikkiin vaatimaton, hän piti koko Beethoven-illan koossa aivan suvereenisti. Olen vain eri mieltä tempoista. Eli ensimmäinen ja kolmas osa olivat liian nopeita. Maalaiset eivät olisi kyenneet hyppelemään noin kevyseti ennen myrskyä, vaan es muss tüchtig sein (sen täytyy olla tukevaa). Beethovenilla eri teemoilla on omat karakterinsa ja tempoja saa laventaa efektin lisäämiseksi. Messu C-duuri paljasti oppineen muusikon: Beethoven tunsi gebundene Stilin säännöt ja J. S. Bachin lineaarisen kontrapunktin. Upeassa messussa esiintyi loistokas solistiensemble Julia Perez, Elisaveta Rimkevitch, Sofia Buono, Niilo Erkkilä, Aarne Mansikka ja Juhana Kotilainen.

G-duuri pianokonsertto oli odotettu numero – jo senkin takia että se kuultiin soitettuna Emil Holmströmin kuuluisalla Bösendorfer-flyygelillä. Sillä saa esiin nyansseja, jotka voivat kadota massiivisemmilla Steinwayilla, mutta silti ajattelin, että vaikutus olisi ollut suurempi pienemmässä salissa. Paavali Jumppanen oli oivaltanut Beethoven-tyylin ilmeikkyyden musiikillisten aktorien ilmeikkäässä fraseerauksessa, äärimmäisen tarkassa rytmisen hermon tavoittamisessa. Tämä ei ollut varmaan kaukana Beethovenijn omasta soittotyylistä, josta mm. Carl Czerny on meille kertonut. Huippuluokan tulkinta.

Väliajan jälkeen kuultiin viidennen sinfonian pianosovitus. Franz Lisztin Beethovenin sinfonioiden sovituksia pitäisi soittaa enemmän, sillä hän onnistui loistavasti muuntamaan pianolle Beethovenin orkesterin sävyt. Liszt EI onnistunut Wagnerissa, koska tämän koloriitti on jo toisenlaista. Ashley Wassin tulkinta piti teoksen muodon tiukasti koossa, mutta romantiikan traditiossa on lupaa tehdä rubatoja ja paisutuksia, kuten finaalin käyrätorvien maailmoja yleilevässä soolossa, jossa Hans v. Bülow venytti tempoa kahden lisätahdin verran. Mutta ikuinen kysymyshän on, onko Beethoven klassismia ja vai romantiikkaa, 1700- vai 1800- lukua. Wassin tulkinta oli lihaksikkaan voimakas, tosin Erardista ei lähde kovin valtavia äänimassoja. Erard on omiaan tuohon jeu perlé -soittoon. Wagner sai Venetsiaan lahjaksi Erardin ja sen soinneista syntyi Tristan. Erard on hyvin herkkä; sain kerraan soittaa sillä enemmänkin asuessani Pariisissa St. Louisin saarella 1700-luvun palatsissa, jonka olohuoneessa oli Erard. Wass ymmärsi myös romanttisen ironan hidastaessaan tempoa kontrabassojen koomisessa fugatossa. Joka tapauksessa tämä oli mieleenpainuvaa autettisuutta. Sinänsä on ehkä hyvä muistaa, ettei autenttisuus ole koskaan yksi yhteen rekonstrukiota, sillä väliin tulee mielikuvamme autenttisuudesta. Ei voi pyyhkiä pois mitä tapahtui musiikin historiassa vuoden 1808 jälkeen. Tarmo Peltokoski hauskuutti ja hieman säikäytti yleisöä musiikkiaktrobaatin taidoillaan. Hän on suuri lahjakkuus, musiikki virtaa hänen lävitseen estoitta.

Beethovenin Kuorofantasiaa kuulee harvoin, mutta se onkin peräti merkillinen teos: alku on sarja framgentteja hieman niinkuin toteuttaen Friedrich Schlegelin fragmenttien estetiikkaa. Hän vertasi fagmenttia siiliin, romantikkojen lempieläimeen. Kuulija palkitaan musiikillisten päähänpistymien jälkeen Freudea ennakoivalla hymnillä, jossa kuoro tulee mukaan. Kuorona oli Hannu Norjasen erinomaisesti harjoittama Tapiolan kamarikuoro.

Lopussa vallitsi siis esteettinen kategoria das Erhabene, ylevä. Konsertti oli merkittävä ja mieliinpainuva saavutus kaikilta siihen osallistuneilta, erityisesti Helsingin Barokkiorkesterilta ja Taavi Oramolta.

– Eero Tarasti

Kategoria: Arviot