Amfion pro musica classica

Monthly Archives: helmikuu 2019

You are browsing the site archives by month.

arvio: Justas Stasevskij HYMSin pianopiirissä

Justas Stasevskij

Justas Stasevskij

Justas Stasevskij, yksi lahjakkaimpia nuoria pianistejamme, lensi Wienistä Helsinkiin, puhumaan ja soittamaan Helsingin yliopiston musiikkiseuran pianopiirissä viime torstaina 14.2. Näitä tapahtumia johtaa FM Eila Tarasti.

Justas Stasevskin aiheena oli kamarimusiikin opiskelu Wienin Musiikkiakatemiassa. Mutta hän palkitsi kuulijansa myös soittamalla – Skrjabinia!

Stasevski on kuulua muusikkosisarussarjaa, jossa on lisäksi etevä sellisti Lukas, kapellimestarina kansainvälisesti menestynyt Dalia ja piano-opinnot Helsingin Konservatoriossa aloittanut Sofia. Justas opiskelee Wienin Hochschule für Musik und Darstellende Kunst -laitoksessa eli nykyisin kai nimeltään musiikkiyliopistossa. Näinhän on käynyt lähes kaikille entisille konservatorioille Euroopassa kuten myös Suomessa. Wienissä on toki myös varsinainen yliopisto, jossa on ainakin musiikkitiedettä – laitoksen johtajana musiikin retoriikan asiantuntija professori Hartmut Krones, joka hiljattain luennoi myös Helsingissä; lisäksi on lukuisia yksityisiä yliopistoja mm. Aasiasta tulevia opiskelijoita varten. Itävalta on hyvin vanhoillinen maa, ja kerrankin siitä on etua, sillä muualla Euroopassa riehuvat akateemisen maailman privatisoinnit ja markkinajohtoisuus eivät ole vielä saapuneet tähän ’Kakanian’ valtioon, kuten Robert Musil sitä kutsui romaanissaan Der Man ohne Eigenschaften, Mies vailla ominaisuuksia.

Hauskaa, että suomalaiset taas valitsevat Wienin. Näin oli Justasin opettajien aikaan, kun kaikki pianistit ryntäsivät Wieniin nimekkäille professoreille kuten Dieter Weber ja Richard Hauser. Heitä olivat Erik T. Tawaststjerna, Jussi Siirala, Risto Lauriala, Risto Lappalainen, Matti Raekallio, Minna Pöllänen, Maija Numminen vain muutamia mainitakseni.

Justas Stasevski on herättänyt huomiota hienostuneella soitollaan Sibelius-Akatemiassa mm. Dmitri Bashkirovin mestarikurssilla ja esitettyään Ravelin vasemman käden konserton mestarillisesti Musiikkitalossa. Vuodesta 2011 hän on ollut vaihto-oppilaana Wienissä ja vuonna 2018 sen kamarimusiikin linjalla. Suomessahan ei tällaista olekaan. Wienissä käytännössä puolet opinnoista on pianonsoittoa ja puolet kamarimusiikkia. Justas on juuri suorittanut kamarimusiikin diplomin ja tähtää nyt pianossa vastaavaan. Hänen opettajanaan pianossa on Christoph Hinterhuber; kamarimusiikin opettajan on toiminut Avedis Kouyoumdjian vv. 2011–2018. Laitoksen kamarimusiikin pääopettaja on viulisti Johannes Meissl, jonka tunneilla Justas on käynyt vähintään yhtä paljon kuin professori Kouyoundjianin. Meissl on laatinut erinomaisen oivaltavan opetusmonisteen Proseminar, Probentechnik und Ensembleleitung 1, WS 2017/2018 Schwerpunkt Kammermusik, johon saimme perehtyä. Usein juuri tällaiset monisteet sisältävät kaikkein parasta tietoa oppiaineesta; muistan mm. Bloomingtonissa musiikinteoriavihkot, joita sai vain kampuksen kirjakaupoista.

Meisslin oppaassa tarkastellaan kamarimusiikin soittoa eräänlaisella metatasolla ja kootaan sen prinsiippejä selkeästi mm. työskentelystä, harjoittelusta ja motivaatiosta. Hän jakaa ensembletyypit kolmeen ryhmään: 1) lyhytaikaisiin – tyypillinen tilanne kun jokin kappale tilataan tai se pitää soittaa jollain festivaalilla: vähän harjoituksia, ei aikaa keskustelulle, kaikki riippuu yksilöllisistä suorituksista; 2) keskipitkän aikavälin ensemble: syvempää työskentelyä, tulkintaa; 3) pitkäaikainen ensemble: professionelli kamarimusisointi, ryhmäidentiteetti, yhteisen hahmotuksen kehittäminen, yhteinen hengitys, esitys, pienimpien signaalien tunnistaminen toisissa. Seuraavaksi pohditaan, miten aika jaetaan harjoituksissa, sillä kaikkeaa ei ehditä soittaa. Ja lopuksi esitetään haastavia kysymyksiä itse kullekin pohdittavaksi: Miksi soitamme tätä kappaletta? Miksi soitamme ylipäätään? Mitä musiikki on meille? Miksi soitamme kamarimusiikkia? Mahdollinen vastaus: se on kauniimpaa kuin soittaa yksin jne.

Edelleen on kysyttävä: Onko ohjelmistossamme edustettuna aikakausia, joista tarvitsemme lisää tietoa, jotta ylipäätään tiedämme mitä soitamme? Tunnenko kirjallisuutta, jossa sitä tietoa on saatavilla? Mitä olen jo kuullut retoriikasta, metriikasta, affektiopista, sävellajikaraktääreistä? Wienissä sikäläisten opettajien taitoja täydentävät ulkolaiset vieraat kuten prof. Clive Brown Englannista, vanhan musiikin esityskäytäntöjen spesialisti, joka hiljattain vieraili Helsingissäkin Aurea Dominguezin fagottiin liittyvän väitöskirjan vastaväittäjänä. Hän on nyt julkaissut Bärenreiterilla teoksen Kuinka soittaa Brahmsin kamarimusiikkia.

Piano-opetuksessa Justasin maestrona on siis ollut Hinterhuber. Mikä on kuuluisa wieniläinen pianokoulu? Se korostaa soinnin pyöreyttä ja finessia. Ei liian kovaa! Tärkeää on klangi ja siitä seuraava fraseerauksen pehmeys ja hengitys. Ei koskaan liikaa sointia. Toisaalta Bruno Seidlhofer, legendaarinen vanhemman polven wieniläisprofessori kertoi, kuinka Svjatoslav Richter vieraili Wienissä ja piano-opettajat kielsivät oppilaitaan menemästä häntä kuulemaan välttyäkseen huonoilta vaikutteilta. Kun kysyin häneltä, onko Bachin Das Wohltemperierte Klavier I:n cis-mollifuuga hiljaista musiikkia niin kuin Richter sen soittaa, kiisti Seidlhofer sen jyrkästi. Jos Bach kirjoittaa viisiäänistä satsia, ei se mitään hiljaista voi olla.

Muutoin wieniläinen opetustyyli jatkaa keskieurooppalaista kuria, jossa professorin ja oppilaan suhde ei ole toverillinen. Opettajat ovat siellä aina olleet ankaria ja karismaattisia; Dieter Weber haukkui oppilaitaan, mutta hänen assistenttinsa intialainen Noel Flores oli kiltti (muistan hänet vuodelta 1972); Hauser tunnetusti soitti joka ilta klo 20 tyttöoppilailleen, että he olivat varmasti kotona harjoittelemassa. Opettajat ovat ehdottomia auktoriteetteja. Tittelit ovat tärkeitä. Opettaja on Herr Professor. Ei sovi kysyä, miksi jotain pitää soittaa niin kuin opettaja vaatii. Esityksen jälkeen tunnilla opettaja pitää minuuttien tauon sanomatta mitään – ja sitten lausuu: Teidän täytyy harjoitella lisää.

Wienissä on kulttuuri- ja musiikkielämää. Musikvereinin konsertteihin myydään seisomapaikkoja opiskelijoille hintaan 5 euroa/lippu. Oopperataloon saavat kaikki lippuja puolitoista tuntia ennen esityksen alkua hintaan 3 €. Bösendorfer-pianomerkki on Wienistä. Voi perehtyä myös originaaleihin fortepianoihin, ja oppia, ettei kaikkia sormia käytettykään sillä soitettaessa. Wien on aina ollut monikulttuurinen kaupunki; kaikkien pitäisi lukea Stefan Zweigin kuolematon teos Die Welt von Gestern (Eilispäivän maailma), kuvaus Wienistä ennen 1. maailmansotaa. Itse kävin saksan kielen kursseja samassa koulurakennuksessa, jossa Zweigkin opiskeli. Miljöö on tärkeä taidekasvattaja. Wienerwaldista, Kahlenbergin kukkulalta voi kävellä alas Beethovengangia ja pysähtyä Grinzingissä. Hofburg henkii ilmapiiriä Ka und ka eli Königlich und kaiserlich. On etuoikeus opiskella tällaisessa ympäristössä.

– Eero Tarasti

HYMSin pianopiirin seuraava tapahtuma on ti 21.2.. teemana Chopinin nokturnot. Janne Mertanen soittaa ja puhuu.
Topelia, Unioninkatu 38, sali C120.

 

 

 

Gehrmans Musikförlag aloittaa yhteistyön säveltäjä Cecilia Damströmin kanssa

Cecilia Damström. Kuva © Marthe Veian

Cecilia Damström. Kuva © Marthe Veian

Gehrmans Musikförlag aloittaa yhteistyön suomenruotsalaisen säveltäjän Cecilia Damströmin (s. 1988) kanssa. Damström on varttunut Helsingissä monikulttuurisessa, monikielisessä perheessä, mikä on vaikuttanut hänen sävellystyöhönsä. Hänen musiikissaan on läsnä voimakas harmonian, draaman ja ilmaisuntaju, ja hän pyrkii herättämään ajatuksia ja tunteita kuulijassa.

Cecilia Damströmin yleisinhimillinen lähestymistapa on myös tärkeä osa hänen luomistyötään; orkesteriteos Tundo! on omistettu kaikille maailman pakolaisille, jousiorkesteriteos Infirmusparantumattomille sairauksille, ja hänen kvintettitrilogiansa on saanut inspiraationsa kolmen vahvan naisen kohtalosta: Jean Sibeliuksen vaimosta Ainosta, kirjailija ja feministi Minna Canthista ja kuvataiteilija Helene Schjerfbeckistä.

– Niin kauan kuin muistan, olen odottanut, että pääsisin yhteistyöhön kustannusyhtiön kanssa ja saisin siten ympärilleni ihmisiä, jotka auttavat teosten ulkoasun muotoilussa ja muissa tärkeissä asioissa. Minulle oli kuitenkin tärkeää löytää ihmiset, joiden kanssa näin intensiivinen yhteistyö onnistuisi ja missä intohimo olisi molemminpuolista – siksi valitsin Gehrmansin, sillä kaikki tuntui helpolta ja oikealta alusta saakka.

Cecilia Damström on voittanut useita sävellyskilpailuja sekä kotimaassaan että kansainvälisesti. Hänen jo mittava teoslistansa sisältää teoksia orkesterille, kamari- ja kuoromusiikkia sekä oopperaa. Damström opiskeli sävellystä Tampereen ammattikorkeakoulussa Hannu Pohjannoron johdolla sekä maisteritasolla Malmö Musikhögskolanissa Luca Francesconin johdolla.

– Olemme seuranneet Ceciliaa muutamia vuosia suurella mielenkiinnolla, ja yhteistyöstä hänen kanssaan tulee jännittävää. Viime syksynä hän sai Rosenborg-Gehrmanin säveltäjästipendin, ja nyt pääsemme seuraamaan hänen kehitystään lähietäisyydeltä, sanoo Gunnar Helgesson, Gehrmans Musikförlagin toimitusjohtaja.

Vuodesta 2014 Damström on tehnyt yhteistyötä useiden orkesterien, kuorojen, kamariyhtyeiden ja festivaalien kanssa. Näihin lukeutuvat muun muassa Suomen Kansallisooppera, Jyväskylä Sinfonia, Gävle Symfoniorkester, Helsingborgs Symfoniorkester, Avanti!, Brodsky Quartet, Akademiska Damkören Lyran, Tampere Biennale, Tampering Festival, Summer Sound Festival. Lisäksi Damström on ollut Hämeenlinnan Kokonainen-festivaalin virallinen säveltäjä 2016-2020. Hänen musiikkiaan on esitetty kaikissa Pohjoismaissa, Kanadassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Hollannissa, Espanjassa ja Tsekissä.

Cecilia Damströmin teoksista on tulossa lähiaikoina useita ensiesityksiä, kuten soolopianoteos Epitaphinkantaesitys, jonka pianisti Ville Hautakangas esittää Kylässä Kaija Saariaho -tapahtumassa. Lastenooppera Djurens planet puolestaan saa maailmanensi-iltansa Suomen Kansallisoopperassa 15.3. Tampere Raw esittää pianokvintetin Minna 24.3. ja orkesteriteos Lucrum saa Saksan-ensiesityksensä Würzburgissa 9.5. Aurora Mathens ja Gustav Djupsjöbacka esittävät Henrika Ringbomin teksteihin perustuvan laulusarjan Öar i ett hav som strömmar 11.5. Svenska Teaternissa Helsingissä, ja 4.8. Kokonainen-festivaaleilla Hämeenlinnassa saa ensiesityksensä viimeinen osa naiskohtaloista kertovasta kvintettitrilogiasta, Helene.

Rahmaninovin 3. pianokonsertto ystävänpäivänä

Georgy Tchaidze. 15. Van Cliburn -kilpailun finalisti. Kuva © Jeremy Enlow/Cliburn

Georgy Tchaidze. 15. Van Cliburn -kilpailun finalisti. Kuva © Jeremy Enlow/Cliburn

Turun filharmonisen orkesterin solistiksi saapuu torstaina ja perjantaina 14.–15.2. palkittu venäläispianisti Georgy Tchaidze. Temperamenttia!-nimisissä konserteissa Tchaidze tulkitsee Sergei Rahmaninovin 3. pianokonserton. Turussa suosiota saanut Christian Kluxen palaa kolmannen kerran johtamaan filharmonikoita.

Konsertit alkavat Thomas Adès´n tanssisarjalla kamarioopperasta Powder Her Face. Vuonna 1995 kohun aihevalinnallaan aiheuttanut kamariooppera perustuu Argyllin herttuattaren skandaalin herättäneisiin elämänvaiheisiin. Teoksen jälkeen kuultava Rahmaninovin kolmas pianokonsertto kuuluu romanttisen pianokirjallisuuden keskeisiin ja samalla vaativimpiin teoksiin. Suureellinen teos huipentuu energiseen finaaliin. Konsertit päättyvät väliajan jälkeen Carl Nielsenin 2. sinfoniaan, joka kuvaa neljää temperamenttia: koleerista, flegmaattista, melankolista ja sangviinista.

Christian Kluxen on Kanadan Victoria Symphonyn taiteellinen johtaja ja tammikuussa 2019 hän aloitti Norjan Arctic Philharmonicin ylikapellimestarina. Christian Kluxen on työskennellyt monien merkittävien orkestereiden kanssa ympäri Eurooppaa. Kluxen johti TFO:ta edellisen kerran syksyllä 2017.

Vuonna 2009 venäläispianisti Georgy Tchaidze (s. 1988 Pietarissa) voitti ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Honens Laureate -pianokilpailussa ja on sittemmin esiintynyt niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Aasiassakin keräten suurta kiitosta. Tchaidze opiskeli Moskovan Tshaikovski-konservatoriossa professori Sergei Dorenskyn johdolla ja Berliinin taideyliopistossa professori Klaus Hellwigin johdolla. Kaudella 2018–19 Tchaidzella on sooloresitaali Moskovan konservatoriossa. Lisäksi hän esiintyy Turun filharmonisen orkesterin ja Arctic Philharmonic Orchestran kanssa sekä festivaaleilla muun muassa Ranskassa ja Japanissa.


Åbo filharmoniska orkester får den ryske pianisten Georgy Tchaidze som solist på torsdagen och fredagen 14.–15.2. På konserter som kallas Temperament! tolkar Tchaidze Sergei Rachmaninovs 3:e pianokonser. Den populära Christian Kluxen återvänder för att dirigera filharmonikerna en tredje gång.

Konserterna börjar med Thomas Adès danssvit ur kammaroperan Powder Her Face, som är baserad på hertiginnan av Argylls skandalomsusade liv och orsakade sensation år 1995 med sitt tema. Därefter får vi höra Rachmaninovs tredje pianokonsert, som hör till den romantiska pianorepertoarens centrala och samtidigt mest krävande verk. Konserterna slutar efter pausen med Carl Nielsens 2:e symfoni, som beskriver de fyra temperamenten: det koleriska, det flegmatiska, det melankoliska och det sangviniska.

Christian Kluxen är konstnärlig ledare för Victoria Symphony i Kanada och i januari 2019 inledde han sin period som chefdirigent för Nordnorsk Opera og Symfoniorkester. Christian Kluxen har arbetat med många betydande orkestrar över hela Europa. Kluxen dirigerade ÅFO förra gången år 2017.

År 2009 fick den ryske pianisten Georgy Tchaidze (f. 1988 i St. Petersburg) första pris i den internationella pianotävlingen Honens Laureate, och han har därefter uppträtt i Europa, Nordamerika och Asien och fått mycket beröm. Tchaidze studerade vid det statliga Tjajkovskij-konservatoriet i Moskva under ledning av professor Sergej Dorenskij och vid konstuniversitetet i Berlin under ledning av professor Klaus Hellwig. Under säsongen 2018-19 ger Tchaidze en solorecital vid konservatoriet i Moskva. Han uppträder även med Åbo filharmoniska orkester och Nordnorsk Opera og Symfoniorkester samt uppträder på olika festivaler i bland annat Frankrike och Japan.

Viitasaaren Musiikin ajan kesäkurssien hakuaika on käynnissä – mm. Kaija Saariaho tämän vuoden tähtiopettaja

Kaija Saariaho ja Camilla Hoitenga. Kuva © Suomen Kansallisooppera

Kaija Saariaho ja Camilla Hoitenga. Kuva © Suomen Kansallisooppera

Viitasaaren Musiikin aika -festivaali järjestää jo perinteiseen tapaan uuden musiikin kesäkursseja osana festivaaliaan heinäkuun alussa. Nuorille muusikoille ja säveltäjille suunnattujen kurssien opettajiksi kutsutaan vuosittain johtavia säveltäjiä, muusikoita ja pedagogeja ympäri maailman. Tänä vuonna opettajina toimivat Kaija Saariaho, Camilla Hoitenga ja John Butcher. Hakuaika kursseille on parhaillaan menossa. Saariahon sävellyskurssi on herättänyt jo hakijoissa runsaasti mielenkiintoa. Hakuaika sävellyskurssille päättyy tämän viikon sunnuntaina 17.2.2019. Hoitengan kamarimusiikkikurssille ja Butcherin improvisaatiokurssille otetaan myös vielä vastaan hakemuksia. Kamarimusiikkikurssin ja improvisaatiokurssin hakuajat päättyvät kuukautta myöhemmin eli 17.3.2019.

Kaija Saariaho on yksi tämän hetken tunnetuimpia suomalaisia nykymusiikkisäveltäjiä. Useasti palkittu kosmopoliitti on laajalti tunnettu niin kamarimusiikkiteoksistaan kuin orkesteri- ja oopperasävellyksistään, jotka eivät kaihda erikoisimpiakaan sävyjä tai tekniikoita. Muun muassa ääninauhat ja eloelektroniikka ovat olennainen osa monia hänen maineikkaita sävellyksiään. Saariaho saapuu nyt ensimmäistä kertaa Musiikin ajan opettajaksi. Kurssille voi hakea optiolla säveltää uusi kappale kamarikokoonpanolle. Suurin osa opiskelijoista työstääkin kurssin aikana omia sävellyksiään, jotka kantaesitetään festivaalin päätteeksi kurssin loppukonsertissa. Saariahon itsensä musiikkia kuullaan myös runsaasti festivaalin ohjelmistossa.

Camilla Hoitenga on kovasti innoissaan tulevasta kurssista ainutlaatuisessa ympäristössä. ”Nyt se on virallista, pääsen opettamaan Suomeen – enkä pelkästään huilumusiikkia vaan myös kamariohjelmistoa!” Hoitenga iloitsee. Saariahon ”luottohuilistina” tunnetuksi tullut Hoitenga on niittänyt mainetta myös Karlheinz Stockhausenin teosten tulkkina. Hän on tuttu näky suurten orkestereiden edessä ja festivaaleilla ympäri maailman. Monipuolisen huilutaitelijan repertoaariin mahtuu musiikkia Bachista kantaesityksiin, eikä videokuvan, elektroniikan tai improvisaationkaan hyödyntäminen ole huilistille vierasta. Hoitenga on myös kysytty opettaja. Kamarimusiikkikurssilla Hoitenga työskentelee soolosoittajien tai valmiiden kamarimusiikkikokoonpanojen kanssa valittujen nykymusiikkiteosten parissa.

John Butcherin improvisaatiokurssilla tutkitaan käytännönläheisesti, millaisia haasteita, mutta myös palkintoja improvisaatio esittäjälleen tarjoaa – niin yksin soolona, pienessä ryhmässä kuin isommassakin yhtyeessä. Kurssin tarkoituksena on löytää osallistujan omin ääni, joka ei toimi pelkästään itsekseen improvisoidessa vaan myös muiden kanssa yhteistyössä spontaanisti luodussa musiikissa. Maineikas saksofonisti on myös itse innokas improvisoija ja hänen teoksensa ovatkin monesti ainutkertaisia luomuksia ajassa ja paikassa. ”Improvisaatiossa tärkeintä on tunnistaa se hienovarainen tasapaino, joka vallitsee tunnetun ja toisaalta vielä tuntemattoman välillä. Tasapaino tulisi löytää myös ennalta valmistautumisen ja spontaanisuuden välille,” satoja produktioita lukuisien kuuluisien muusikoiden ja yhtyeiden kanssa toteuttanut Butcher kertoo.

Arvio: Ensemble InterContemporainin vaikuttava Musica Nova -vierailu lumosi ja herätti ajatuksia

Ensemble InterContemporain ja Enno Poppe Musiikkitalossa lauantaina. Kuva: Jari Kallio

Ensemble InterContemporain ja Enno Poppe Musiikkitalossa lauantaina. Kuva: Jari Kallio


Tämänvuotisen Musica Nova -festivaalin yksi huippuhetkistä koettiin lauantaina, kun Musiikkitaloon saapui todellinen uuden musiikin jättiläinen, Ensemble InterContemporain säveltäjä-kapellimestari Enno Poppen johdolla. 

Liki vuosikymmen ehti vierähtää yhtyeen edellisestä Suomen vierailusta. Vuoden 2009 juhlaviikoilla EIC esiintyi perustajansa Pierre Boulezin sekä silloisen musiikillisen johtajansa Susanna Mälkin kanssa. Tuolloin, kuten nytkin, yhtyeellä oli tuomisinaan mitä kiinnostavin ohjelmisto keskieurooppalaista uutta musiikkia. 

Musica Nova -konsertin ensimmäisellä puoliskolla kuultiin kaksi Ensemble InterContemporainin viime vuonna kantaesittämää teosta, Bruno Mantovanin lyömäsoitinkonsertto Cadenza no. 1 sekä PierreYves Macén kaduilta taltioitua äänimateriaalia ja liveyhtyettä yhdistävä Rumorarium. 

Mantovanin Cadenza no. 1 syntyi Ensemble Intercontemporainin lyömäsoittajan Gilles Durot’n aloitteesta. Nimensä mukaisesti konserton lähtökohtana on kandenssien virtuositeetti. Toisin kuin perinteisen konserton kontekstissa, Mantovanin teoksessa solisti ei ole kadenssissaan yksin, vaan saa seurakseen soitinyhtyeen. 

Cadenza no. 1 etenee solistin johdolla yhtyeen peilatessa ja kehitellessä soolo-osuudesta poimittuja aiheita. Solistin soittimisto on sijoitettu lavan eri osiin; vibrafoni, kongit, tam-tam, putkikellot ja lautaset vasemmalle, marimba keskelle ja rummut, bongoista isorumpuun, oikealle. Näiden lisäksi yhtyeen soitinvalikoimaan kuuluu jousten, puhallinten ja vaskien ohella oma löymäsoittimistonsa, jotka on jaoteltu kahden muusikon kesken. 

Tämän soittimiston mahdollisuuksia Mantovani käyttää herkullisesti hyödykseen niin sointivärien, tekstuurien kuin dynamiikankin suhteen. Cadenza onkin teos, jolla on välittömän lumoava vaikutus kuulijaansa.

EIC lyömäsoitinsolisti Gilles Durot Bruno Mantovanin teoksen parissa Musiikkitalossa. Kuva: Jari Kallio

EIC lyömäsoitinsolisti Gilles Durot Bruno Mantovanin teoksen parissa Musiikkitalossa. Kuva: Jari Kallio

Solisti avaa teoksen konginiskulla, josta rakentuu vähitellen metallisen löymäsoittimiston kiehtova, kimmeltävien värisävyjen kudos, jonka lomasta aihelmat kulkeutuvat yhtyeen toistamiksi ja kehittelemiksi. Lyhyen välisoiton aikana solisti siirtyy lavan toiseen laitaan rumpujen luokse, aloittaen uuden jakson, jonka materiaali vaihtelee yksittäisistä rummuniskuista mitä monimuotoisimpiin rytmisiin kuvioihin. 

Vuoroteltuaan aikansa näiden lyömäsoitinpattereiden välillä, solisti asettuu lopulta marimban äärelle, jolloin vuorupuhelussa yhtyeen kanssa avautuu jälleen uusi taso, kunnes musiikki palaa alun metallisiin sointimaailmoihin, saapuen näin päätökseensä. 

Kautta Cadenza no. 1:n oli riemastuttavaa seurata solistin ja Poppen johtaman EIC:n saumantonta yhteistyötä. Durot’n hämmästyttävä ketteryys antoi Mantovanin riemukkaan kekseliäälle soolo-osuudelle jäntevän ja loogisena etenevän muodon, johon muu yhtye liittyi ihailtavan sulavasti. Harva teos on ensikohtaamisella tehnyt yhtä perinpohjaista vaikutusta kuin Cadenza no. 1. Erinomainen valinta konsertin avaukseksi! 

Pierre-Yves Macén Rumorarium puolestaan rakentuu perin erilaiselle, mutta yhtä lailla vaikuttavalle vuoropuhelulle. Macén teoksessa yhtyemusiinki kietoutuu kadun äänistä koostettuun soolo-osuuteen, jonka toteutuksesta livetilanteessa vastaa sampleri, jonka ääressä työskenteli EIC:n erinomainen kosketinsoittaja Hidéki Nagano. 

Ajatus jokapäiväisten äänien kytkemisestä osaksi sävellettyä musiikkia ei ole tietenkään mikään uusi innovaatio, mutta sen alituinen kiehtovuus piilee niissä moninaisissa mahdollisuuksissa, joiden kautta tätä integraatiota on mahdollista lähteä rakentamaan. Macén tapauksessa nämä arkipäiväiset äänet eivät ole niinkään kadun hälyä vaan varsin musikaalisia. 

Monituiset katusoittajien esitysten katkelmat toimivat lähtökohtana yhtyemusiikille muodostaen kiehtovan moni-ilmeisen kokonaisuuden. Rytminen ketteryys ja voimalliset purkaukset vuorottelevat riemullisen ja jopa lyyrisen materiaalin kanssa varsin omintakeisella tavalla johtaen lopputulokseen, joka kurkottaa pitkälle pelkän säveltutkielman tuolle puolen muodostaen mitä puhuttelevimman kokonaisuuden. 

Taltioidun materiaalin rakenne vaihtelee ambient-hälystä aina täysimittaisen musiikillisiin katkelmiin. Taidokkaasti rakennettu yhtyeosuus vuoroin myötäilee ja kehittelee taltioitua materiaalia, vuoroin taas  asettuu sen vastavoimaksi. 

Macén tulokulma akustisen musiikin ja taltioidun äänimaailman yhdistämiseen on kenties raikkain sitten Steve Reichin kekseliäimpien oivallusten. Lajissaan Rumorarium onkin mestariteos, joka sai Poppen johdolla Ensemble InterContemporainilta mitä mieleenpainuvimman toteuksen. 

Illan jälkipuolella kuultiin Poppen Koffer (2012). Tämä puolituntinen soitinyhtyeteos perustuu viiteen katkelmaan vuosina 2011-12 sävelletystä IQ-oopperasta, joka nimensä mukaisesti käsittelee älykkyyden ja sen mittaamisen kysymyksiä. Vaikka Kofferilla on luonnollisesti siteensä oopperaan, muodostaa se siitä huolimatta oman, itsenäisen musiikillisen todellisuutensa. 

Koffer ei ehkä ole Cadenza no. 1:n tai Rumorariumin kaltainen, välittömästi lumoava teos, mutta sillä on siitä huolimatta omat, vankat hyveensä. Oma jännittävä lukunsa on Kofferin sointimaailma, jota värittävät saksofoni ja Wagner-tuuba sekä retrohenkisiin tietokonesoundeihin assosioituva mainio kosketinosuus. 

EIC:n ja Enno Poppen Musica Nova konsertin päätös Musiikkitalossa. Kuva: Jari Kallio

EIC:n ja Enno Poppen Musica Nova konsertin päätös Musiikkitalossa. Kuva: Jari Kallio

Poppe rakentaa teoksessaan kiehtovasti erilaisia sointialluusioita, josta kasvaa jäntevästi rakennettu sointidraama, jossa taidokas kontrapunkti ja kekseliäät soolo-osuudet oivallusesti vuorottelevat. Säveltäjän johtaman Ensemble InterContemporainin upea esitys toi ajatuksia herättävän illan hienoon päätökseen. 

– Jari Kallio

Ensemble InterContemporain

Enno Poppe, kapellimestari

Gilles Durot, lyömäsoittimet

 

Bruno Mantovani: Cadenza no. 1 (2018)

Pierre-Yves Macé: Rumorarium (2018)

Enno Poppe: Koffer (2012)

 

Musica Nova Helsinki. Musiikkitalo

Lauantai 9. 2. 2019, klo 19.15