Amfion pro musica classica

Monthly Archives: huhtikuu 2018

You are browsing the site archives by month.

Baijerin radion sinfoniaorkesteri ja Mariss Jansons viimein Helsingissä

Musiikkitalossa otetaan 14.5. säkenöivä varaslähtö tulevan kesän Juhlaviikoille ainutkertaisella orkesterivierailulla, kun Baijerin radion sinfoniaorkesteria (Symphonieorchester des Bayerischen Rundfunks) johtaa  kapellimestarilegenda Mariss Jansons. Konsertin säveltäjänimet ovat Rossini, Prokofjev, Strauss ja Ravel. Prokofjevin 1. viulukonserton solistina on Frank Peter Zimmerman.

Ensimmäistä kertaa Helsingissä vieraileva Baijerin radion sinfoniaorkesteri on lukuisasti nostettu maailman kärkiorkestereiden joukkoon. Orkesterin pääkapellimestarina vuodesta 2003 toiminut Mariss Jansons kuuluu viime vuosikymmenien nimekkäimpiin kapellimestarisuuruuksiin. Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonsertinkin kolmesti johtanut Jansons on aiemmin toiminut muun muassa Hollannin kuulun Concertgebouw-orkesterin pääkapellimestarina.

Konsertti toteutetaan yhteistyössä Jane ja Aatos Erkon säätiön ja Musiikkitalon kanssa.

Maailmankuulu harpisti Xavier de Maistre TFO:n solistina

Xavier de Maistre. Kuva © Jean-Baptiste Millot-Kleiner

Xavier de Maistre. Kuva © Jean-Baptiste Millot-Kleiner

Torstaina 26.4. klo 19 Turun Konserttitalossa kuullaan harvinaisempaa herkkua kun TFO esiintyy harppusolisti Xavier de Maistren kanssa. De Maistre on hyvin tunnettu maailmalla ja hän esittää François Adrien Boieldieun ilmavan ja unelmanomaisen harppukonserton. Orkesteria johtaa Kazuki Yamada. Konserttia voi seurata myös suorana verkossa osoitteessa tfo.fi/live.

Konsertin aloittaa Tōru Takemitsun sävelväreillä maalaileva Ame zo furu, eli Sateen tulo. Xavier de Maistre on tunnettu monipuolisesta soittimensa käsittelystä. Hän tulkitsee ranskalaisen Boieldieun harppukonserton, joka kuuluu harppukirjallisuuden ehdottomiin kulmakiviin. Väliajan jälkeen kuullaan Franz Schubertin täysromanttiselle orkesterille kirjoitettu ”Pieni C-duurisinfonia”, joka on saanut lisänimensä viittauksena sinfoniaan nro 9 C-duuri jonka lisänimi on ”Suuri”.

Kazuki Yamada on Monte Carlon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja. Japanissa hän on lisäksi mm. Yomiuri Nippon Symphony Orchestran päävierailija alkaen vuodesta 2019. Tällä kaudella Monte Carlon ja Ja­panin kiinnitysten lisäksi Yamada johtaa muun muassa Birminghamin kaupungin sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupungi­norkesteria ja Lausannen kamariorkeste­ria.

Ranskan Toulonissa syntynyt Xavier de Maistre kuuluu niiden solistien joukkoon, jotka uudelleenmäärittelevät sen, mikä on heidän soittimelleen mahdollista.  Xavier de Maistre on esiintynyt lu­kuisten orkestereiden ja monien huo­mattavien kapellimestarien kanssa.

Lincoln Center -tunnustuksella palkittu Conrad Tao esiintyy RSO:n solistina

Tao

Radion sinfoniaorkesterin solistina 27.4. esiintyvä pianisti Conrad Tao palkittiin hiljattain merkittävällä tunnustuksella New Yorkissa, jossa musiikkikeskus Lincoln Center myönsi hänelle Lincoln Center Awards for Emerging Artists 2018 -palkinnon. RSO:n kanssa debytoiva Tao esittää Musiikkitalossa John Adamsin pianokonserton. Myöhäisillan kamarimusiikissa hän esittäytyy myös säveltäjänä ja kantaesittää omia pianokappaleitaan.

Kapellimestari James Gaffiganin johdolla konsertissa kuullaan lisäksi Haydnin sinfonia nro 49 ja Prokofjevin sarja baletista Tuhkimo. Gaffigan johtaa Tuhkimon myös RSO:n ja Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO:n yhteistyössä toteuttamassa soitinsatukonsertissa 26.4. Musiikkitalossa.

Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa. Konsertin taltiointi nähdään kahdessa osassa Yle Teeman RSO Musiikkitalossa -ohjelmassa 6.5. ja 13.5. sekä uusintana Yle TV1:ssä 12.5. ja 19.5.

Yhdysvalloissa kiinalaistaustaiseen perheeseen vuonna 1994 syntynyt Conrad Tao tapaili jo 18 kuukauden iässä korvakuulolta pianosta tuttuja lastenlauluja. Hän esiintyi pianistina ensimmäisen kerran nelivuotiaana ja soitti Mozartin A-duuri -konserton solistina kahdeksanvuotiaana. Yhdeksänvuotiaana Tao aloitti opinnot New Yorkin Juilliard School of Musicissa.

Taon ura on edennyt monien erilaisten palkintojen ja tunnustusten siivittämänä. Vuonna 2011 hän sai joka toinen vuosi sukupolvensa lupaavimmalle nuorelle amerikkalaispianistille myönnettävän Gilmore Young Artist -palkinnon, ja seuraavana vuonna vuorossa oli arvostettu Avery Fisher Career -palkinto. Tao on esiintynyt monien tärkeimpien yhdysvaltalaisten orkesterien solistina. Levytysuransa hän aloitti 2012 Debussyn ja Stravinskyn musiikkia sisältävällä levyllä.

Amerikkalainen kapellimestari James Gaffigan on Luzernin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari ja Hollannin radion filharmonikkojen päävierailija. Gaffigan on johtanut monia maailman huippuluokan orkestereita niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin Aasiassa. Kuluvalla kaudella näitä ovat mm. Chicagon, Dallasin ja Philadelphian orkesterit, Münchenin filharmonikot ja Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri. Oopperaa Gaffigan on johtanut mm. Wienin valtionoopperassa ja Chicagon Lyyrisessä oopperassa. Lähitulevaisuudessa hän debytoi mm. New Yorkin Metropolitanissa.

26.4. klo 10
PIILOMETSÄN SOITINSATU

James Gaffigan, kapellimestari
Sergei Prokofjev: Sarja baletista Tuhkimo
Yhteistyössä Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSOn kanssa.

27.4. klo 19
Perjantaisarja 12

James Gaffigan, kapellimestari
Conrad Tao, piano
Joseph Haydn: Sinfonia nro 49 f-molli “La Passione” Hob. I:49
John Adams: Pianokonsertto “Century Rolls”
Sergei Prokofjev: Sarja baletista Tuhkimo
Myöhäisillan kamarimusiikki:
Conrad Tao, piano
Reeta Maalismaa, viulu
Anton Kukkonen, sello
Conrad Tao: Teoksia pianolle, kantaesitys
Joseph Haydn: Pianotrio nro 44 E-duuri Hob. XV:28

FIBOn Dido & Aeneas -oopperan esitykseen rekonstruoitiin prologin kadonnut musiikki

Barokkioopperoiden suosikki, Henry Purcellin Dido & Aeneas kuullaan 27.4. ja 29.4. konserttiversiona Suomalaisen barokkiorkesterin (FIBO) Ritarihuoneen residenssisarjassa. Nimiosissa laulavat sopraano Tuuli Lindeberg (Dido) ja tenori Juho Punkeri (Aeneas). Prologin aikojen saatossa kadonnut musiikki rekonstruoitiin FiBOa varten.

Pettämättömästä draamantajustaan tunnettu teatterin mestari Henry Purcell on kuulu näyttämömusiikistaan, mutta läpisävellettyjä oopperoita hän jätti jälkeensä vain yhden, Dido ja Aeneas -oopperan. Vergiliuksen eepokseen perustuvassa tarinassa roomalainen sankari Aeneas rantautuu Karthagoon, jonka ylpeä kuningatar Dido rakastuu tulijaan kuolettavalla tavalla.

Oopperan suosion salaisuus piilee Purcellin kyvyssä luoda hahmoja, jotka eivät ole vain myyttisiä sankarittaria ja sankareita, vaan keskeneräisiä ihmisiä. Oopperan keskushenkilö on ehdottomasti Dido. Tämän epävarmuus, valtava rakkaudenkaipuu ja kyvyttömyys päästää ketään aidosti lähelleen kouraisevat syvältä.

1700-luvulle tultaessa oopperasta katosi jonkin verran materiaalia, eikä esimerkiksi prologin musiikki ole säilynyt. Alkuperäinen Nahum Taten libretto on kuitenkin tallessa, ja tähän esitykseen kapellimestari Justin Doyle on rekonstruoinut iloluontoisen prologin Henry Purcellin ja John Blow’n musiikkiin.

Nousujohteista uraa kuoronjohtajana ja kapellimestarina tekevä brittiläinen Justin Doyle vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa.

FiBOn taiteellinen suunnittelija, cembalisti Petteri Pitko alustaa konsertin Ritarihuoneella 27.4. kello 18–18.30 ja 29.4. kello 17–17.30.


FIBOn Syksyn konserteista tulivat ensimmäisenä myyntiin liput G. F. Händelin harvoin esitettyyn oratorioon Il trionfo del tempo e del disinganno. Säveltäjä muokkasi teosta myöhemmin useaan otteeseen, ja kielikin vaihtui englanniksi. Alkuperäinen Rooman-versio, jossa barokkinen dramaattisuus on huikeimmillaan, toteutetaan nyt dramatisoituna konserttiversiona yhteistyössä Nürnbergin kansainvälisen urkuviikon kanssa.

Georg Friedrich Händelin (1685–1759) Rooman-vuosien aikana 1706–1710 kirkko oli kieltänyt oopperaesitykset. Monien muiden säveltäjien tavoin Händel kirjoitti tuolloin muunlaista vokaalimusiikkia, jonka tematiikka pyöri usein myyttisten tarujen tai Raamatun aiheiden ympärillä. Vuonna 1707 valmistuneessa oratoriossaan Il trionfo del tempo e del disinganno (Ajan ja tiedon voitto) 22-vuotias Händel uppoutui elämän perustotuuksien pohtimiseen. Roomalaisen kardinaali Benedetto Pamphilin librettoon perustuvassa oratoriossa elämän merkityksistä tai merkityksettömyydestä käyvät filosofista ajatuksenvaihtoa Kauneus (La bellezza), Nautinto (Il piacere), Järjen ääni (Il disinganno) ja Aika (Il tempo).

Händel lienee ollut tietoinen Il trionfo del tempo e del disinganno -oratorionsa musiikillisesta onnistumisesta, koska hän käytti teoksen helmiä kymmeniäkin vuosia myöhemmin uusissa yhteyksissä. Esimerkkinä olkoon vaikkapa Händelin rakastetuimpiin aarioihin kuuluva Lascia ch’io pianga.

Oratorioon voi tutustua täällä.

Il trionfo del tempo e del disinganno – Händelin oratorioharvinaisuus
Pe 21.9.2018 klo 19 Johanneksenkirkko, Helsinki

arvio: Chopin ja Liszt – Pariisin salonkien loistoa Marko Mustosen pianoillassa

 

Marko Mustonen

Marko Mustonen

Marko Mustonen (s. 1984) on nuori pianovirtuoosi, joka lukuisten kilpailuvoittojen ja ulkomaisten konserttikiertueiden jälkeen on asettunut taas kotimaahansa ja Kajaanin musiikkiopiston opettajaksi ja säestäjäksi. Ditä paitsi hän on musiikkitieteen maisteri Helsingin yliopistosta. Harvalla nuorella suomalaisella on niin valtaisaa uraa jo takanaan ja … arvaan: myös edessä päin. Hän on parhaimmillaan kaikkein haastavimpien ja hankalimpien romantiikan teosten parissa. Hän nimenomaan nauttii kun saa syöksyä vaikeuksiin, voittaa ne ja keskellä vauhdin hurmaa jopa pysähtyä silmäilemään ympärilleen. Lopputulos on kuulijalle aina henkeäsalpaavan jännittävää.

Miten laittaa nuo kaksi suurta, Chopin ja Liszt samaan ohjelmaan? Tämä tapahtui sulassa sovussa. Chopinilta avausnumerona oli Andante spianato e grande polonaise, erinomainen aloituskappale kuten Jacques Février sanoi, sillä alussa ehtii tottua soittimeen ennen poloneesin briljanssia. Fantasia-impromptusta voi tehdä myös mittavan konserttinumeron kuten Mustonen sen tulkitsi. Lisztin La campanella on puhdasta virtuositeettia; Mustonen soitti sen niukoilla pedaaleilla ja huipentaen säkeet painokkain hidastuksin. Illan varsinainen kohokohta oli kuitenkin Chopinin f-mollifantasia. Se tuo mieleen paljon muistoja Pariisista. Jules Gentil sanoi Ecole Normale de Musiquessa, että alun surumarssi on ’puolalaiset vankeudessa Siperiassa’. Jan Hoffman sovitti siihen sanat: Noch ist Polen nicht verloren (Vielä ei Puolaa ole hävitty). Mutta jatkossa on Chopinilla ja George Sandilla omat teemansa intohimoisina kromaattisesti laskeutuvina asteikkokulkuina. Välitaite on joko kuin nokturno tai koraali, täydellinen hiljentyminen. Tämä on Chopin kuulua synkreettistä tyyliä, jossa hän sekoittaa aiempia lajejaan yhteen teokseen.

Mutta minkälaista on oikea ja autenttinen Chopin-soitto? Ainoa varma asia on, ettei hän itse soittanut koskaan sama teosta kahta kertaa samalla tavalla. Kannattaa lukea sveitsiläisen Eigeldingerin teos Chopin vu par ses elèves (Chopin oppilaittensa näkemänä, Neuchatel 1979). Chopin vastusti mekaanista toistoa harjoitellessa ja neuvoi pitämään taukoja, jolloin saattoi vaikka lukea tai tehdä kävelyretkiä. Hän neuvoi aloittamaan asteikot E-duurilla, jossa pitkät sormet lepäävät mustilla. Mutta hän sovelsi myös murrettujen vähennettyjen septimisointujen harjoituksia, joita Marguerite Long sitten suositteli pianokoulussaan. Hänen mielestään musiikin perusta oli sen suhteessa kieleen. Kuten tunnettua hänen ’pitkäkaulaiset melodiansa’ ovat bel canton jäljitelmiä. Hän varoitti ’germanisoimasta’ fortepaikkoja. Mutta tiedetään, että kun hän soitti itse Andante spianatoa, sen basson arpeggiot aaltoilivat kuin soivassa valtameressä. Kaikkea tätä Mustonen sovelsi niinikään. Fantasiassa voitonmarssi oli aina eri tavalla artikuloitu. Vaikeat vähennettyjen nelisointujen arpeggiot hän soitti yhdellä kädellä, niitähän voi helpottaa poimimalla yhden nuotin välistä aina vasemmalla. Mustosen sonoriteetti on aina täyteläinen, ei koskaan forseeraava; oikeilla hidastuksilla hän kohotti teoksen julistuksellisuuteen. Ylimääräisenä kuultiin huipputaiturillisina tulkintoina etydit C- duuri op. 10 ja As- duuri ja c-molli op. 25.

Joka etsii alkuperäistä Chopinia lukekoon tietenkin puolalaisten tutkijoiden teoksia ja niistä ensimmäisenä krakovalaisprofessorin, 100-vuotiaan ja yhä aktiivisen Mieczyslaw Tomaszewskin kirjaa Chopin und seine Zeit (Laaber 1999). Kuitenkin ylitse kaiken ovat Lisztin sinänsä suppea, mutta antoisa ja olennainen Chopin elämäkerta. Liszt jaksoi paneutua jopa puolankielisiiin esitysohjeisiin kuten zalin käsitteeseen, mutta kun hän pyysi Pariisin puolalaisia kääntämään niitä, he huokasivat: Non c’est intraduisible! (Ei, sitä on mahdoton kääntää.) Yksi realistisimpia Chopin- kuvauksia ja samalla demytologisoivia on George Sandin Histoire de ma viessa (Pleiade, Gallimard 1972, vol. 2). Chopinin kumppanina George Sand eli seitsemän vuotta eli pisimpään kuin kenenkään muun mieystävänsä kanssa. Heidän luonteidensa erilaisuus oli täydellinen, mutta Sand ymmärsi Chopinin tyyliä, sitä että hän vetosi vain pieniin salonkiyleisöihin. Hän kirjoitti: ”Chopini nerous on syvintä ja kaikkein eniten täynnä tunteita ja emootioita, mitä on koskaan ollut. Hän puhui yhdellä soittimella äärettömyyden kieltä.” Mutta väärässä hän oli siinä, kun väitti, että ”tarvitaan suurta maun ja älykkyyden kehitystä, jotta hänen teoksensa tulisivat populääreiksi” (Sand, op. cit. s. 421). Chopinista on tullut universaali säveltaiteen figuuri.

— Eero Tarasti

Marko Mustonen, piano
HYMSin pianopiiri, HY Topelia, 18.4.2018 klo 18