Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2016

You are browsing the site archives by month.

Tapiolan kuoro julkaisee ennenkuulemattoman Sibelius-levyn

Tapiolan kuoro. Kuva Maarit Kytöharju.

Tapiolan kuoro. Kuva Maarit Kytöharju.

Tapiolan kuoro julkaisee tänä syksynä levyllisen Sibeliuksen musiikkia – ensimmäisenä lapsi- ja nuorisokuorona maailmassa.

Jean Sibeliuksella (1865-1957) ei ollut aikanaan käytössään Tapiolan kuoron kaltaista instrumenttia. Niinpä hänen parhaat kuoroteoksensa ovat aiemmin olleet lapsikuorojen ulottumattomissa.

Sibelius 150 -juhlavuoden helmi, ”Sibelius Tapiolan kuorossa” -konserttikokonaisuus, on viimeisen puolentoista vuoden aikana ihastuttanut kuulijoita ympäri Suomen ja hioutunut kohti täydellisyyttä. Nyt tämä yleisön ja esiintyjien suosikki on vihdoin levytetty!

Sibelius Tapiolan kuorossa -levyllä kuullaan ainutlaatuinen kokoelma Sibeliuksen rakkaimpia ja tunnetuimpia, mutta myös harvemmin kuultuja mies- ja sekakuoroteoksia lapsikuorolle transkriptoituna. Levy on maailmanlaajuisesti ennenkuulematon, ja sopii erinomaisesti julkaistavaksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä.

“Sibelius kuulostaa Tapiolan kuoron esittämänä tuoreelta ja raikkaalta. Lasten laulamana oman aikansa isänmaallishenkiset teokset nousevat uudelleen ajankohtaiseksi, ja tavallisesti aikuisten esittäminä kuullut tekstit saavat erityisen merkityksen”, sanoo Tapiolan kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki. “Sibelius ei aikanaan edes tuntenut lapsikuoroa instrumenttina – kuinka hän olisikaan kirjoittanut, jos olisi tuntenut Tapiolan kuoron?” Hyökki pohtii.

Katso oheiselta videolta lisää Hyökin ajatuksia levytyksestä ja sen taustoista:
https://www.youtube.com/watch?v=VdEzmWNXtOk

www.tapiolankuoro.fi


Sibelius Tapiolan kuorossa –levynjulkaisukonsertti pe 7.10.2016 klo 19, Tapiolan kirkko.
Konsertin johtaa Pasi Hyökki.

Alma ja Gustav Mahlerin lauluja Tapiolassa

Virpi Räisänen. Kuva © Jukka Lehtinen.

Virpi Räisänen. Kuva © Jukka Lehtinen.

Tapiola Sinfoniettan konsertissa 23.9. klo 19 kuullaan kaksi romantiikan ajan lauluteosta, joiden solistina on sielukkaista tulkinnoistaan tunnettu mezzosopraano Virpi Räisänen. Lisäksi ohjelmassa on Mozartin ns. Haffner-serenadi, johon sisältyy kolmiosainen, lähes viulukonserton laajuinen concertante-osa. Viulisti-johtajana on Gordan Nikolić.

Gordan Nikolić tunnetaan monipuolisena muusikkona. Hän on toiminut Lontoon sinfoniaorkesterin konserttimestarina vuodesta 1998 alkaen ja Alankomaiden kamariorkesterin konserttimestarina ja taiteellisena johtajana vuodesta 2005. Lisäksi hän työskentelee aktiivisesti niin kamarimuusikkona, kuin opettajanakin.

Virpi Räisänen on Suomen kansainvälisesti kysytyimpiä mezzosopraanoja. Hän on esiintynyt lukuisten tunnettujen suomalaisten ja eurooppalaisten orkestereiden solistina ja useilla merkittävillä festivaaleilla. Perinteisen mezzosopraano-ohjelmiston ohella Räisänen esittää mielellään uutta musiikkia, ja hän on kantaesittänyt useita kymmeniä teoksia, viimeisimpien joukossa Kalevi Ahon 16. sinfonia Radion sinfoniaorkesterin solistina.

Konsertin ensimmäisen puoliajan täyttävät romantiikan ajan lauluteokset. Gustav Mahlerin vuonna 1885 valmistunutta laulusarjaa Lieder eines fahrenden Gesellen (Vaeltavan kisällin lauluja) pidetään hänen ensimmäisenä mestariteoksenaan. Romantiikan ajalle ominaisesti tematiikkaa hallitsee onneton rakkaus. Toinen pääteema, vaeltaminen, heijastelee keväistä luontoa.  Mahler sävelsi laulusarjan lauluäänelle ja pianolle, mutta laati siitä 1890-luvulla orkesteriversion. Tässä konsertissa kuullaan Arnold Schönbergin sovitus kamariyhtyeelle vuodelta 1920. Gustav Mahlerin vaimo Alma Mahler oli lahjakas säveltäjä, jonka laajasta laulutuotannosta on säilynyt 17 laulua. Tämän konsertin ohjelmassa olevat  viisi laulua esitetään nyt ruotsalaisen kapellimestarin Joakim Unanderin (s. 1970) orkestroimina.  Lauluissa soi rikas ja sävykäs myöhäisromanttinen sävelkieli, muun muassa sumuun kietoutuneen kaupungin tummasävyinen kuva Die stille Stadt sekä lempeän kesäyön rakkaudentuntoja maalaileva Laue Sommernacht.

Toisella puoliajalla kuullaan Mozartin Serenadi nro 7, niin sanottu Haffner-serenadi, jonka hän sävelsi vuonna 1776 Salzburgilaisen Haffnerin suvun häihin. Kahdeksanosaiseen serenadiin sisältyy concertante-jakso, joka on tässä teoksessa kolmiosainen (serenadin osat II-IV). Se muodostaa lähes täysimittaisen viulukonserton, jonka solistiosuudet soittaa Gordan Nikolić.

Pe 23.9.2016 klo 19, Espoon kulttuurikeskus

MAHLERIEN MATKASSA
Tapiola Sinfonietta

Gordan Nikolić, viulisti-johtaja
Virpi Räisänen, mezzosopraano

Gustav Mahler: Vaeltavan kisällin lauluja
Alma Mahler: Viisi laulua
Wolfgang Amadeus Mozart: Serenadi nro 7 ”Haffner”

Avoin kenraaliharjoitus 23.9. klo 10.00-11.20, Espoon kulttuurikeskus. Vapaa pääsy.
Konserttiesittely 23.9. klo 18.15-18.45 FM Kimmo Korhosen johdolla. Espoon kulttuurikeskus. Vapaa pääsy.
Taiteilijatapaaminen 23.9. n. klo 20.30. Espoon kulttuurikeskus. Vapaa pääsy.

image001espoo-image004

Pablo Heras-Casado johtaa Bartókia ja Haydnia RSO:n konsertissa

Pablo Heras-Casado

Pablo Heras-Casado

Komeettamaista uraa ympäri maailmaa tekevä espanjalaiskapellimestari Pablo Heras-Casado saapuu toistamiseen johtamaan Radion sinfoniaorkesteria 21.–22.9. Musiikkitaloon. Konserttien solistina on toinen espanjalainen, hienostuneesta pianismistaan kiitetty Javier Perianes, joka tulkitsee Bartókin kolmannen pianokonserton. Lisäksi ohjelmassa on Haydnin sinfonia nro 50 ja Bartókin Konsertto orkesterille. Syyskauden ensimmäisessä kamarimusiikkikonsertissa 25.9. RSO:n konserttimestari Jari Valo juhlii 50-vuotista uraansa viulistina. Ohjelmassa on Kalevi Ahon, Toivo Kuulan ja George Enescun teoksia.

Konsertti 21.9. lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Espanjan Granadasta kotoisin olevan kapellimestari Pablo Heras-Casadon poikkeuksellisen monipuolinen repertuaari sisältää suurten sinfonioiden ja oopperoiden lisäksi barokkirepertuaaria ja nykymusiikkia. Heras-Casado on newyorkilaisen St. Luken orkesterin ylikapellimestari sekä Madridin Teatro Real -oopperan päävierailija. Arvostettu Musical America -julkaisu valitsi hänet vuoden kapellimestariksi 2014. Heras-Casado on johtanut mm. Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkestereita, Berliinin, Wienin, New Yorkin ja Los Angelesin filharmonikkoja sekä Amsterdamin Concertgebouw-orkesteria ja Leipzigin Gewandhaus-orkesteria. Oopperaa hän johtaa mm. New Yorkin Metropolitanissa ja vanhaa musiikkia Freiburgin Barokkiorkesterissa ja Balthasar Neumann Ensemblessa.

Javier Perianes palkittiin Espanjan kulttuuriministeriön kansallisella musiikkipalkinnolla 2012. Perianes esiintyy vuosittain ympärimaailmaa New Yorkin Carnegie Hall’sta Lontoon Wigmore Hall’iin, Pariisin Salle Pleyeliin, Wienin Musikvereiniin ja Tokion Suntory Hall’iin. Hän on soittanut mm. Wienin, Pietarin ja Lontoon filharmonikkojen, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkesterien ja monien australialaisten orkesterien solistina. Perianes on taltioinut mm. Schubertia, Chopinia, Debussy’tä ja Beethovenia. 2014 julkaistu Mendelssohnin pianoteoksia sisältävä levy sai ylistystä kriitikoilta ja de Fallan teoksen Noches en los Jardines de España levytys saavutti Latin Grammy -ehdokkuuden.

21.-22.9. klo 19
Pablo Heras-Casado, kapellimestari
Javier Perianes, piano
Joseph Haydn: Sinfonia nro 50
Bela Bartók: Pianokonsertto nro 3
Bela Bartók: Konsertto orkesterille

25.9. klo 15 Harjoitussali PAAVO
50 VUOTTA VIULUNSOITTOA         
Jari Valo, taiteellinen suunnittelu ja viulu
Naoko Ichihashi, piano
Kalevi Aho: Solo 1
Toivo Kuula: Eteläpohjalaisia kansanlauluja ja tansseja
George Enescu: Sonaatti viululle ja pianolle nro 3

Romeo ja Julia Turun konserttitalossa / Romeo och Julia i Åbo konserthus

Christian Vasquez. Kuva © Wolf Marloh.

Christian Vasquez. Kuva © Wolf Marloh.

Takuya Takashima. Kuva © Yoshinori Kurosaea.

Takuya Takashima. Kuva © Yoshinori Kurosaea.


Turun filharmonisen orkesterin konserteissa torstaina 15.9. ja perjantaina 16.9. kuullaan osia Sergei Prokofjevin tunnetusta Romeo ja Julia -baletista. Romeo & Julia -nimisen konsertin solistina esiintyy orkesterin oma soolo-oboisti Takuya Takashima. Orkesteria johtaa venezuelalainen Christian Vásquez.

Konsertin avaa Dmitri Šostakovitšin Juhla-alkusoitto (1954), joka syntyi lokakuun vallankumouksen vuosijuhliin. Solistinumerona kuullaan Richard Straussin Oboekonsertto, joka on sävelletty toisen maailmansodan aikaan. Konserttoa pidetään yhtenä Straussin viehkeimmistä ja vapautuneimmista teoksista.

Sergei Prokofjevin baletti Romeo ja Julia on yksi koko 1900-luvun rakastetuimmista teoksista. Shakespearen tarinaan perustuva baletti kantaesitettiin Brnossa vuonna 1938 ja sen musiikissa on sekä lyyrisen hurmioituneita melodioita, huumoria että syvältä kouraisevaa tragiikkaa.

Caracasissa syntynyt Christian Vásquez tekee huomattavaa kansainvälistä kapellimestariuraa. Hän on toiminut Stavangerin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina kaudesta 2013–14 ja kauden 2015–16 alusta hänet nimitettiin hollantilaisen Het Gelders -orkesterin päävierailijaksi.

Oboisti Takuya Takashima on työskennellyt vuodesta 2001 Turun filharmonisessa orkesterissa, jossa hän toimii nykyisin oboen äänenjohtajana. Hän on esiintynyt muun muassa Sapporon sinfoniaorkesterin solistina ja voittanut useita palkintoja.

Romeo & Julia Turun konserttitalossa to 15.9. ja pe 16.9. klo 19. Christian Vásquez, kapellimestari, Takuya Takashima, oboe, Turun filharmoninen orkesteri. Šostakovitš – Strauss – Prokofjev. Liput 23,50/18,50/9,50 €.

 


Åbo filharmoniska orkester framför satser ur Sergej Prokofjevs kända balett Romeo och Julia på konserterna torsdagen den 15 och fredagen den 16 september. Som solist uppträder orkesterns egen solooboist Takuya Takashima och dirigent är venezuelanske Christian Vásquez.

Konserten inleds med Dmitrij Sjostakovitjs Festuvertyr (1954) som tillkom för årsfestligheterna av oktoberrevolutionen. Solistnumret är Richard Strauss Oboekonsert som färdigställdes under andra världskriget. Konserten räknas till en av Strauss mest charmerande och frigjorda skapelser.

Sergej Prokofjevs balett Romeo och Julia är ett av 1900-talets mest älskade verk. Baletten som baserar sig på Shakespeares berättelse uruppfördes i Brno år 1938. Musiken består av såväl lyriskt hänryckta melodier, humor som djupt berörande tragik.

Den i Caracas födda dirigenten Christian Vásquez karriärutveckling har väckt internationellt intresse. Sedan säsongen 2013–14 är han chefsdirigent för Stavangers symfoniorkester. Från och med säsongen 2015–16 utnämndes han till första gästdirigent hos Het Gelders-orkestern i Nederländerna.

Oboisten Takuya Takashima har jobbat vid Åbo filharmoniska orkester sedan 2001 och fungerar nu som stämledare för oboen. Han har uppträtt bland annat som solist för Sapporos symfoniorkester och vunnit flera priser.

Romeo & Julia i Åbo konserthus to 15.9 och fre 16.9 kl. 19. Christian Vásquez, dirigent, Takuya Takashima, oboe, Åbo filharmoniska orkester. Sjostakovitj – Strauss – Prokofjev.

Julian Rachlin Turun filharmonisen orkesterin päävierailijaksi / Julian Rachlin blir första gästdirigent hos Åbo filharmoniska orkester

Julian Rachlin. Kuva © Julia Wesely.

Julian Rachlin. Kuva © Julia Wesely.

Turun filharmoninen orkesteri julkistaa viulisti, alttoviulisti ja kapellimestari Julian Rachlinin nimityksen orkesterin päävierailijaksi vuosiksi 2017–19.

Julian Rachlin on johtanut Turun filharmonista orkesteria kahdesti. Kummatkin konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä ja sekä yleisön että orkesterin innostus on ollut ilmeistä. Keskustelut syvemmästä yhteistyöstä käynnistyivät viimekertaisen Turun-vierailun jälkeen ja Turun filharmoninen orkesteri on erittäin iloinen voidessaan julkistaa kaksivuotisen sopimuksen Rachlinin ja orkesterin välillä. Sopimus astuu voimaan syksyllä 2017 ja Rachlin tullaan näkemään Turussa sekä tuplaroolissa solistina ja kapellimestarina että puhtaasti kapellimestarina. Hän osallistuu myös kamarimusiikkitoimintaan ja yleisötyöhön.

Liettuassa vuonna 1974 syntynyt Julian Rachlin opiskeli viulunsoittoa Wienin konservatoriossa arvovaltaisen pedagogin Boris Kuschnirin johdolla ja kävi Pinchas Zukermaninyksityistunneilla. Hän syöksähti kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 1988 voittaessaan Vuoden nuoren muusikon palkinnon Eurovision kilpailussa Amsterdamissa. Tämän jälkeen hän debytoi Wienin filharmonikkojen solistina, kapellimestarina Riccardo Muti, ollen nuorin Wienin filharmonikkojen kanssa koskaan esiintynyt solisti. Hän on urallaan soittanut maailman johtavien orkestereiden solistina esiintyen muun muassa sellaisten tunnettujen kapellimestareiden kanssa kuin Vladimir Ashkenazy, Valeri Gergijev, James Levine, LorinMaazel ja Zubin Mehta. Hän on esittänyt kamarimusiikkia lukuisten nimekkäiden muusikoiden kanssa, joista mainittakoon Jevgeni Kissin, Gidon Kremer, Lang Lang jaMstislav Rostropovitš.

Solistiuransa ohella Julian Rachlin esiintyy enenevässä määrin kapellimestarina. Parhaillaan käynnistyy hänen toinen kautensa Royal Northern Sinfonia -kamariorkesterin päävierailijana. Hän on johtanut muun muassa Camerata Salzburgia ja Prahan ja Liverpoolin filharmonikkoja. Alkavalla kaudella hän debytoi muun muassa Kiinan ja Luxemburgin filharmonikkojen sekä Venäjän valtionakatemian sinfonisen orkesterin johdossa.

”Odotan todella suurella innolla että pääsen jakamaan kapellimestariurani uuden luvun Turun filharmonisen orkesterin erinomaisten muusikoiden kanssa”, Julian Rachlin kertoo.

Yhteistyö Julian Rachlinin kanssa on Turun filharmoniselle orkesterille suuri kunnia ja innostuksen aihe. ”Olemme hyvin ylpeitä saadessamme Julianin musiikkiperheeseemme Turkuun ja odotamme innolla monipuolista yhteistyötä ja hienoja konsertteja”, toteaa intendentti Emilie Gardberg. Samaa mieltä on maestro Leif Segerstam, joka toivottaa Julianin lämpimästi tervetulleeksi.

Lisätietoja Julian Rachlinista:

Liettuassa vuonna 1974 syntynyt Julian Rachlin muutti Wieniin vuonna 1978. Hän opiskeli viulunsoittoa Wienin konservatoriossa arvovaltaisen pedagogin Boris Kuschnirin johdolla ja kävi Pinchas Zukermanin yksityistunneilla. Hän syöksähti kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 1988 voittaessaan Vuoden nuoren muusikon palkinnon Eurovision kilpailussa Amsterdamissa. Tämän jälkeen hän debytoi Wienin filharmonikkojen solistina, kapellimestarina Riccardo Muti, ollen nuorin Wienin filharmonikkojen kanssa koskaan esiintynyt solisti. Viimeisen 28 vuoden aikana Rachlin on esiintynyt maailman johtavien orkestereiden solistina tehden kapellimestariyhteistyötä muun muassa sellaisten arvovaltaisten kapellimestareiden kanssa kuin Vladimir Ashkenazy, Herbert Blomstedt, Riccardo Chailly, Daniele Gatti, Valeri Gergijev, Bernard Haitink, Mariss Jansons, James Levine, Lorin Maazel, Zubin Mehta, André Previn ja Juri Temirkanov. Hän on esittänyt kamarimusiikkia lukuisten nimekkäiden muusikoiden kanssa, joista mainittakoon Martha Argerich, Juri Bashmet, Itamar Golan, Janine Jansen, Jevgeni Kissin, Gidon Kremer, Lang Lang, Mischa Maisky ja Mstislav Rostropovitš.

Huomattavan solistiuransa lisäksi Julian Rachlin johtaa enenevässä määrin orkestereita ja hänen kapellimestariesiintymisensä ovat saaneet erinomaisen vastaanoton. Parhaillaan käynnistyy hänen toinen kautensa Royal Northern Sinfonia -kamariorkesterin päävierailijana ja hän johtaa alkavana kautena uudestaan Camerata Salzburgia, Lahden sinfoniaorkesteria, Moscow Virtuosi -kamariorkesteria, Orchestra della Svizzera Italiana -orkesteria sekä Prahan, Liverpoolin ja Slovenian filharmonikkoja. Hän tekee toisen Euroopan-kiertueen English Chamber Orchestra -kamariorkesterin kanssa esiintyen muun muassa Wienin Musikvereinissa. Lisäksi hän debytoi Kiinan, Guangzhoun, Unkarin ja Luxemburgin filharmonikkojen sekä Venäjän valtionakatemian ja Trondheimin sinfonisten orkestereiden johdossa.

Maestro Mariss Jansonsin suosituksesta Julian Rachlin on opiskellut johtamista professori Sophie Rachlinin johdolla.

Julian Rachlin tunnetaan esiintymistensä lisäksi työstään hyväntekeväisyyden parissa UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä sekä työstään opettajana. Vuodesta 1999 hän on opettanut viulunsoittoa Wienin musiikki- ja taideyliopistossa (ent. konservatorio). Hänen levytyksensä Sony Classical-, Warner Classics- ja Deutsche Grammophon -levymerkeille ovat kaikki saanet erinomaisen vastaanoton.

www.facebook.com/julianrachlin
www.twitter.com/julianrachlin
Julian Rachlinin Youtube-kanava

Lisätietoja Turun filharmonisesta orkesterista:

Turun filharmonisen orkesterin juuret ulottuvat vuoteen 1790 ja se onkin Suomen vanhin ja yksi maailman vanhimpia orkestereita. Orkesteri on 226-vuotisen historiansa aikana muun muassa kantaesittänyt Jean Sibeliuksen teoksia säveltäjän itsensä johdolla ja sen ylikapellimestareina ovat toimineet muun muassa Tauno Hannikainen, Jorma Panula, Hannu Lintu ja vuodesta 2012 Leif Segerstam. Turun filharmoninen orkesteri on esiintynyt kiertueilla Euroopassa ja Aasiassa ja se vierailee vuosittain Pietarin Mariinski-teatterissa ainutlaatuisen yhteistyösopimuksen puitteissa.

 


Åbo filharmoniska orkester publicerar utnämningen av violinisten, altviolinisten och dirigenten Julian Rachlin till orkesterns första gästdirigent för åren 2017–19.

Julian Rachlin har dirigerat Åbofilharmonikerna två gånger. Båda konserterna har varit slutsålda och entusiasmen hos både publiken och orkestern har varit enorm. Förhandlingarna kring ett djupare samarbete inleddes efter Rachlins senaste Åbovisit och Åbo filharmoniska orkester är mycket glad över att nu kunna offentliggöra ett tvåårigt avtal mellan Rachlin och orkestern. Avtalet träder i kraft hösten 2017 och Rachlin kommer att uppträda i Åbo såväl i dubbelroll som solist och dirigent som endast dirigent. Han kommer även att delta i kammarmusikverksamheten och publikarbetet.

Julian Rachlin föddes i Litauen år 1974 och studerade violin vid konservatoriet i Wien under ledning av den erkända pedagogen Boris Kuschner och tog privatlektioner för PinchasZukerman. Han blev internationellt känd över en natt genom att vinna priset för Årets unga musiker vid Eurovisionens tävling i Amsterdam år 1988. Därefter blev han den yngsta solisten någonsin som uppträtt med Wienfilharmonikerna. Riccardo Muti dirigerade debutkonserten. Under sin karriär har han uppträtt som solist för världens ledande orkestrar och samarbetat med ansedda dirigenter som Vladimir Ashkenazy, Valerij Gergijev, James Levine, LorinMaazel och Zubin Mehta. Han har framfört kammarmusik tillsammans med ett flertal namnkunniga musiker, bland andra Jevgenij Kissin, Gidon Kremer, Lang Lang ochMstislav Rostropovitj.

Vid sidan om solistkarriären uppträder Julian Rachlin alltmer som dirigent. För närvarande startar hans andra säsong som första gästdirigent hos kammarorkestern Royal Northern Sinfonia. Han har lett bl.a. Camerata Salzburg och filharmonikerna i Prag och Liverpool. Under den här säsongen kommer han att debutera som dirigent för bl.a. filharmonikerna i Kina och Luxemburg och symfoniorkestern vid Rysslands statliga akademi.

”Jag ser otroligt mycket fram emot att få dela detta nya kapitel av min dirigentkarriär med de utmärkta musikerna vid Åbo filharmoniska orkester”, berättar Julian Rachlin.

Samarbetet med Julian Rachlin är en ära och inspiratör för Åbo filharmoniska orkester. ”Vi är mycket stolta över att Julian ska bli en del av vår musikaliska familj i Åbo och vi ser fram emot fint samarbete och fantastiska konserter tillsammans”, säger intendent Emilie Gardberg. Av samma åsikt är chefsdirigent Leif Segerstam som hälsar Julian varmt välkommen till orkestern.

Mera information om Julian Rachlin:

Julian Rachlin föddes i Litauen år 1974 och flyttade till Wien år 1978. Han studerade violin vid konservatoriet i Wien under ledning av den erkända pedagogen Boris Kuschner och tog privatlektioner för Pinchas Zukerman. Han blev internationellt känd över en natt genom att vinna priset för Årets unga musiker vid Eurovisionens tävling i Amsterdam år 1988. Därefter blev han den yngsta solisten någonsin som uppträtt med Wienfilharmonikerna. Riccarod Muti dirigerade debutkonserten. Under de senaste 28 åren har Rachlin uppträtt som solist för världens ledande orkestrar och samarbetat med ansedda dirigenter som Vladimir Ashkenazy, Herbert Blomstedt, Riccardo Chailly, Daniele Gatti, Valerij Gergijev, Bernard Haitink, Mariss Jansons, James Levine, Lorin Maazel, Zubin Mehta, André Previn och Yuri Temirkanov. Han har framfört kammarmusik tillsammans med ett flertal namnkunniga musiker, bland andra Martha Argerich, Yuri Bashmet, Itamar Golan, Janine Jansen, Jevgenij Kissin, Gidon Kremer, Lang Lang, Mischa Maisky och Mstislav Rostropovitj.

Utöver den prominenta solistkarriären dirigerar Julian Rachlin alltmer och hans uppträdanden är uppskattade. För närvarande startar hans andra säsong som första gästdirigent hos kammarorkestern Royal Northern Sinfonia, och han kommer att återvända till Camerata Salzburg, Lahtis symfoniorkester, Moscow Virtuosi, Orchestra della Svizzera Italiana samt filharmonikerna i Prag, Liverpool och Slovenien. Hans andra Europaturné med English Chamber Orchestra kommer att innebära ett uppträdande i Musikverein i Wien. Därtill kommer han att debutera som dirigent för filharmonikerna i Kina, Guangzhou, Ungern och Luxemburg samt för symfoniorkestrarna vid Rysslands statliga akademi och i Trondheim.

På rekommendation av Maestro Mariss Jansons har Julian Rachlin studerat orkesterledning med professor Sophie Rachlin.

Rachlin är även känd för sitt välgörenhets- och pedagogarbete. Han är UNICEFs goodwillambassadör och undervisar sedan 1999 violinspel vid musik- och konstuniversitetet (f.d. konservatoriet) i Wien. Hans inspelningar för märkena Sony Classical, Warner Classics och Deutsche Grammophon har alla lovordats.

www.facebook.com/julianrachlin
www.twitter.com/julianrachlin
Julian Rachlins kanal på Youtube

Mera information om Åbo filharmoniska orkester:

Åbo filharmoniska orkesters rötter sträcker sig till år 1790 och den är Finlands äldsta och en av världens äldsta orkestrar. Under sin 226-åriga historia har orkestern bland annat uruppfört musik av Jean Sibelius under ledning av kompositören själv. Till dess tidigare chefsdirigenter hör bl.a. Tauno Hannikainen, Jorma Panula och Hannu Lintu. Sedan 2012 är Leif Segerstam orkesterns chefsdirigent. Åbo filharmoniska orkester har uppträtt på turnéer i Europa och Asien och den gästar årligen Mariinskijteatern i S:t Petersburg inom ramen för ett unikt samarbetsavtal.