Mark Padmore, Monteverdi-kuoro ja Gardinerin orkesteri tarjosivat huikean Matteuspassio-kokemuksen Wroclawissa. Kuva Jari Kallio.
Tuskin mikään yksittäinen sävellys on yhtä syvällä länsimaisessa kulttuuriperinnössä kuin Johann Sebastian Bachin Matteuspassio, BWV 244 (1727-46). Sävelteoksen juurtuminen näin vahvasti osaksi yhteisöä on tietenkin hienoa, vaikka kuulija saattaakin näin tuttuuden kautta paradoksaalisesti etääntyä teoksen järisyttävyydestä ja radikaaliudesta.
Aina silloin tällöin tulee kuitenkin vastaan tilanne, jossa kuulija saa kohdata musiikin kuin ensimmäistä kertaa, sen kaikessa ilmaisuvoimassaan. Tällainen ilta koettiin sunnuntaina Wrocławin NFM-musiikkikeskuksessa, jonne Sir John Eliot Gardiner Monteverdi-kuoroineen ja barokkiorkestereineen oli saapunut huipentamaan tämänvuotisen Wratislavia Cantans -festivaalin.
Gardiner on tietenkin aikamme merkittävimpiä Bach-kapellimestareita, monien mielestä kaikkein merkittävin. Tätä hän on paitsi verrattoman muusikkoutensa, myös oman kuoronsa ja instrumentalistiensa ansiosta. Monteverdi-perheyhteisönsä kanssa Gardiner onkin työskennellyt jo vuosikymmeniä hämmästyttävin tuloksin. Hienoimpana yksittäisenä projektina mainittakoon kaikkien Bachin kantaattien esittäminen vuoden mittaisella kiertueella vuosituhannen vaihteessa.
Viime viikkoina ja kuukausina Gardiner on joutunut muutamaan otteeseen peruuttamaan konserttejaan. Wrocławissakin hän antoi assistenttinsa Silas Wollstonin johtaa Matteuspassion toisen osan, mutta ensimmäisen osan hän johti itse, enimmäkseen istuen ja säästeliäin elein.
Ja millainen tuo ensimmäinen osa olikaan!
Vaikka olen varttunut Gardinerin Bach-tulkintojen äärellä, oli Matteuspassion avausosa silti kertakaikkisen uskomaton kokemus. Gardiner muusikkoineen vangitsi kuulijan otteeseensa heti avaustahdeissa rakentaen ensimmäisestä numerosta huikean fantasian, jossa jokainen fraasi tuntui loksahtavan kohdalleen täysin luonnollisena.
Mitä pidemmälle ensimmäinen osa eteni, sitä voimallisemmin tunsin nauttivani nyt aivan ainutkertaisesta Bach-elämyksestä. Kuinka jokainen numero pienintäkin nyanssia myöten puhuttelikaan! Musiikki huokui sellaista raikkautta, että monesti koin olevani ennemminkin uuden teoksen kantaesityksessä. Ensimmäisen osan päättyessä olisin toivonut parin tunnin taukoa voidakseni vetäytyä johonkin hiljaiseen nurkkaan pohtimaan kaikkea kokemaani.
Näyttämöllisesti passiogenre asettaa omat erityiset haasteensa. Kolmen tunnin kesto ja draamallinen kerronta ovat houkutelleet erilaisiin näyttämöllepanoihin ja dramatisointeihin, joista jotkut, kuten Sir Simon Rattlen ja Peter Sellarsin yhteistyö Berliinissä, ovat olleet erinomaisia, toiset taas vähemmän onnistuneita. Gardiner on kuitenkin korostanut ennen kaikkea musiikkia draaman lähtökohtana.
Niinpä Wrocławissa Matteuspassio oli nimenomaan konserttiesitys, jossa musiikillista draamaa täydensivät vain hienovireiset, tarkoin harkitut solistien paikanvaihdokset, joilla kuulijan näkökulmanvaihdoksia ohjailtiin taitavasti.
Evankelistana Wrocławissa kuultiin Mark Padmorea, josta on tullut vuosien mittaan tämän roolin johtavia tulkitsijoita. Täytyy tunnustaa, että minunkin on nykyisin vaikea edes kuvitella tähän rooliin ketään toista laulajaa.
Mitä vaikuttavin oli Padmoren evankelista jälleen sunnuntaina. Hän kuljetti kuulijan läpi pääsiäistapahtumien herkästi myötäeläen sellaisella intensiteetillä, joka hakee vertaistaan. Yleisö palkitsikin hänet vyöryvin suosionosoituksin.
Stephan Loges puolestaan oli oivallinen Jeesuksen vähäeleisessä roolissa, jonka monet liki ohikiitävät, mutta äärimmäisen merkittävät repliikit vaativat erityistä keskittymistä ollakseen vakuuttavia. Näissä Logesilla teki kauttaaltaan hienoa työtä.
Muut solistit olivat Monteverdi-kuoron riveistä. Vaikka jokainen heistä oli niin erinomainen, että mielelläni erittelisin yksityiskohtaisesti kunkin lukemattomat hyveet, tyydyn rajallisessa tilassa nostamaan esiin heistä mieleenpainuvimman, kontratenori Reginald Mobleyn, jonka kuulas lauluääni oli todellinen ilo.
On hämmästyttävää millaiseen dynaamiseen asteikkoon Monteverdin kahteen kuoroon jakautuneet kolmekymmentä laulajaa pystyvät. Nyt saatiinkin nauttia suuren kuoron tehosta pienen yhtyeen ketteryydellä ja nyansseilla.
Tämä yhdistelmä tarjosikin oivan tasapainotilan yhteen Bachin teoksen keskeiseen kysymykseen kuoron koosta. Pitkään, alkaen aina Mendelssohnin päivistä suosittiin suuria kuoroja, kunnes periodimusisointi kyseenalaisti tämän lähestymistavan. Kaikkein ehdottomin tulkinta on ollut Paul McCreeshillä, jonka tulkinnassa kuorot muodostuvat yksinomaan teoksen solisteista.
Myös Gardinerin orkesterin kustakin instrumentalistista voisi helposti kirjoittaa pienen tutkielman,mutta tässäkin pidättäydyn houkutuksesta ja totean yksinkertaisesti nauttineeni suuresti paitsi yhteissoitosta myös huilujen, viola da gamban, bassojen, sooloviulun ja erityisesti kahden oboe da caccian osuuksista.
Aivan erityisen kiitoksen ansaitsee tietenkin vielä Silas Wollston, jonka työskentelyä passion jälkimmäisen osan kapellimestarina seurasi ilolla. Gardinerin kaltaisen Bach-spesialistin saappaisiin astuminen konsertin järisyttävän alkupuoliskon jälkeen on tietenkin melkoinen haaste, mutta erinomaisena muusikkona ja orkesterin pitkäaikaisena jäsenenä Wollston oli täysin tilanteen tasalla.
Konsertin jälkeen käymämme lyhyen keskustelun lomassa Wollston kiteytti Gardinerin yhtyeiden erinomaisen taiteellisen tason todeten voivansa pyytää heiltä mitä tahansa tietäen saavansa tarkalleen haluamansa. Se on varmasti varsin totta.
— Jari Kallio
Johann Sebastian Bach: Matteuspassio, BWV 244
Monteverdi-kuoro
Chór Chłopięcy NFM
English Baroque Soloists
Sir John Eliot Gardiner, kapellimestari (1. osa)
Silas Wollston, kapellimestari (2. osa)
Mark Padmore (Evankelista)
Stephan Loges (Jeesus)
Wratislavia Cantans
Narodowe Forum Muzyki, Wrocław
Su 18.09.2016, klo 19
