Jury kertoo tuomion. Keskellä maestro Jean-Marc Burfin, allekirjoittanut oikeassa laidassa
Juryn jäsen kapellimestari Sasha Mäkilä raportoi Lissabonissa 20.-22.9. järjestetystä kapellimestarikilpailusta
Euroopan länsireunalla oleva Portugali on ollut minulle aina jonkinlainen arvoitus. Historiasta tuttuja ovat toki löytöretkeilijät Magalhães ja Vasco da Gama, ruoka- tai oikeammin juomakulttuurista lähinnä vain portviini. Portugalin musiikkielämästä en tiennyt muuta kuin Gulbenkian-orkesterin, jossa Susanna Mälkin päävierailijakausi on juuri lopuillaan. Siksi olikin mieluisa yllätys, kun Portugalin kansallista musiikkikilpailua Prémio Jovens Músicos organisoiva säveltäjä Luís Tinoco otti minuun yhteyttä ja kysyi, pääsisinkö tuomariston jäseneksi nyt ensimmäistä kertaa järjestettävään kapellimestarikilpailuun. Kun lämpömittarin lukema Suomessa alkoi jo liikkua kymmenen plusasteen molemmin puolin, oli helppo vastata myöntävästi ja siirtyä viikoksi Lissabonin aurinkoon.
Kilpailun ja festivaalin taiteellinen johtaja, säveltäjä Luís Tinoco
Portugalin yleisradioyhtiö RTP:n isännöimä Prémio Jovens Músicos perustettiin vuonna 1987, eli tämän vuoden kilpailu oli järjestyksessä kolmaskymmenes. Alunperin kilpailu oli vain instrumentalisteille tarkoitettu, mutta vuonna 1990 se laajennettiin koskemaan myös kamarimusiikkiyhtyeitä. Nyt juhlavuoden kunniaksi päätettiin ensi kertaa kokeilla, minkälaisen suosion saisi kansallinen kapellimestarikilpailu. Osallistujien yläikäraja muissa kategorioissa on 25 vuotta, mutta kapellimestarikilpailussa se oli 35 vuotta, mikä on vain luonnollista kun ottaa huomioon kapellimestarien hitaamman kypsymisen vaativaan työnkuvaansa. Kilpailuun oli tullut 33 hakemusta, joista oli DVD-näytteiden perusteella kutsuttu Lissaboniin 12 nuorta ja lahjakasta kapellimestaria.
Kilpailu käytiin Lissabonin oopperatalon Teatro Nacional de São Carlos tiloissa, mutta koska päälava oli varattu Carmen-produktion harjoituksille, oli orkesteri sijoitettu teatterin aulatiloihin. Näinollen kilpailua ei voinut myöskään avata yleisölle – vierailijoita ja tarkkailijoita toki nähtiin paljon. Ainoastaan voittajan konsertti viikonlopun Festival Jovens Músicos -tapahtuman yhteydessä oli julkinen.
Kilpailun tuomariston sihteerinä toimi sekä koko kilpailun että festivaalin taiteellinen johtaja Luís Tinoco, ja minun lisäkseni jäseniin kuuluivat portugalilaistunut ranskalainen kapellimestari Jean-Marc Burfin (jonka kanssa jaan yhteisen opinahjon, nimittäin Pietarin konservatorion Venäjällä!), Portugalin tällä hetkellä ehkä tunnetuin kapellimestari Joana Carneiro, sekä 90-vuotias Madame Teresa de Macedo, joka myös jakaa kilpailun pääpalkinnon Prémio Maestro Silva Pereira edesmenneen aviomiehensä muistolle. Kilpailuorkesterina toimi Orquestra Sinfónica Portuguesa (OSP).
Ensimmäisellä kierroksella orkesteriaikaa oli viisitoista minuuttia per kokelas, ja tehtävänä oli johtaa ilman kommentteja otteet Debussyn Faunin iltapäivästä ja Beethovenin ensimmäisen sinfonian finaalista. Näinkin lyhyessä ajassa sai erittäin selkeän kuvan kilpailijan johtamistekniikasta, tunneilmaisusta ja itsevarmuudesta johtajankorokkeella. Joillekin kilpailijoille tilanne oli selvästikin hyvin jännittävä – luultavasti tämä oli usealle heidän ensimmäinen kapellimestarikilpailunsa. Yleisesti ottaen taso oli mielestäni kuitenkin korkea. Omalla yli kymmenen kapellimestarikilpailun kokemuksellani voin sanoa, että kyseessä olisi voinut hyvin olla kansainvälinen kapellimestarikilpailu.
Juryn piti ensimmäisestä kahdestatoista kilpailijasta valita kuusi seuraavan päivän semifinaaliin, ja tämä tehtävä oli yllättävän helppo. Minkäänlaista riitaa ei saatu aikaiseksi, varsinkaan kun myös orkesterin neuvoa-antava äänestys oli lähes yhteneväinen juryn mielipiteiden kanssa. Ensimmäisen erän tulosten julkistamisen jälkeen seurasi kaksi arvontaa – seuraavan päivän johtamisjärjestys ja kokelaiden johtamat kappaleet, jotka siis arvottiin seitsemästä perusohjelmiston teoksesta.
Keskiviikon semifinaali oli kisapäivistä pisin, sillä jokaisella jatkoon selvinneellä kandidaatilla oli nyt kolmekymmentäviisi minuuttia orkesteriaikaa käytössään. Pakollinen tehtävä oli Saint-Saënsin sellokonserton ensimmäinen osa, ja sen solistina ahkeroi Marco Pereira, Gulbenkian-orkesterin soolosellisti (ja itse asiassa myös entinen Prémio Jovens Músicos -voittaja).
Sellisti Marco Pereira ja kilpailun voittaja Nuno Coelho da Silva palkintokonsertissa 24.9.
Semifinaalissa näkyi ensimmäistä kertaa suuria eroja kandidaattien valmistautumisessa, sillä esim. Beethovenin viidennessä sinfoniassa monilla oli omaperäisiä riskiratkaisuja, jotka olisi voinut välttää helposti konsultoimalla jotakuta kokenutta kapellimestaria. Suurimmat erot kuitenkin näkyivät siinä, miten työskentely solistin kanssa sujui. Jopa ensimmäisellä kierroksella täysin ammattimaisen vaikutelman antaneet nuoret kapellimestarit saattoivat nyt johtaa katsomatta kertaakaan solistiin päin! Muutoin kuultiin mielenkiintoisia ja kypsiäkin tulkintoja, Beethovenin lisäksi Brahmsin neljännestä, Mozartin neljännestäkymmenennestä, ja Schubertin ”Keskeneräisestä” sinfoniasta. Tällä kierroksella oli myös lupa harjoittaa orkesteria, ja vaikka portugalinkieliset ohjeet jäivätkin välillä minulta ymmärtämättä, pystyi ohjeiden vaikutuksesta lopputulokseen silti tekemään selkeitä johtopäätöksiä niiden tehosta.
Semifinaalin päätyttyä juryn näkemys finaaliin menevästä kolmikosta oli täysin yhteneväinen orkesterin ja solistin neuvoa-antavien äänten kanssa, eli taas päästiin hyvin nopeasti arvontaan. Neljästä isommasta orkesteriteoksesta valikoituivat finalisteille Beethovenin kolmas sinfonia ”Eroica” ja Bartókin konsertto orkesterille. Näiden lisäksi pakollisena oli johtaa keskeytyksettä Saint-Saënsin konserton finaali, ja vapaavalintainen osa João Domingos Bomtempon (1775-1842) ensimmäisestä sinfoniasta. Bomtempo toi väistämättä mieleen Haydnin – ja taisipa olla ensimmäinen kerta kun (ainakaan tietoisesti) kuulen portugalilaisen säveltäjän musiikkia! Joka finalistilla oli neljäkymmentä minuuttia käytettävissään näihin tehtäviin.
Finaali oli erittäin mielenkiintoinen, sillä nyt kaikkien lahjakkaiden kandidaattien vahvuudet ja heikkoudet tulivat aivan uudella lailla esiin. Jokainen heistä oli tietyssä mielessä jo ammattitaitoinen muusikko ja kapellimestari, mutta kokemattomuuden saattoi vielä havaita ajoittaisesta hermostuneisuudesta tai luottamuksesta erikoisiin johtamisteknisiin ratkaisuihin. Tällä kertaa jury joutuikin keskustelemaan lopullisesta valinnastaan pitkän tovin ja käymään arvokeskustelua siitä mikä tulisi olla palkinnon painopiste – luontainen muusikkous, potentiaali, harjoitustyön kypsyys vai jokin muu. Lisäksi oli otettava huomioon orkesterin neuvoa-antava äänestys.
Päädyimme lopulta antamaan ensimmäisen palkinnon jo ensikierroksella vaikutuksen tehneelle Nuno Coelho da Silvalle, ja toisen palkinnon voittanut José Eduardo Gomes sai myös orkesterin erikoispalkinnon. Kolmas palkinto myönnettiin erinomaisesti säestystehtävissä pärjänneelle Jan Wierzballe. Vaikka pääpalkintoja oli vain yksi ja siihen liittyi kunnia johtaa festivaalikonsertti jo heti lauantaina, pidettiin muistakin voittajista hyvää huolta. Heille on luvassa hyvän julkisuuden lisäksi konsertteja portugalilaisten orkesterien kanssa, ja finalisteista kaksi pääsee ensi vuonna Gulbenkian-säätiön sponsoroimalle oopperan mestarikurssille. Kaiken kukkuraksi Portugalin Wagner-seura lähettää voittajan ensi kesänä kahdeksi viikoksi Bayreuthiin.
Ensimmäinen palkinto, Nuno Coelho da Silva
Toinen palkinto ja orkesterin erikoispalkinto, José Eduardo Gomes
Kolmas palkinto, Jan Wierzba
Kilpailun jälkeen jäin vielä päiväksi Lissaboniin kuuntelemaan Festival Jovens Músicos -tapahtuman avajaiskonsertit jazz- ja klassisessa kategoriassa. Ensimmäisessä hurmasi harmonikansoittaja João Barradas yhtyeineen, toisessa taas kuultiin neljää lahjakasta solistia Gulbenkian-orkesterin edessä, joista lopuksi palkittiin kilpailun pääpalkinnolla (Prémio Maestro Silva Pereira) 17-vuotias lyömäsoitinvirtuoosi Agostinho Sequeira. Tämän viikon perusteella, kuultuani kahta portugalilaisorkesteria, nähtyäni kaksitoista nuorta kapellimestaria ja nautittuani nuorten solistien esityksistä, minusta tuntuu siltä että Portugalissa on hyvin aktiivinen ja noususuunnassa oleva klassisen musiikin kulttuuri, ja keskusteluni paikallisten säveltäjien, esiintyjien ja muiden kulttuurivaikuttajien kanssa vahvistavat tämän. Paljon voisi kirjoittaa myös Lissabonin arkkitehtuurista, nähtävyyksistä, museoista, ruoasta ja juomasta, mutta jätettäköön jotain seuraavaankin kertaan. Muito Obrigado!
Teksti: Sasha Mäkilä
Kuvat: Pedro Pina
