Amfion pro musica classica

Monthly Archives: elokuu 2016

You are browsing the site archives by month.

Musiikin ajalle Suomen Kulttuurirahaston merkittävä apuraha

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt 180 000 € Musiikin aika -festivaalia järjestävälle Viitasaaren kesäakatemia ry:lle  Taide²-apurahana.

Apurahoja jaettiin yhteensä neljä, ja ne on tarkoitettu laajamittaisiin taiteellista tuotantoa uudistaviin hankkeisiin, jotka pyrkivät lisäämään ja monipuolistamaan taiteen laatua sekä laajentamaan taiteen yleisöpohjaa.

Kolmivuotisessa Huoltamo-hankkeessa tarjotaan nuorille taiteilijoille kursseja, mentorointi- ja verkottumismahdollisuuksia sekä työmahdollisuuksia kansainvälisissä projekteissa maailman eturivin ammattilaisten kanssa. Huoltamotoiminnalla edistetään nuorten ammattilaisten valmiuksia toimia nykytaiteen kansainvälisellä kentällä ja kohdata erilaisia yleisöjä.

Lähtökohtamme on etabloida vuosittainen kohtaamispaikka tai “klinikka”, jossa nykytaiteen kehityssuunnista, tuotannon ja taiteellisen suunnittelun sekä oman uran haasteista voi keskustella monista eri näkökulmista, olla sivistyneesti eri mieltä, kehittää ideoita, jakaa rahoitustietoa ja verkostoitua tulevaisuuden työnantajan kanssa. Kurssien sisällöt, keskustelut sekä teokset joihin nuoret taiteilijat voivat osallistua itse taiteilijoina tukevat tätä prosessia,

kertoo  Musiikin ajan taiteellinen johtaja, säveltäjä Johan Tallgren.

Huoltamon konkreettista sisältöä ovat monen taiteenalan kurssit, työpajat, luennot ja paneelit, jotka järjestetään kesäakatemiatoimintana. Festivaali haluaa lisätä omalla panoksellaan
historiatietoutta ja historian käsitystä toteuttamalla merkittäviä nykymusiikin klassikkoteoksia, joita kuullaan Suomessa äärimmäisen harvoin tai ei koskaan. Hanke ryhmittyy kolmen pääteeman ympärille, jotka ovat autonomia ja vuorovaikutus, digitaalisuus ja hybridit sekä tulevaisuuden kuratointi.

Vuosina 2017–2019 toteutettava hanke yhdistää useita eri taiteenaloja ja sen aikana toteutetaan laajaa yhteistyötä suomalaisten musiikin alan toimijoiden kesken. Huoltamo-hankkeen päämääriä tukee myös kansainvälinen EU-rahoitteinen Ulysses Network –hanke 2016-2019, jossa Musiikin aika on partnerina, ja joka osaltaan mahdollistaa suomalaisten nuorten ammattilaisten kansainvälisen verkottumisen. Seuraava Musiikin aika –festivaali ja kesäakatemia järjestetään 4.-9.7.2017.

www.musiikinaika.org

RSO:n konsertteja laajaan kansainväliseen levitykseen

km

Syyskauden avajaiskonsertti suorana ARTE-kanavan verkkopalvelussa

Radion sinfoniaorkesteri avaa konserttikautensa 2016–2017 ylikapellimestari  Hannu Linnun johdolla 7.-8.9. Musiikkitalossa. Orkesteri esittää Mozartin sinfonian nro 36 sekä Wagnerin Valkyyria-oopperan 1. näytöksen, jossa solisteina laulavat Karita Mattila, Simon O’Neill ja Mika Kares.

Konserttien myötä Yleisradio aloittaa laajan kansainvälisen yhteistyön saksalais-ranskalaisen kulttuurikanava ARTEn kanssa. Yle Teemalla nähtävät RSO:n konsertit 8.9., 6.10., 17.11. ja 6.12.lähetetään suorana lähetyksenä ARTE Concert -verkkopalvelussa, jossa niihin voi palata myös jälkikäteen. Hannu Linnun, Pekka Kuusiston ja RSO:n konsertti 6.10. nähdään myös ARTEn televisiolähetyksenä. Lisäksi Esa-Pekka Salosen johtama Stravinsky-konsertti 16.9. lähetetään Yle Teeman lisäksi ranskalaisella musiikkikanava Mezzolla. RSO:n konsertteja voi kuunnella totuttuun tapaan niin ikään Yle Radio 1:ssä ja RSO:n verkkosivuilla yle.fi/rso ja niihin voi palata jälkikäteen Yle Areenassa.

Hannu Lintu on toiminut RSO:n kahdeksantena ylikapellimestarina syksystä 2013 lähtien. Lintu on johtanut merkittävimpien suomalaisten orkestereiden lisäksi mm. Lontoon Philharmonia -orkesteria, Clevelandin, Detroitin ja St. Louisin sinfoniaorkestereita sekä Leipzigin ja Kölnin radion sinfoniaorkestereita. Oopperaa Lintu on johtanut Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Tampereen Oopperassa ja Viron Kansallisoopperassa.

Karita Mattila kuuluu maailman arvostetuimpien oopperalaulajien joukkoon. Mattila esiintyy säännöllisesti kaikissa maailman merkittävimmissä oopperataloissa ja arvostetuimmilla festivaaleilla huippukapellimestarien johdolla. Hänen tärkeimpiä oopperarooleja ovat mm. Puccinin Tosca, Janáčekin Jenufa, Wagnerin Lohengrinin Elsa sekä Richard Straussin Salome.

Uusseelantilainen Simon O’Neill on nopeasti noussut dramaattisten tenorien kärkijoukkoon. Hän on saanut paljon ylistystä roolistaan Siegmundina Wagnerin Valkyyriassa niin Lontoon Covent Gardenissa, Milanon La Scalassa kuin Berliinin valtionoopperassakin. Kuluvalla kaudella O’Neill laulaa mm. Valkyyrian 1. näytöksen Berliinin filharmonikkojen solistina ja esiintyy Berliinin valtionoopperassa Janačékin Katja Kabanovassa.

Bassolaulaja Mika Kares on tunnettu erityisesti Verdin, Wagnerin ja Mozartin musiikin tulkitsijana. Hän on esiintynyt mm. Nikolaus Harnoncourtin, Lorin Maazelin ja Zubin Mehtan johdolla. Kareksen tulevia esiintymisiä ovat mm. Sarastron rooli Taikahuilussa Lontoon Covent Gardenissa, Greminin rooli Eugen Oneginissa Wienin valtionoopperassa ja Filippon rooli Don Carloksessa Dresdenin Semperoperissa.

Musiikkitalo 7.-8.9. klo 19.00
Hannu Lintu, kapellimestari
Karita Mattila, sopraano
Simon O’Neill, tenori
Mika Kares, basso
W. A. Mozart: Sinfonia nro 36, K 425 “Linziläinen”
Richard Wagner: Valkyyria, 1. näytös

Turun filharmonisen orkesterin syyskausi alkaa oopperalla / Åbo filharmoniska orkesters höst börjar med opera

Kateryna Kasper (Portrait, Frankfurt 2012) Stipendiatin des Opernstudios der Oper Frankfurt

Kateryna Kasper (Frankfurt 2012), Stipendiatin des Opernstudios der Oper Frankfurt

Mozartin, Puccinin, Verdin ja muiden vahvojen oopperasäveltäjien sävelet avaavat Turun filharmonisen orkesterin syyskauden Turun konserttitalolla torstaina 1.9. ja perjantaina 2.9. Ylikapellimestari Leif Segerstamin johtaman Oopperagaala-konsertin solistina esiintyy Mirjam Helin -laulukilpailun voittaja, ukrainalaissyntyinen sopraano Kateryna Kasper, joka laulaa tunnettuja ooppera-aarioita. Torstaina 1.9. juhlitaan myös Konserttitalon Vino-gallerian uuden näyttelyn avajaisia. Syyskauden aikana Turun filharmonikot esittävät sinfoniamusiikin lisäksi myös muun muassa science fiction -elokuvamusiikkia.

Oopperagaala-konsertti alkaa Richard Wagnerin (1813–1883) alkusoitolla oopperasta Tannhäuser. Muina suurina orkesterinumeroina kuullaan Giuseppe Verdin (1813–1901) alkusoitto oopperasta Kohtalon voima, Giacomo Puccinin (1858–1924) intermezzo oopperasta Manon Lescaut ja Claude Debussyn (1862–1918) Faunin iltapäivä. SopraanoKateryna Kasper esittää aarioita muun muassa oopperoista Figaron häät, Rigoletto, Gianni Schicchi ja La bohème. Konsertin päätösnumerona kuullaan absurdin hauska ”Non, Monsieur, mon mari” Francis Poulencin (1899–1963) koomisesta oopperasta Les mamelles de Tirésias, jossa päähenkilö Thérèse valittaa naisena olemisen ongelmia ja päättää ryhtyä mieheksi.

Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Leif Segerstam lukeutuu maailman tunnetuimpiin kapellimestareihin. Hän säveltää, levyttää ja johtaa orkestereita ahkerasti. Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää muun muassa yli 280 sinfoniaa.

Sopraano Kateryna Kasper voitti kansainvälisesti arvostetun Mirjam Helin -laulukilpailun Helsingissä vuonna 2014. Samasta vuodesta alkaen hän on ollut kiinnitettynä Frankfurtin oopperaan, jossa hän on tehnyt muun muassa Figaron häiden Susannan ja Carmenin Frasquitan roolit.

Konserttia edeltää kumpanakin päivänä varaslähtö Konserttitalon ala-aulan kahviossa klo 18. Varaslähtöön on konserttivieraille vapaa pääsy, ja siellä esitellään illan teokset ja taiteilijat.

Torstain konserttia voi seurata suorana livelähetyksenä Turun filharmonisen orkesterin verkkosivuilla ww.tfo.fi.

Oopperagaala Turun konserttitalossa to 1.9. ja pe 2.9. klo 19. Leif Segerstam, kapellimestari, Kateryna Kasper, sopraano, Turun filharmoninen orkesteri. Wagner – Mozart – Verdi – Puccini – Debussy – Poulenc. Varaslähtö klo 18, nettikonsertti to.

Riitasoituja Konserttitalossa

Turun konserttitalon Vino-gallerian syksyn teos on Ville-Petteri Turkian ”Riitasointu ja rakenne”. ”Teoksen lähtökohtana on ollut ympäröivä yhteiskunta, sen rakenne ja tapahtumat”, Turkia kertoo. ”Musiikissa säveltäjä luo riitasointujen avulla usein harkitun rakenteen, joka muodostaa purkautuvia jännitteitä ja tämä antaa kuuntelijalle toivotun kokemuksen. Nimi viittaa kuitenkin allegorisesti teoksen lähtökohtaan, nyky-yhteiskuntaan, jossa jännitteet eivät kuitenkaan aina purkaudu hallitusti ja miellyttävästi, vaikka rakenne olisikin harkittu.”

Vuonna 1977 syntynyt Turkia opiskelee kuvataidetta Turun AMK:n Taideakatemiassa 3. vuosikurssilla. Hänen teoksissaan ilmaisu on yleensä esittävää ja niissä on jonkinlaista rosoa tai karkeutta.

Vino-galleria on avoinna Konserttitalon tapahtumien yhteydessä.

Sinfoniasta scifiin

Turun filharmonisen orkesterin syyskauden sinfoniakonserteissa kuullaan muun muassa kysyttyjä koti- ja ulkomaisia solisteja, kilpailumenestyjiä, wieniläisklassismin kulmakiviä ja suuria romanttisia sinfonioita. Ohjelmassa on myös uusi kotimainen musiikkikomedia, kamarimusiikkia ja jazzahtavia konsertteja. Marras-joulukuun vaihteessa Konserttitalon valtaa odotettu science fiction -elokuvamusiikkikonsertti, jossa kuullaan tunnettuja säveliä elokuva- ja pelimaailmasta. Orkesterin ohjelma on kokonaisuudessaan osoitteessa www.tfo.fi.

 


Det är till toner av Mozart, Puccini, Verdi och andra imponerande operakompositörer som Åbofilharmonikerna inleder sin höstsäsong torsdagen den 1 och fredagen den 2 september i Åbo konserthus. Chefsdirigent Leif Segerstam dirigerar och som solist uppträder Mirjam Helin-sångtävlingens vinnare, den ukrainskfödda sopranen Kateryna Kasper, som sjunger kända operaarior. Torsdagen den 1 september firas även vernissage för den nya utställningen i Konserthusets Vino-galleri. Under höstsäsongen kommer Åbo filharmoniska orkester att framföra bland annat science fiction-filmmusik.

Konserten Operagala inleds med Richard Wagners (1813–1883) uvertyr ur operan Tannhäuser. Andra stora orkesternummer är Giuseppe Verdis (1813–1901) uvertyr ur operan Ödets makt, Giacomo Puccinis (1858–1924) intermezzo ur operan Manon Lescaut och Claude Debussys (1862–1918) En fauns eftermiddag. Sopranen Kateryna Kasper framför arior bl.a. ur operorna Figaros bröllop, Rigoletto, Gianni Schicchi och La bohème. Konsertens avslutningsnummer är den absurt roliga arian ”Non, Monsieur, mon mari” urFrancis Poulencs (1899–1963) komiska opera Les mamelles de Tirésias, där huvudpersonen Thérèse klagar på problemen med att vara kvinna och besluter sig för att bli man.

Åbo filharmoniska orkesters chefsdirigent Leif Segerstam hör till världens mest kända dirigenter. Han komponerar, ger ut album och dirigerar orkestrar aktivt. Segerstams kompositionsproduktion omfattar bl.a. över 280 symfonier.

Sopranen Kateryna Kasper vann den internationellt ansedda Mirjam Helin-sångtävlingen i Helsingfors år 2014. Sedan samma år är hon anställd vid Frankfurtoperan där hon har uppträtt som bland annat Susanna i Figaros bröllop och Frasquita i Carmen.

Konserten föregås båda kvällarna av en tjuvstart i Konserthusets nedre café kl. 18. På tjuvstarten bekantar vi oss med kvällens verk och artister, och inträdet är fritt för konsertbesökarna.

Torsdagskonserten går att lyssna på som direkt livestreaming via Åbo filharmoniska orkesters webbplats www.tfo.fi.

Operagala i Åbo konserthus to 1.9 och fr 2.9 kl. 19. Leif Segerstam, dirigent, Kateryna Kasper, sopran, Åbo filharmoniska orkester. Wagner – Mozart – Verdi – Puccini – Debussy – Poulenc. Tjuvstart kl. 18, nätkonsert to.

Dissonanser i Konserthuset

I Konserthusets Vino-galleri ses under hösten Ville-Petteri Turkias verk ”Dissonans och struktur”. ”Utgångspunkten för verket Dissonans och struktur har varit det omgivande samhället, dess struktur och händelser”, Turkia beskriver. ”Inom musiken använder kompositören ofta dissonanser för att skapa en genomtänkt struktur. Denna i sin tur utgör spänningar som upplöses vilket ger åhöraren den önskade upplevelsen. Namnet syftar dock allegoriskt till verkets utgångspunkt, det moderna samhället, där spänningarna inte alltid löses upp på ett behärskat och behagligt sätt, även om strukturen varit genomtänkt.”

Turkia, född 1977, studerar bildkonst vid Åbo YH:s Konstakademi på 3:e årskursen. I hans verk är uttrycket ofta föreställande och de innehåller någon form av skrovlighet eller grovhet.

Vino-galleriet är öppet i samband med evenemang i Konserthuset.

Från symfoni till scifi

Under höstsäsongen bjuder Åbofilharmonikernas symfonikonserter på bland annat efterfrågade inhemska och utländska solister, tävlingsframgångar, wienklassicismens hörnstenar och stora romantiska symfonier. På programmet finns också en ny inhemsk musikkomedi, kammarmusik och jazziga konserter. I månadsskiftet november-december blir det dags för en efterlängtad science fiction-filmmusikkonsert med bekanta toner från film- och spelvärlden. Orkesterns program finns i sin helhet på sidan www.tfo.fi.

Arvio: Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikoiden fantastinen matka Boulezin ja Mahlerin yöhön Salzburgissa

 Sir Simon Rattle ja Berliinin filharmonikot Mahler-seikkailun jälkeen Großes Festspielhausissa. Kuva © Jari Kallio.

Sir Simon Rattle ja Berliinin filharmonikot Mahler-seikkailun jälkeen Großes Festspielhausissa. Kuva © Jari Kallio.

Berliinin filharmonikot ja Sir Simon Rattle vierailivat sunnuntaina Salzburgin Großes Festspielhausissa mitä kiehtovimmalla ohjelmalla. Konsertin päänumerona oli Gustav Mahlerin huikea seitsemäs sinfonia (1904-05). Avauksena puolestaan kuultiin Pierre Boulezin (1925-2016) Éclat (1965) viidelletoista muusikolle.

Äkkiseltään ajatellen alle kymmenminuuttinen Éclat saattaa vaikuttaa hyvin epäjohdonmukaiselta teosvalinnalta Mahlerin järkälemäisen sinfonian pariksi, mutta tarkemman pohdinnan kautta yhdistelmä on monella tapaa varsin toimiva.

Säveltäjinä Boulez ja Mahler työskentelivät jokseenkin samankaltaisissa olosuhteissa. Vaikka aikalaisyleisöt arvostivat molempia ensisijaisesti kapellimestarina, kummankin muusikon syvin kutsumus oli kuitenkin säveltämisessä. Osittain tästä johtuen niin Boulezin kuin Mahlerinkin teokset syntyivät kapellimestarin työn ohessa, usein varsin pitkällisten luomisprosessien kautta.

Käytännöllisemmällä tasolla Éclatia ja Mahlerin sinfoniaa sekä erityisesti sen kahta Nachtmusik-osaa yhdistää musiikin olemuksen tietynlainen unenomaisuus tai fantasia. Lisäksi kummankin teoksen instrumenttivalikoimaan kuuluvat harvinaisuuksina kitara ja mandoliini.

Nimensä mukaisesti Éclat on sitä edeltäneen Pli selon plin (1957-62/1984/1989) tavoin sarja kimmeltäviä häivähdyksiä tai purkauksia. Kuusikymmentäluvun hengessä Boulez sisällytti Éclatiin myös aleatorisia elementtejä. Teoksen kaikki materiaali on kirjoitettu partituuriin, mutta monissa taitteissa numeroitujen sävelfragmenttien järjestyksen päättää kapellimestari.

Sir Simon Rattlen työskentelyä improvisoivan kapellimestarin roolissa oli kiehtovaa seurata. Berliinin filharmonikoiden viisitoista soittajaa reagoivat musiikin joka käänteessä ihailtavan tarkasti. Rattlen elekieli toi tässä teoksessa hämmästyttävällä tavalla mieleen Boulezin oman, sangen yksilöllisen gestiikan. Kyse ei ollut niinkään jäljittelystä, vaan musiikin olemuksesta, jonka toteutuksen ohjailussa nämä eleet olivat mitä luotettavimmat.

Éclatin avaa pianon soolo, johon vähitellen puhaltimet, alttoviulu, sello ja lyömäsoittimet liittyvät. Tilassa ja ajassa soittimelta toiselle kimpoilevat välähdykset ovat kuin ohikiitäviä heijastuksia. Hetkittäin musiikki pysähtyy staattisena soiviksi kentiksi jatkaakseen kohta taas unenomaista matkaansa haipuen lopulta takaisin hiljaisuuteen.

Boulezin musiikki piirtyi Rattlen johdolla kuulaasti, vaikka Éclatin instrumenttien lavasijoittelussa oli jouduttu tinkimään partituuriin kirjatusta ideaalista, jotta siirtymä Mahleriin sujuisi mahdollisimman pienellä logistiikalla. Kaikkiaan Éclat toimi varsin hyvin vangitsevana konsertin avauksena.

Helppo ratkaisu olisi tietenkin ollut aloittaa konsertti Mestarilaulajat-alkusoitolla, kuten Mahler teki usein seitsemättä sinfoniaansa johtaessaan. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että Rattle ja Berliinin filharmonikot päättivät haastaa yleisöään enemmän. Samalla teosvalinta oli koskettava kunnianosoitus alkuvuodesta kuolleelle aikamme mestarille.

Mahler sävelsi seitsemännen sinfoniansa kahdessa vaiheessa. Kesällä 1904 syntyivät kaksi Nachtmusik-osaa, mutta avaus- ja päätösosa sekä sinfonian keskellä oleva scherzo löysivät muotonsa pitkän etsinnän jälkeen vasta seuraavana kesänä. Mahler johti kantaesityksen syksyllä 1908 Prahassa.

Sinfonian laaja avausosa syntyi viimeisenä. Tämä käy ilmi osan partituurikäsikirjoituksen viimeiseltä sivulta, jolle Mahler kirjasi kommentin koko sinfonian valmistumisesta. Osan alkusysäyksenä oli öinen venematka, jolla soutajien airojen liike antoi Mahlerin kertoman mukaan osalle hahmon ja rytmin.

Vaikka avausosa tuskin on kimmokkeensa ohjelmallinen kuvaus, on musiikissa voimakas yön ja matkan tuntu. Tenoritorven tumma soolo-osuus värittää tätä öistä panoraamaa, jossa voi kuulla myös kaikuja säveltäjän Wunderhorn-laulujen maailmasta. Harmonisesti musiikki on kuitenkin edistyksellisempää, ja orkestraatio on Mahleria kekseliäimmillään.

Rattlen tulkinnassa ensimmäisen osan kokonaisuus rakentui johdonmukaisesti. Tempot olivat luontevia, partituurin merkintöjä noudattavia; eivät laahaavia, kuten monesti, eivätkä toisaalta kiirehtiviäkään. Soitinryhmien välinen balassi oli kauttaaltaan erinomainen ja sointi nautittava. Pari pientä epätarkkuutta oli havaittavissa tahdista 118 alkavassa liki aineettomana soivassa jaksossa, mutta nämä olivat hyvin pieniä rosoja muuten ihanteellisessa kokonaisuudessa.

Toisessa osassa saatiin nauttia ensimmäisen ja kolmannen käyrätorven vuoropuhelusta sekä nopein leikkauksin karakterista toiseen liukuvista tunnelmista, joiden öiset assosiaatiot olivat ilmiselviä, kuten Nachtmusik-otsikko antaa tietenkin olettaa. Harvoin olen kuullut partituurin yksityiskohtien soivan näin selkeinä konsertissa.

Sinfonian ytimessä oleva scherzo sai orkesterin ja Rattlen käsissä kenties vaikuttavimman tulkinnan, mitä kohdalleni on tähän mennessä osunut. Osan aavemaisen paljas, lähes luurangoksi riisuttu musiikki piirtyi ilmaan kuin painajaisuni. Erityisen vaikuttavia olivat kontrabassojen tylyt murahdukset, fagottien riipivät törähdykset sekä soitinryhmiltä toisille poukkoilevien fraasien kauttaaltaan tarkka toteutus. Räsähtävä fffff-pizzicato tahdissa 401, Bartók-pizzicato ennen Bartókia, sekä lyhyt wienervalssiparodia toteutuivat niin ikään aavemaisen hienosti.

Toinen Nachtmusik-osa on ikään kuin serenadi, joka kerta toisensa jälkeen liukuu sekin ulos karakteristaan kohti painajaismaisempia tunnelmia. Éclatista tutut kitara ja mandoliini ovat jälleen mukana. Harvinaista kyllä, näiden soitinten osuudet olivat lähestulkoon kauttaaltaan kuultavissa. Usein konserttitilanteessa nämä peittyvät helposti orkesterin alle eikä niiden stemmoista ota kuulija kunnolla tolkkua kuin studiotuotetuilla levytyksillä. Berliinin filharmonikot ja Rattle tekivät tässä ilahduttavan poikkeuksen.

Osan musiikillisessa hahmossa oli myös enemmän vaihtelua kuin yleensä. Tätä edesauttoivat erityisesti Rattlen ilmeikkäät tempovalinnat sekä orkesterin rikas sointi.

Finaali on monella tapaa Mahlerin haastavimpia sävellyksiä. Päällekkäin risteävät koraalit ja fanfaarit kelloaiheineen sekä erittäin nopeat siirtymät tunnelmasta ja tekstuurista toiseen vaativat kokonaisuuden tarkkaa hahmottamista, jotta musiikin jatkuvuus ei katkea. Lisäksi finaalin musiikin jyrkkä kontrasti sitä edeltäviin osiin luo omat haasteensa sinfonian kokonaismuodon hahmottamiselle.

Großes Festspielhausissa finaali sai kertakaikkisen vaikuttavan soivan asun, jonka riemunpurkauksissa säilyi mahlerilainen häilyvyys parodian ja vapautuneen ilon välillä. Orkesteri ja Rattle kuljettivat kuulijaansa näkökulmasta toiseen erittäin vaikuttavasti tuoden illan hienoon päätökseensä. Hieno avaus Sir Simonin ja berliiniläisten uudelle Mahler-syklille.

— Jari Kallio

Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari

Pierre Boulez: Éclat (1965) viidelletoista muusikolle
Gustav Mahler: Sinfonia nro 7 E-duuri (1904-05)

Großes Festspielhaus, Salzburg
Su 28.08.2016, klo 21.00

Ilmainen elokuvanäytös Turun konserttitalossa / Gratis filmvisning i Åbo konserthus

Newsletter_logo_1

Turun filharmoninen orkesteri osallistuu Elokuvapäivään lauantaina 10.9 järjestämällä Amadeus-elokuvan näytöksen Turun konserttitalossa. Tilaisuus on maksuton.

Miloš Formanin ohjaama, vuonna 1984 valmistunut kulttielokuva kertoo fiktiivisen tarinan Wolfgang Amadeus Mozartista 1700-luvun jälkipuolen Wienissä. Elokuva on palkittu mm. kahdeksalla Oscar-palkinnolla.

Ovet avataan klo 15 ja elokuva alkaa klo 16. Konserttitalon ylälämpiön kahvio on avoinna elokuvayleisölle ennen näytöksen alkua.

Näytöksen yhteydessä järjestetään elokuva-aiheinen kysely, johon vastaamalla voi voittaa liput orkesterin Scifi-elokuvamusiikinkonserttiin WE COME IN PEACE.

***

Åbo filharmoniska orkester deltar i Filmdagen lördagen den 10 september genom att visa filmen Amadeus i Åbo konserthus. Inträdet är gratis.

Amadeus, regisserat av Miloš Forman, berättar en fiktiv berättelse om unge Wolfgang Amadeus Mozart i 1700-talets Wien. Filmen, som blev färdig år 1984, vann 8 Oscarstatyer.

Dörrarna öppnas kl. 15 och filmvisningen börjar kl. 16. Konserthusets övre café har öppet före visningen.

I samband med visningen ordnas en förfrågan om filmmusik. Bland svaren lottas ut biljetter till orkesterns scifi-filmmusikkonsert WE COME IN PEACE.