Kuva: Helsingin Juhlaviikot / Sasa Tkalcan.
Tänään yhdeksänkymmentä vuotta täyttävä Pierre Boulez on niin kertakaikkisen järkälemäinen hahmo koko toisen maailmansodan jälkeisessä musiikissa, että yksittäisen lyhyehkön kirjoituksen puitteissa on mahdollista tehdä vain muutamia pintaraapaisuja hänen elämäntyönsä kokonaisuuteen.
Laajempi yleisö tuntee Boulezin ennen kaikkea kapellimestarina. Kiehtovaa onkin, että Boulezin kapellimestarinura sai alkusysäyksensä sattumalta vuonna 1959 hänen sijaistaessaan sairastunutta Hans Rosbaudia Baden-Badenissa. Konsertti oli menestys ja poiki vierailukutsuja mm. Amsterdamin Concertgebouw’n ja Berliinin filharmonikkojen eteen.
Seuraavan vuosikymmenen aikana Boulezin asema 1900-luvun musiikkiin erikoistuneena kapellimestarina vakiintui. Pitkä yhteistyö Clevelandin orkesterin kanssa alkoi. Seitsemänkymmentäluvulla Boulez toimi sekä New Yorkin filharmonikkojen (1971-1977) että BBC:n sinfoniaorkesterin (1971-1975) ylikapellimestarina. Nykymusiikkiyhtye Ensemble InterContemporainin hän perusti 1976 osana ehkä suurinta saavutustaan, Pariisin musiikkikeskus IRCAMia.
Kuusikymmentäluvulta alkaen Boulez on tehnyt huikean määrän unohtumattomia levytyksiä 1900-luvun musiikista. Pariisin oopperassa taltioitu Bergin Wozzeck muodostui klassikoksi, jota vasten kaikkia myöhempiä levytyksiä on peilattu. Friedrich Cerhan täydentämän Lulun ensilevytys on niin ikään vertaansa vailla.
Anton Webernin tuotannosta Boulez on tehnyt kaksi kiitettyä kokonaislevytystä. Ilman Boulezin esitaistelua Webern olisi tuskin saanut ansaitsemaansa jalansijaa kantaohjelmistossa. Boulezin ansiosta me osaamme tarkastella myös Debussya laajemmasta perspektiivistä pelkän utuisen impressionismin sijaan. Ja mitä Stravinskyyn tulee, monet pitävät juuri Boulezin levytyksiä kaikkein autenttisimpana.
Bayreuthissa Boulez osoitti olevansa visionääri myös Wagnerissa. Vuoden 1970 Parsifal sekä Patrice Chéreaun ohjaama Ringin satavuotisjuhlaproduktio hakevat vertaisiaan. Boulez siivosi perinteisen Wagner-paatoksen ja paljasti säveltäjän partituurien yksityiskohdat viimeistä piirtoa myöden. Orkesterilaiset protestoivat aluksi, mutta Boulez ei tinkinyt näkemyksestään. Lopputulos puhuu puolestaan vielä lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin.
Kapellimestarina Boulezilla on aina ollut pistämätön kokonaismuodon taju sekä kyky luoda tiheimmästäkin kudoksesta läpikuultava. Kun hän ryhtyi yhdeksänkymmentäluvulla levyttämään Mahleria ja Bruckneria nämä hyveet pääsivät täyteen kukoistukseensa. Boulezille Mahler ei ollut freudilainen sairaskertomus, vaan 1900-luvun airut, jonka muodon keksintä ja taito käsitellä suurta orkesteria hakevat vertaistaan.
Yksi Boulezin hienoimpia levytyksiä on vuonna 1996 Wienin filharmonikoiden kanssa taltioitu Brucknerin kahdeksas sinfonia. Kokonaisarkkitehtuuri on järkähtämättömän tarkkaan harkittu, sointi upea ja kokonaisuus ravistelee vailla rahtustakaan ylimääräistä paatosta. On sääli, ettei Boulezin muuta Bruckner-ohjelmistoa ole ainakaan vielä saatu levylle saakka.
Boulezin kriitikot ovat pitäneet hänen johtamistaan viileän analyyttisena. Kenties tämä mielikuva on lähtöisin enemmänkin hänen pienieleisestä työskentelystään korokkeella kuin soivasta lopputuloksesta. Skeptikoiden on suositeltavaa perehtyä esimerkiksi Mahler-juhlavuosien 2009-2011 aikana rekisteröityihin konserttitaltiointeihin, joiden intensiteetti on aivan uskomaton.
Muusikot ovat kiittäneet Boulezia nimenomaan hänen työskentelynsä selkeydestä. Ensemble Modern Orchestran viulisti Markus Muench luonnehti Boulezin johtamista keskustelussamme seuraavasti:
”Hän tietää tarkalleen, mitä haluaa ja kykenee viestittämään sen selkeästi orkesterille saaden aikaan juuri haluamansa soivan lopputuloksen”.
Ei liene sattumaa, että juuri Boulezin johdolla monet nuoriso-orkesterit ovat soittaneet kokeneiden ammattilaisorkesterien tavoin.
Vaikka kapellimestarin työ onkin Boulezin uran näkyvin aspekti, hän on mieltänyt itsensä kuitenkin aina ennen kaikkea säveltäjäksi. Seitsämässä vuosikymmenessä sävellyksiä on syntynyt vain kolmisenkymmentä, tosin useimmista lukuisia, hyvinkin erilaisia versioita.
Boulezin läpimurtoteos oli alttosolistille ja kamariyhtyeelle sävelletty Le Marteau sans maitre (1953/1955). Teos teki syvän vaikutuksen myös Igor Stravinskyyn, joka kuvaili sitä Robert Craftille oman aikansa kiinnostavimpana uutena sävellyksenä.
Vokaaliteoksista Boulezin toinen magnum opus on Pli selon pli (1957-1962/1984/1989) sopraanolle ja orkesterille. Stéphane Mallarmén muotokuvaksi sävelletty suurteos on kuin Mahlerin Das Lied von der Erden modernistinen vastine, vokaalisinfonia, jossa suurmuotoa rakennetaan uudenlaisin ajattelun kautta.
Tila on ollut olennainen sävellyselementti monissa Boulezin teoksissa. Eräs yksinkertaisuudessaan tyylikkäimpiä tilankäytön totetutuksia löytyy sooloklarinettiteoksesta Dialogue de l’ombre double (1984), jossa liveosuudet vuorottelevat ääninauhalle taltioitujen osuuksien kanssa ja jossa solistin paikka lavalla vaihtuu teoksen taitteesta toiseen siirryttäessä.
Pidemmälle vietyjä tilaratkaisuja on Réponsissa (1981-1984), jossa kuusi sooloinstrumenttia on sijoitettu salin eri laidoille orkesterin ollessa lavalla. Tilassa ja ajassa tapahtuva vuoropuhelu muodostaa Réponsin ytimen. Sur incisesissa (1996/1998) puolestaan lavalle viuhkamaisesti sijoitellussa solistiyhtyeessä ulkokehällä sijaitsevat harput ja lyömäsoittimet poimivat materiaalia keskelle sijoitettujen kolmen pianon kudoksesta ikäänkuin mikroskoopin alle tarkasteltavaksi.
Boulezin kenties vaikuttavin orkesteriteos on kuitenkin viisiosainen, neljäkymmentäluvulla sävellettyihin pianokappaleisiin perustuva Notations (1945/1978/1984/1997), jossa suuren orkesterin koko potentiaali hyödynnetään mitä huikeimmalla ammattitaidolla. Säveltäjä George Benjamin kutsui taannoisessa Guardianin artikkelissaan Notationsia suurenmoisimmaksi sodanjälkeiseksi orkesteriteokseksi. Väite on kova, mutta rautainen on teoskin.
Tiuhalle kudokselle ja kompleksisille rytmeille rakentuva virtuoosinen Notations on haastava teos huippuorkestereillekin. Yksi unohtumattomimpia konserttielämyksiäni onkin ollut Simon Rattlen johtamana Notations Berliinissä parin vuoden takaa.
”Berliinin filharmonikot ovat jokseenkin teoksen tasalla”, Boulez totesi hymynkareen säestämänä keskustellessani maestron kanssa lyhyesti vuoden 2009 Juhlaviikoilla.
Huomionarvoista Boulezissa ihmisenä on, että huolimatta legendaarisesta maineestaan hän ei pyri tuomaan esille itseään vaan missiotaan musiikin parissa. Vieraillessaan Helsingissä hän vaikutti vielä yli kahdeksankymppisenäkin vilpittömän yllättyneeltä siitä, että yleisö oli kiinnostunut myös hänestä itsestään musiikin ohella.
Musiikillista missiotaan Boulez on ajanut määrätietoisesti vuosikymmeniä. 1900-luvun musiikin löytämä jalansija osana kantaohjelmistoa on paljolti hänen ansioitaan kapellimestarina, säveltäjänä ja kirjoittajana. Vuosikymmenten kuluessa hänen poleeminen kirjoittajaminänsä on toki sivaltanut monia säveltäjiä ja musiikkityylejä, jotka eivät ole mahtuneet hänen kulloiseenkin maailmankatsomukseensa.
Monilta Boulezin kriitikoilta on jäänyt huomaamatta, että samalla kun hänen vimmaisesti ajamansa tavoitteet saada kantaohjelmistoa laajennettua ovat realisoituneet, ovat hänen horisonttinsa avautuneet kohti uutta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Boulez on johtanut ja levyttänyt Janácekia ja Szymanowskia. Kriittistä suhtautumistaan Sibeliukseen hän kutsui vuoden 2009 Juhlavikolla ”omaksi ongelmakseen” ilmaisten kuitenkin samalla kiinnostuksensa ja arvostuksensa seitsemättä sinfoniaa kohtaan. BBC Music Magazine kertoi Boulezin todenneen myös Vaughan Williamsin olevan ”kiinnostavaa”.
Jos haluamme katsoa Boulezin provakatorisen tyylin taakse, ymmärrämme hänen avoimuuttansa paremmin.
Boulezin kapellimestarinura on jatkunut aivan viime vuosiin saakka, mutta nyt yhdeksänkympin tienoolla eläkevuodet näyttävät lopulta koittaneen. Sävellyksistä viimeisimpänä on valmistnut Derive 2:n (1988/2006) uudistettu versio. Viimeisen vuosikymmenen aikana Boulezilla on ollut työn alla Anthèmes-sooloviuluteokseen (1991-1992) pohjaava konsertto Anne-Sophie Mutterille. Pitkät sävellysprosessit ovat aina kuuluneet Boulezin itsekriittisen työskentelyn luonteeseen.
