Helsingin juhlaviikot sai arvoisensa päätöksen Les Arts Florissants -yhtyeen ja kapellimestari William Christien vieraillessa Helsingin Musiikkitalossa. Konsertissa kuultiin myös kuutta nuorta laulajaa, jotka oli koelaulun perusteella valittu Les Arts Florissantsin ylläpitämään Le Jardin des voix -akatemiaan. Kuudetta kertaa järjestettävän akatemian tavoitteena on antaa nuorille laulajille parhaat mahdolliset eväät barokkiohjelmiston esittämiseen: ennen kansainvälistä konserttikiertuetta laulajat osallistuvat intensiiviselle ohjausperiodille, jonka aikana he tapaavat barokkimusiikin asiantuntijoita laulajista musiikkitieteilijöihin. Read More →
Reportaasi: Suurmuodon problematiikka nykymusiikissa
Suurmuoto (Großform) oli teemana tämänvuotisilla Donaueschingenin musiikkipäivillä kuvankauniissa Schwarzwaldissa eteläisessä Saksassa. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että kantaesityksiä oli tuntuvasti normaalia vähemmän – mutta koska nykysäveltäjät pääsevät vain aniharvoin säveltämään Mahlerin ja Brucknerin kokoluokan teoksia, oli katsaus enemmän kuin tervetullut. Mukana oli nyt jokseenkin luonnollisesti kokeneempia säveltäjiä kuin viime syksynä, jolloin nuoret säveltäjät tutkivat koneen ja ihmisen suhdetta. Luonteeltaan tutkiva ja riskinottoon erikoistunut (maailman paras?) nykymusiikkifestivaali tarjosi siis jälleen kerran mielenkiintoista ja uunituoretta purtavaa. Read More →
Vuoden nuoret muusikot: Percussion Pro
Pro Musica Säätiön ja Tampere-talon vuosittaisen yhteistyön kautta säätiön tukemat ammattiuralle tähtäävät nuoret muusikot tai yhtyeet pääsevät konsertoimaan Tampere-talossa.
Arvio: Arktisia rajakahinoita
Jäin jo ennen konserttia ihmettelemään, mitä ”Anybody there?” voisi konsertin otsikkona pitää sisällään. Pohjoismaiden musiikin nykyistä tilaa kuvaamaan se olisi auttamattomasti poissa paikaltaan ja aikaansa jäljessä. Pohjoismaiset musiikkipäivät onnistuvat vuosittain osoittamaan, että Pohjolassa sattuu ja tapahtuu, vaikka siitä ei muualla soittavassa ja säveltävässä maailmassa liiemmin välitettäisikään. Tämänvuotinen festivaali Helsingissä lähestyy jo loppusuoraansa, kun yleisö laitetaan pohtimaan Suomen ja Ruotsin paikkaa aikamme musiikin kartalla. Read More →
Reportaasi: Pohjoismaat NYT!
Keitä ovat vauraiden pohjoisten naapurimaidemme saariahot, tiensuut ja wennäkosket? Muun muassa tätä pääsee tutkailemaan Helsingissä viiden vuoden välein järjestettävillä Pohjoismaisilla musiikkipäivillä, välivuosina asiaa tutkaillaan muissa maissa vuorollaan. Helsinkiläisyleisön tilaisuus on parhaillaan käsillä; raportoin tässä festivaalin ensimmäisen kolmen päivän kuulumisia. Read More →