Ritarihuoneella vaahtosi tiistai-iltana kupliva jousimusiikki, kun Pro Musica -säätiö oli kutsunut apurahojensa julkistamistilaisuutta juhlistamaan mainion Jousia Ensemblen. Tilaisuuden päätteeksi säätiö julkisti apurahojen saajat. Tänä vuonna apurahoja jaettiin yhteensä 350 000 euroa. Suurin osa myönnettiin nuorille muusikoille. Koko lista apurahan saajista luettavissa täältä.
Jousia Ensembe on ystävien kesken perustettu raikashenkinen 12-16 jäseninen pieni jousiorkesteri, jonka vahvuuksia on tuore sointi, tiivis yhteishenki ja ennakkoluulottomuus. Tiistain konsertissa ohjelmassa oli Igor Stravinskyn Konsertto jousille D-duuri, C.Ph.E. Bachin sellokonsertto A-duuri solistinaan Marko Ylönen, sekä W.A. Mozartin Divertimento G-duuri,”Eine Kleine Nachtmusik”. Tuore päätoimittajaduo Auli Särkiö ja Jaani Länsiö keskustelivat konsertista seuraavasti.
Jaani: Jousia Ensemblen soitosta ja olemuksesta näkyy, että se on kavereista kerätty joukkio huippuammattilaisia. Selvästi heillä on hauskaa soittaessaan.
Auli: Nimenomaan. Meno oli todella nautittavaa.Itse pidän myös erityisen paljon ritaritalon akustiikasta, se on rehevä ja tulee lähelle, suorastaan lihallistaa äänen. Jousian saundi oli rikas ja eloisa, ja paikan akustiikka tuki sitä vielä entisestään. Ääni ihan kohisi iholla.
Jaani: Merkillepantavaa oli myös monenkirjavat asut, jotka ”rikkoivat” konserttietikettiä. Ei ollut iltapukua tai frakkia, vaan värikkäitä paitoja ja kesämekkoja. Sekin tietysti lisäsi välitöntä tunnelmaa.
Auli: Joo, ensinhän siitä huomautinkin että onpas räsymattoa. Mutta se toimi lopulta loistavasti! Välittömyyttä lisäsi myös vanhasta musiikista tuttu seisaallaan soittaminen.
Jaani: Seisaallaan on varmasti helpompi myös nähdä toisensa ja antaa merkkejä, mikä onkin tärkeää ilman kapellimestaria soitettaessa.
Auli: Juuri niin. Vaikka porukka oli kohtalaisen iso, ei ilmassa ollut ollenkaan varomisen ja kurkottelun tuntua; kaikki tiesivät mitä tehdään. Soitto oli yhtenäistä ja henki voimakkaan yhteinen. C.Ph.E. Bachin konsertossa ja Mozartissa meno oli suorastaan vimmattu; yhtye oikein leikitteli hauskanpitoa kavereiden kesken -asenteellaan ja sai hienosti uutta verta tuttuihin biiseihin.
Jaani: Niin, jousisoittajien All Stars -porukka oli yksilöistä koottu joukkue, joka onnistui mainiosti yhtyesoitossa. Erityisesti Stravinskyssä huokui sellainen keksimisen ilo.
Auli: Joo, itse tykkäsin Stravinskista eniten. Upeasti löytyi tasapaino säveltäjän hallitun viileyden ja purskahdusten kaltaisten aksenttien korostamisen välillä. Soitto oli samalla kertaa kepeän ”ohimenevää” ja herkullisen intensiivistä.
Jaani: Välipalana kuultu C.Ph.E Bachin sellokonsertto oli selvästi vakavamielisempi, mutta ehkä siihen kuuluukin suhtautua vähän arvokkaammin…ehkä.
Auli: Vakavamielisempi? Itse taas jotakuinkin vierastin sen ääriosien ylitsepursuavuutta. Nyannsierot ja tempot oli viety niin äärimilleen, että kokonaisuus jossain määrin loiskui yli. Soitto pysyi kyllä kasassa, mutta poltti vähän kitalakea. Innoittuneisuutta ja kekseliäisyyttä oli yllin kyllin, mutta siinä oli sellainen yliyrittämisen hysteria paikoin läsnä. Entä illan solisti?
Jaani: Marko Ylösen soitto on vain aina niin helpon oloista, että yrittämisen tuntu ei ainakaan takariville asti välittynyt.
Auli: Aivan – Ylöseen ei edellinen kommenttini ollutkaan suunnattu. Vaivattomuus, notkeus ja sisäistyneisyys henkivät hänestä jälleen kerran. Tosin – vai johtuniko istumapaikoista – olisin kaivannut siihen lisää kirkkautta.
Jaani: Minä en kirkkautta kaivannut. Ehkä se arvokkuus tuli mieleen, kun kuunteli kokonaisuutta. Mozartin ”Eine Kleine Nachtmusik” oli nimittäin jousi-ilottelua parhaimmillaan. Kaavoihin kangistunut vaikutelma perusklassisesta teoksesta oli kaukana!
Auli: Joo! Odotimme kammolla että voi ei, taas tämä – mutta monin paikoin teos oli väritetty tunnistuskelvottomaksi! Pelimannimaisuus ja serenadikliseitä riemulla hajottava raisuus olivat mahtava piristysruiske tuolle kaikkien aikojen banaalimmalle sävellykselle.
Jaani: Niin, etenkin kun kyseessä oli Pro Musica -säätiön illanvietto, oli teosvalinta juuri sellainen, että mieleen tulee väkisinkin Mozartin aikaiset hienot illanistujaiset hovissa.
Auli: Joo, jonkinlainen yleisön ottaminen mukaan, lähelle tuleminen.
Jaani: Banaaleja ovat yleensä ne tulkinnat. Sävellys sinänsä, ainakin näin soitettuna, osoitti olevansa hyvinkin hauska, jopa.
Auli: Tätä tarkoitinkin. Sävellys sinällään on varsin soma, mutta siitä on tehty ylettömän banaali soittoäänien ja mainosmusiikkien myötä. On suuri haaste saada se kuulostamaan aidosti hauskalta, ja siinä Jousia kyllä erinomaisesti onnistui. Eritoten finaali oli todellista jousiorkesterijuhlaa
Jaani: Mozartilla on tuskin monta tuntia vierähtänyt teoksen parissa, eikä varmaankaan tarkoittanut sille ihan sitä asemaa, mihin se on noussut. Ehkäpä se onkin sävelletty hauskanpitoa varten.
Auli: Varmasti juuri näin. Ties vaikka ajatteli sen ainoastaan epäviralliseen käyttöön. Eine Kleine Nachtmusik ainakin oli vain epävirallinen nimitys, josta vasta 1800-luvun lopulla tuli sävellyksestä käytetty nimi.
