Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2009

You are browsing the site archives by month.

Suomalaisen kustantamattoman musiikin verkkokauppa avattu

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen nuottien verkkokauppa on avattu. Verkkokaupasta on nyt tilattavissa kaikki Fimicin välittämät nuotit eli yhteensä tuhansia suomalaisia kustantamattomia musiikkiteoksia. Kuten muissakin verkkokaupoissa, loppusumman postituskuluineen näkee jo tilausvaiheessa. Maksaa voi Visa- ja MasterCard -luottokorteilla. Nuotit voi maksaa myös laskulla kuten ennenkin tekemällä tilauksen osoitteeseen musiclibrary@fimic.fi.

Arvio: Draaman konflikti, musiikin sopusointu

Kuvat: Heikki Tuuli

”Draama syntyy konfliktista”, kirjoittaa Samuli Tiikkaja Aleksis Kiven käsiohjelmaan painetussa artikkelissaan Einojuhani Rautavaaran (s. 1928) oopperoista. Säveltäjän itsensä laatima libretto onkin pullollaan törmäyskurssilla olevia henkilöitä ja aatteita: professori August Ahlqvistin edustama ylevyyden palvonta törmää nuorsuomalaisten juurevuuteen ja uusiin virtauksiin, hyväntekijä Charlotta Lönnqvistin ja Hilda-tytön (jonka esikuva lienee muuan Aurora Hemmilä Mäntsälästä) rakkauden- tai toveruuden tavoittelu kilpistyy Kiven sisäisiin ristiriitoihin ja vapaudenkaipuuseen.

Aleksis Kiven musiikki on kuitenkin lähestulkoon ristiriidatonta. Rautavaara kertoo pyrkineensä synteesiin puoli vuosisataa käsittäneen säveltäjänuransa tyylivaiheista ja tekniikoista, mutta varsin valikoiden: mukaan on mahtunut aivan tonaalisessa kontekstissa esiintyvää dodekafoniaa ja sitaatteja uusklassisista Pelimanneista opus 1, ei niinkään esimerkiksi sarjallisuutta (kuten neljännessä sinfoniassa Arabescata) tai elektroakustista musiikkia (jota edustaa esimerkiksi Music for amplified cello and upright piano).

Tobias Zilliacus ja Timo Torikka

”[Tyypillisessä Kalevala-aiheisessa musiikissahan] on ollut laulavia jousia ja helähtelevä kantele, usein hiljaista ja vähän ummehtunutta pirttitunnelmaa”, kommentoi Rautavaara 1970-luvulla Runo 42:a säveltäessään. Yli 20 vuotta myöhemmin säveltäjä on päätynyt kansallisen aiheen tulkinnassa melko toisteiseen, jopa minimalistiseen kaunosointisuuteen. Partituurin duurimollitäyteinen harmonia on tuttua Rautavaaran muista viimeaikaisista teoksista, ja alussa lupaavasti särisevää syntetisaattoria on – mielestäni harmillisesti – käytetty vain vieraannuttavassa tarkoituksessa. Sama vaikutelma syntyy kansanomaisesti naukuvasta klarinetistakin. Tuulia Ylönen ahkeroi silti glissandoineen vakuuttavasti, ja muukin orkesteri Mikko Franckin johdolla sai keskiviikkona pienen alkulämmittelyn jälkeen tekstuurin soimaan täyteläisesti.

Näyttämöllä on saatu vähällä rekvisiitalla ja yksinkertaisilla siirtymisillä aikaan paljon kerronnan pysyessä liikkeessä vaivattomasti. Ohjaaja Pekka Milonoffin ja työryhmän näyttämöllepanossa on tavattoman kauniita kuvia, kuten ensimmäisen näytöksen loppu, jossa Charlotta taipuu nukkuvaa nuorta Aleksista vasten. Lopussa sama kuva toistuu, mutta roolit ovat vaihtuneet.

Lavastuksen kiinnostavin elementti on suuri, ovaalin muotoinen kivi, jolle on heijastettu kirjailijan omakätistä kirjoitusta. Toisessa näytöksessä teksti osoittaa hauskasti kiveen kirjoitetun, aikaa kestävän luonteensa muuttumalla graffitiksi samalla, kun ylioppilaskuorolaiset kääntävät lakkinsa ympäri ja alkavat räpäten syytää näitä vanhoja kunnon solvauksia. Runebergkin, joka muuten teoksessa esitetään toivottoman vanhanaikaiseksi, osallistuu. Seitsenhenkinen kuoro on miehitetty onnistuneesti raikkailla, osin jopa poikamaisilla äänillä.
Jorma Hynninen ja Timo Saari

Tässä ja muissakin kohtauksissa ”kahdeksas veli”, tanssija Timo Saari, tekee veikeän hahmon, eikä Ari Nummisen koreografiassa Salli-tuoleineen ole muutenkaan vikaa. Silti – monista hyvistä elementeistä huolimatta jää kokonaisuus minulle etäiseksi. Libretto on vahva, ja Timo Torikka on August Ahlqvistin puheroolissa valloittava, mutta hahmo on kirjoitettu niin karrikoiden, että samaistuminen on vaikeaa. En myöskään päässyt Jorma Hynnisen vanhan Kiven kyytiin, epilogia lukuun ottamatta: Charlotan sylissä laulettu Sydämeni laulu on koskettava minidraama, timanttisesti tulkittuna. 68-vuotiaan Hynnisen ääni kalskahtaa edelleen, ja mikä legato, mikä sitko! Muutkin laulajat tekevät roolinsa pätevästi, joskin joutuvat Alminsalin akustiikassa hieman prässäämään ääntään.

Oopperassa jokainen esitys on omanlaisensa, ja kukin tehköön omat johtopäätöksensä. Tällä haavaa Aleksis Kiven esitykset ovat päättyneet, mutta jo muutaman viikon kuluttua on tarjolla lisää Rautavaaran oopperaa, kun Sibelius-Akatemian oopperaluokka esittää 14. ja 15.10. Auringon talon (1989–1990) Järvenpää-talossa.

Pirteän alun illalle sai Kansallisoopperan päälämpiössä, jossa sen hienoista kalseutta torjumassa oli esillä floristimestariopiskelijoiden päättötyönäyttely. Kaija Juvosen kaunis kukka-asetelma jäi mieleen.

43:lle säveltaidetoimikunnan apuraha

Valtion säveltaidetoimikunta on myöntänyt vuonna 2010 alkavat apurahat. Viiden vuoden rahoituksen saivat rockmuusikko Ismo Alanko, barokkiviulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, pianisti Heini Kärkkäinen ja kantelisti Timo Väänänen.

Apurahan saivat myös muun muassa säveltäjät Jouni Kaipainen, Paavo Korpijaakko, Hannu Pohjannoro ja Paola Livorsi, sellisti Markku Luolajan-Mikkola, cembalisti Anna-Maria Pölhö ja harmonikansoittaja Mika Väyrynen.

Tiedot muista myönnetyistä apurahoista löytyvät täältä.

Klami-kilpailun voitto Saksaan

Joachim F.W. Schneider. Kuva: Heikki Y. Rissanen

Toisen kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun voitti lauantaina vuonna 1970 syntynyt saksalainen Joachim F. W. Schneider teoksellaan Drei Orchesterstücke. Hän sai palkinnoksi 8000 euroa. Toisen sijan jakoivat ruotsalainen Kent Olofsson ja sveitsiläinen Oliver Waespi.

Finaalissa esiintyivät Kymi Sinfonietta kapellimestarina Yasuo Shinozaki, jonka lisäksi tuomaristoon kuuluivat säveltäjät Kalevi Aho, Anders Eliasson ja Magnus Lindberg.

Sävellyskilpailun tarkoitus on edistää eurooppalaista nykysävellystaidetta. Kilpailu on avoin kaikille EU-maiden, Pohjoismaiden, Venäjän, Valko-Venäjän, Ukrainan, Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisille, ja siihen osallistuttiin tällä kertaa jopa 186 teoksella.

Sofia Gulyak voittoisa Leedsissä

Leedsin kansainvälisen pianokilpailun on voittanut Sofia Gulyak, joka voitti myös edellisen Maj Lind -kilpailun Helsingissä kaksi vuotta sitten – samana vuonna hänet palkittiin myös William Kapell-, Busoni- ja Marguerite Long -kilpailuissa.

Leedsin kilpailu järjestetään joka kolmas vuosi. Vuonna 2003 sen voitti Antti Siirala.