Mukavuusalueen ulkopuolella toimii taatusti myös sveitsiläistynyt viulisti Patricia Kopatchinskaja (s. 1977), joka huomattavan soolouransa lisäksi soittaa ahkerasti kamarimusiikkia muun muassa pianisti Henri Sigfridssonin kanssa. Die Welt -lehden artikkelissa Moldovasta Wieniin emigroitunut viulisti kertoo olevansa yhtä mieltä Nikolaus Read More →
New Yorkin filharmonisen orkesterin klarinetin äänenjohtaja Stanley Drucker (s. 1929) jää eläkkeelle 60 vuoden jälkeen. Työura on orkesterin kaikkien aikojen pisin. Ensi viikolla Drucker soittaa lähtiäisiksi jo 60 kertaa kollegoidensa säestämänä esittämänsä Aaron Coplandin konserton.
”Taitoni eivät ole vähentyneet, mutta haluan vetäytyä huipulta”, Drucker kertoo New York Timesin haastattelussa. ”Soiton salaisuus on suhtautua asioihin tuoreesti ja etsiä niihin merkitystä. Ei pidä nojata taaksepäin ja rentoutua vaan istua tuolin reunalla, kuvaannollisesti. Kysymys on musiikillisten ideoiden projisoimisesta.”
Klarinetisti keskustelee Daniel J. Wakinin kanssa ja esittää otteita orkesterikirjallisuudesta täällä.
Maailman suurimpiin pianomittelöihin kuuluva Van Cliburn -kilpailu on käynnissä Fort Worthissa Texasissa 7. kesäkuuta asti. Aiemmissa kilpailuissa on palkittu muun muassa Radu Lupu, Alexander Toradze ja Barry Douglas.
Tänä vuonna finaaliin on selvinnyt kuusi pianistia, joista parhaaksi valittu voittaa muun muassa 20 000 dollaria, kansainvälisen kiertueen sekä agentuurin palvelut kolmen vuoden ajaksi ja levytyksen Harmonia mundi -merkille. Lohdutuspalkintoina finaalin kakkonen ja kolmonen saavat myöskin 20 000 dollaria, sijat 4.–6. kymppitonnin.
Kilpailua voi katsoa ja kuunnella netissä täällä. Myös harjoitukset välitetään verkossa: fantastisen pianonsoiton lisäksi onkin kiinnostavaa kuulla, miten maestro James Conlon ohjeistaa Fort Worthin sinfoniaorkesteria.
Muutkin seuraavat kisaa: kilpailublogissa keskustellaan intensiivisesti esimerkiksi tulkinnoista (”classically inspired, well balanced, and good humored”, tai toisaalta ”annoying over-articulation that doesn’t come from a warm place”); kilpailijoiden valitsemasta repertuaarista (”And there we have the eternal question: “DO people win competitions with this sonata?”) ja – kuten asiaan aina kuuluu – tuomaripelistä (”Is there any way you can list them with their teacher’s name next to them? This way we can see more clearly!”).
Helsingin kansainvälisen balettikilpailun alkuerät ovat käynnissä. Kilpailun tuomaristoon kuuluu myös Jorma Elo, joka on kysytyimpiä suomalaisia koreografeja maailmalla. Hän ottaa Helsingin Sanomien haastattelussa kantaa muusikkojakin puhuttavaan aiheeseen kilpailemisen oikeamielisyydestä esittävän taiteen alalla: ”Ihmisellä on synnynnäinen kilpailuvietti. Sitä ei voi, eikä pidä kitkeä, edes taiteessa”, koreografi sanoo.
Vaikka yhteismitallisia arvoja ei tanssissa tai musiikissa olekaan, voidaan Elon mukaan kriteereinä kilpailussa pitää ”laatua, taiteellisuutta ja tekniikkaa”, joita asiantunteva ammattilainen pystyy arvioimaan.
Balettikilpailun alkuerissä on esitettävä klassista ohjelmistoa esimerkiksi Pjotr Tsaikovskin ja Marius Petipan yhteisteoksista, minkä voinee rinnastaa musiikkikilpailuissa wieniläisklassisten teosten soittamiseen. Molemmissa taidelajeissa kyse on tässä repertuaarissa ainakin jossain määrin tyylitietoisesta tekniikan ja tulkinnan liitosta. Vaikkei esitysperinne tanssissa olekaan katkennut eikä instrumenttia ole voitu kehittää samalla tavalla kuin soittimia, on kyse molemmissa silti rekonstruktiosta.
”Tyylinmukaisuus” ei tietenkään saa johtaa kuivakkuuteen, vaan esityksissä on oltava sielukkuutta ja niiden on ilmennettävä esittäjän tulkintatahtoa. On makuasia, minkälaiset raamit traditio esitykselle asettaa. Jorma Elo kaipaa yllätyksiä: ”Olen aina ollut kiinnostunut sellaisista lavalla olijoista, jotka ovat ’vähän kreisejä’. Tanssijoista, jotka osaavat ottaa riskejä ja lähtevät mukavuusalueensa ulkopuolelle”, hän sanoo.
Elon mielestä kilpailemisen perimmäinen tarkoitus on antaa nuorille esiintyjille mahdollisuus olla luova, harjoitella huippuohjauksessa ja kehittyä omien taitojen mukaisesti. Kilpaileminen valmentaa osaltaan myös ammattiin, sillä tanssimaailmassakin kilpailu työpaikoista on arkipäivää.
Koreografin puheet mukavuusalueesta on helppo siirtää myös klassisen musiikin maailmaan. Kilpailemisesta musiikissa voi lukea lisää täältä ja täältä.
Pohjoismaiden neuvosto jakoi tänä vuonna musiikkipalkinnon ”edelläkävijälle tai muusikolle, joka kokeilee uusia ilmaisumuotoja yli genrerajojen”. Noin 47 000 euron palkinto löysi kahdentoista ehdokkaan joukosta tiensä hyvään osoitteeseen, klarinetisti Kari Kriikulle (s. 1960), joka on viime vuosina ollut ihailtavan ennakkoluulottomasti kotonaan soittaessaan niin Mozartia, Tiensuuta kuin turkkilaistakin musiikkia asiaankuuluvilla instrumenteilla.
”Kari Kriikku on ainutlaatuinen klarinettivirtuoosi. Hänen esiintymiselleen on luonteenomaista joustavuus ja positiivinen musiikillinen ilo”, neuvosto kiittelee perusteluissaan. ”Omassa musiikinlajissaan hän on uraa uurtava soolokonserttien uudistaja […] Myös kamarimuusikkona hän on tutkinut klassisen musiikin ulkopuolella olevia taidemusiikin muotoja.”
Kriikku esiintyy seuraavaksi Suomessa Porvoon Suvisoitossa, jossa hän soittaa muun muassa Jukka Tiensuun klarinettikonsertto Missan.