Amfion pro musica classica

Monthly Archives: maaliskuu 2009

You are browsing the site archives by month.

Pietari Inkinen Japanin filharmonisen orkesterin vierailijaksi

Vuonna 1956 perustettu Japan Philharmonic Orchestra on nimittänyt Pietari Inkisen vierailevaksi pääkapellimestarikseen syksystä 2009 alkaen. Viime vuonna Inkinen johti orkesteria Yokohamassa ja Tokiossa hyvällä menestyksellä.

Ensimmäisen konserttinsa uudessa roolissaan Inkinen johtaa Tokiossa tämän vuoden syyskuussa. Ohjelmassa on Sostakovitsia ja Sibeliuksen viulukonsertto, jonka solistina soittaa Daijin Kashimoto. Konsertti liittyy Japanin ja Suomen välisten diplomaattisuhteiden 90. juhlavuoden tilaisuuksiin. Maiden diplomaattisuhteita koskeva asiakirja allekirjoitettiin syyskuun 6. päivänä vuonna 1919.

Japan Philharmonic Orchestralla on jo ennestään läheinen suhde Sibeliukseen. Orkesteri tuotti jo vuonna 1962 kokonaislevytyksen sinfonioista, ja viime aikoina myös Neeme Järvi on johtanut koko sarjan.

1620-luvun urkukirjoista

Vanhan musiikin spesialisti Kati Hämäläinen soittaa Tuomiokirkon kryptan korkeaan keskisävelvireeseen viritettyjä urkuja.

Brug: Agentuurit päättävät, kuka laulaa oopperataloissa

Manuel Brug kysyy saksalaisessa Die Welt -lehdessä, kuka itse asiassa nykyään valitsee laulajat oopperatalojen produktioihin. Yksityiset agentuurit tarjoavat vahvasti valtion taholta subventoiduille taloille niin solistit kuin ohjaajat ja ottavat tuntuvan palkkion välistä.

Brug mainitsee ”hopeaketuksi” kutsutun newyorkilaisen agentin Ronald A. Wilfordin, joka keksi promotoida etupäässä kapellimestareita, koska sitä kautta saatiin samoille apajille myös toimiston instrumentalistit ja laulajat. Wilfordin talliin Columbia Artists Managementissa kuuluivat muun muassa Herbert von Karajan, Kurt Masur ja Seiji Ozawa, mutta yhtä tärkeiksi toimijoiksi on tullut viime aikoina myös muita. Oopperatähdet tuntuvat olevan hanakoita kipailuttamaan agenttien palveluita tai jopa tekemään ne itse, kuten Cecilia Bartolin tapauksessa.

Brugin mukaan oopperatalojen solistikiinnityksiä ei voida enää hallita kapellimestarien kautta, mihin agentuurit ovat vastanneet ottamalla listoilleen myös ohjaajia. Nämä delegoivat mielellään kansainvälisten yhteisproduktioiden sopimusten päänvaivan asiantuntevammille tahoille – samalla maksavat tahot säästävät vaivaa, kun esiintyjätkin voidaan niputtaa samaan pakettiin.

Lue Manuel Brugin koko juttu täältä.

Kansainvälinen urkukilpailu Poriin kesällä 2010

Keski-Porin kirkon kehutut ranskalaisromanttiset urut ovat kansainvälisen nuorten soittajien urkukilpailun soittimena kesällä 2010. Vuonna 1980 tai sen jälkeen syntyneille soittajille tarkoitettuun kilpailuun valitaan äänitteiden perusteella korkeintaan kaksitoista osallistujaa.

Tuomaristoon kuuluvan Kalevi Kiviniemen mukaan Keski-Porin kirkon soitin, 58-äänikertaiset Paschen Kiel -urut, on yksi maailman parhaista sen tyylisistä soittimista, ja osasyynä kilpailun järjestämiseen Porissa. Kansainvälisen tuomariston puheenjohtaja on hollantilainen Ben van Oosten. Suomesta tuomaristoon kuuluu Kiviniemen lisäksi Markku Hietaharju.

Kansainvälinen urkukilpailu on myös osa kesän 2010 Pori Organ -festivaalin konsertteja. Urkuviikon ohjelmassa on myös tuomarien konsertteja.

Arvio: Ariodante teki hole-in-onen

Lattialla pyöriviä golfpalloja, ilmassa lenteleviä vauvanukkeja, iloisesti heiluvia Skotlannin lippuja – mitä tämä on?! Parasta barokkioopperaa, mitä maassamme on nähty.

Sibelius-Akatemian ooppera tekee kulttuuriteon esittäessään G.F. Händelin parhaimmistoon kuuluvan Ariodanten ensimmäistä kertaa Suomessa. Vaikka teos oli aikanaan vain kohtalainen menestys yhdeksällä esityskerrallaan, se on myöhemmin luettu säveltäjän mestariteosten joukkoon.

Saksalaissyntyinen Händel vietti nuoruudessaan vuosia Italiassa. Tuon ajan vaikutukset kuuluvat kaikessa hänen musiikissaan. Juuri Italiassa Händel oppi säveltämään mestarillisesti lauluäänelle. Muutettuaan 27-vuotiaana Lontooseen hän hakeutui ensin ylhäisön palvelukseen, mutta kokeili myöhemmin onneaan oopperasäveltäjänä. Menestys oli vaihteleva, rahaa paloi, mutta perinnöksi jälkipolville jäi 45 oopperaa.

Ariodante oli ensimmäinen juuri valmistunutta Covent Garden -oopperataloa varten sävelletty teos. Se perustuu Antonio Salvin librettoon Ginevra, principessa di Scozia. Juoni on oopperamaisen kiemurainen, rakkautta, valheita, vallanhimoa ja kostoa pullollaan. Händel, kuten Mozartkin, oli tarkka käyttämiensä librettojen suhteen. Hän sai puhallettua hengen numero-oopperoiden pahvisiin henkilöhahmoihin, jotka näin pystyivät koskettamaan yleisöä ja herättämään tunteita barokin ideaalin mukaisesti.

Kolminäytöksinen ooppera alkaa prinsessa Ginevran ja hänen rakastettunsa Ariodanten kihlajaisauvolla. Ilon tulee pilaamaan herttua Polinesso, jolle ei riitä pelkkä prinsessa, vaan hän haluaisi koko valtakunnan. Ville Saukkosen ohjauksessa Skotlannin hovi huojuu haudan partaalla. Waltteri Torikka kuninkaan roolissa vapisee vaivaisena Reino-tossuissaan, kunnes yhtäkkiä puhkeaa laulamaan komeasti. Torikka on kuninkaana loisto-osassa niin äänellisesti kuin näyttämöllisestikin.

Ginevran, Annika Pölderin, epäkiitollinen tehtävä on riutua rakkauden tuskissa aina hulluuden partaalle asti. Valovoimaisen Pölderin ääni helisi herkkänä ja ilmaisi Ginevran tuhannet tunteet aidosti ja koskettavasti. Melis Jaatinen housuroolissa Ariodantena onnistui vähintään yhtä hyvin, vaikkei alun perin kastraatille sävelletty bravuuriaaria ”Dopo notte” aivan huippusuoritus ollutkaan. Terve ja vaivaton äänenkäyttö sekä reipas näyttämöilmaisu kuitenkin ilahduttivat.

Tarinan pahis Polinesso on keskeinen hahmo, jonka myötä draama joko elää tai sitten ei. Suomalaisnorjalainen altto Maija Skille ei olisi tarvinnut golfpalloja todistaakseen, että hänessä on munaa. Hänen häkellyttävä äänensä oli tosin syvempi kuin roolityö. Ehkä ilman testosteronihuumaa on vaikea kuvitella, kuinka sadistinen mies vallanhalussaan saattaa olla.

Sopraano Anna Krauja teki hovineito Dalindasta tahdottoman uhrin, joka kulkee nuttura tutisten Polinesson käsivarsilta Ariodanten veljen Lurcanion syleilyyn. Latvialaissyntyisen Kraujan roolityö jäi yksi-ilmeiseksi, ja sama vaikutelma jäi äänestäkin. Kyllä hänestäkin kelpo laulaja tulee, mutta ei vanhan musiikin parissa.

Tenori Simo Mäkisen instrumentti on vielä hakusessa. Mäkinen teki Lurcanion nössöroolissa voitavansa ja paransi suoritustaan illan edetessä kuin se kuuluisa töpselinenä juoksuaan. Janne Myllylällä ei Odoardona ollut paljon laulettavaa, joten hän panosti mainioon kumaraan palvelinrooliinsa. Hänen tenoriääntään olisi mielellään kuullut enemmänkin.

Melodisuudestaan huolimatta Händelin musiikki on paikoin perkeleellistä laulettavaa. Päivi Järviön ohjeistamina ja Markus Lehtisen isällisellä johdolla nuorten oli kuitenkin turvallista huristaa kuvioiden vuoristoradalla. Pääosin nuorista ammattilaisista koostuva barokkiorkesteri soitti tarkasti ja silti elävästi hengittäen samaan tahtiin laulajien kanssa.

Ariodanten ohjaus oli tuttua ja taattua Saukkosta. English National Operan huikaisevaa toteutusta teoksesta oli varmaan tutkittu tarkkaan. Vaikka englantilaisen viiltävään ironiaan on vielä matkaa, draama kuitenkin toimi. Pelkistetty näyttämökuva kalseine linnoineen ja Skotlannin nummilta nousevine sumuineen toteutti hyvin barokin estetiikkaa. Kuten Händel teki musiikissaan pienestä kaunista, myös lavastaja Taina Relander työryhmineen sai vähillä keinolla paljon aikaan.

Vaikka Händelin tärkein anti musiikin historialle oli englantilainen oratorio, ei hän ainakaan oopperoissaan päässyt paljon harjoittelemaan kuorolle säveltämistä. Lauluyhtye hoiti Ariodanten pienet kuoro-osuudet tyylikkäästi. Baletin korvannut kolmen tanssijan tyylipuhdas esitys mm. elävöitti Ginevran painajaista toisen näytöksen lopussa. Pitkälti häätunnelmissa kulkevan teoksen puvustus noudatti morsianten sääntöä, jotain vanhaa ja jotain uutta. Mahtoiko se sininen olla kuninkaan sairaalapyjama?

Kun nyt Suomessakin osataan jo tehdä näin onnistuneita barokkioopperaproduktioita, vieläpä opiskelijavoimin, miksi 1600- ja 1700-lukujen ooppera on saanut porttikiellon Kansallisoopperaan muutamaa Mozartin teosta lukuun ottamatta? Miksi meitä väkisin yritetään opettaa pitämään kotimaisesta nykyoopperasta, vaikka vanha musiikki olisi suurelle yleisölle helpommin lähestyttävää? Oopperamme ei juurikaan voi ylpeillä tähtisolisteilla eikä vanhojen klassikkojen loistotulkinnoilla. Sen kannattaisi panostaa teosharvinaisuuksien tuomiseen näyttämölle ja niiden innovatiiviseen toteuttamiseen. Suomi on pieniäänisten sopraanojen luvattu maa, antakaa siis heille työtä vanhan musiikin parissa myös oopperan lavalla!

HUOM! Ariodanten esityksiä Aleksanterin teatterissa vielä 10., 11., 13. ja 14.3., kaikki klo 19:00. 11.3. taltioitava esitys on nähtävissä Sibelius-Akatemian sivuilla myöhemmin keväällä osoitteessa www.siba.fi/sibatv