Helsingin Sanomat listasi 25 vuoden kiitellyintä klassisen musiikin levyä. Joukossa on niin uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia kuin uusintoja vuosien takaa.
Arvio: 50+50=100 (Lindberg+Salonen=Carter)
Nykymusiikin esittäminen lankeaa usein spesialistien kontolle, mistä on ilmeisiä positiivisia seurauksia: nuotteja viliseville partituureille persojen Kriikkujen ja Karttusten ansiosta monet säveltäjät ovat päässeet kehittämään instrumentaalista ymmärrystään pitkäjänteisesti. Erityisosaaminen puolin ja toisin kasvattaa fraaseerauksen ja sävyjen diversiteettiä, aivan kuten vanhoihin soittimiin perehtyminen rikastuttaa Mozartin esittämistä. Mutta: musiikki on yhteisöllistä toimintaa, eikä aitojen pystyttäminen uuden ja perinteisen repertuaarin leirien ympärille voi olla hyväksi. Nykypäivän säveltäjän ja soittajan välille tulee muodostua luottamuksellinen side, jotta soittaja pääsee näkemään nuottien taakse ja säveltäjä ymmärtää instrumentalistin arkea.
Perinteiseen repertuaariin satsaavan Helsingin kaupunginorkesterin kannatti ottaa riski ja juksata suuri joukko klassikkosarjan kausikortin haltijoita tähän konserttiin; Elliott Carterin satavuotispäivänä soitettu triptyykki Symphonia svengasi mainiosti! Teos on kiitollista kuultavaa, sillä pitkästä kestosta huolimatta se on modernistista Carteria yleisöystävällisimmillään. Teos pursuu (atonaalisia) melodioita, ja orkestraatio on kauttaaltaan ilmavaa ja viehättävän kamarimusiikillista. Monimutkaista polyfoniaa rytmittävät yllättävät tauot ja eri soitinryhmien pienet duot ja triot. Erityisesti ihastelin HKO:n puhaltajien lukuisia sooloja, jotka olivat kautta linjan virtuoosisia ja puhuttelevia. Muun muassa klarinetit ja englannintorvi olivat mehukkaasti esillä, ja teos päättyi ilkikurisesti pikkolon jäädessä soittelemaan yksikseen.
Konsertin viisikymppisten suomalaisten teokset eivät yllättäen onnistuneetkaan yhtä hyvin, kotikenttäedusta huolimatta. Magnus Lindbergin Marea kärsi tasapaksuudesta ja satsin erittelemättömyydestä. Teoksen merellisyys olisi kaivannut lisää tyventä ja pienempiä pärskeitä. Käsiohjelmassa puhuttiin soitinnuksesta Beethovenin ajan orkesterille, mutta tähän nähden jousia oli aivan liikaa, eikä pieni puhallinsektio tahtonut päästä esiin.
Esa-Pekka Salosen Maniassa jouset sen sijaan soittivat turhan varovaisesti. Orkesterin soolosellisti Tuomas Ylisen esiintyminen solistina oli hyväntuulisen rehvakasta ja teknisesti moitteetonta vikkelimpiä kuvioita myöten. Pitkän miehen käsittelyssä sello vaikuttaa pieneltä, ja välillä tuntuikin siltä, että voimaa olisi voinut käyttää vähemmän. Ääni oli hieman kapea ja nahkea. Tavoitettu karaktääri jäi yksiulotteiseksi, ja teoksen maaninen luonne korostui mielestäni liikaa spontaanisuuden ja leikkisyyden kustannuksella. Muutamia intohimoisia sooloja kuultiin orkesteristakin: erityisesti fagotisti Markus Tuukkanen ja kontrabasisti Jiri Parviainen kunnostautuivat.
Ensemble Schrat: historiallisen puhallinsoinnin huumaa
Historiallisen puhallinsoinnin huumaa! Ensemble Schrat tarjoilee klassismin mestareiden puhallinteoksia aidoissa sointiväreissä alkuperäissoittimin esitettynä.
Menninkäinen nimeltä Schrat tunnetaan keskieurooppalaisessa mytologiassa monikasvoisena metsän, kotipiirin ja navettojen henkenä, jonka karakteristiikkaan kuuluu pelkoa herättävä äännähtely. Aarniometsissä asuilevan Schratin ilkeät, salaperäiset huudahtelut, houkutusäänet ja itkuinen vaikerrus pelästyttivät matkailijoita. Rannikon kalastajia se houkutteli vaikeasti vastustettavalla, kiihkeällä ujelluksellaan kohti syvyyksiä. Talonpojalle ja hänen kotieläimilleen Schrat tuotti monenlaista harmia, joten sen kanssa tuli pyrkiä elämään sovussa. Myös Suomen pakanallinen jumalisto tuntee Schratin. Mikael Agricola mainitsee maahisen nimeltä Kratti, jota meillä pidettiin kotipiirin, navettojen ja viljelysten suojelijana. Kuten Schrat-peikon ääntelyelimistä, irtoaa myös vanhojen puhallisoittimien arkaaisista putkistoista kaikenlaisia signaaleja. Sana Schrat on onomatopoeettisesti voimakas ja kaunis ja jo sen lausuminen vaatii puhallinsoittimen soittamista vastaavaa pontta. Vuonna 2005 Schrat-yhtye syntyi halusta pureutua n.k. periodisoittimin puhallinkvintetin isän, Antoine Reichan vuosina 1811-1821 Pariisissa säveltämiin kahteenkymmeneenviiteen kvintettoon.
Suuri musiikintutkimuspaneeli – näkökulmia klassisen musiikin tutkimukseen
Mikä on klassisen musiikin tutkimusta? Mikä tekee siitä tieteellistä? Klassisen musiikin verkkolehti Amfion järjestää aiheesta paneelin, johon on pyydetty keskustelijoiksi oman alansa johtavia professoreita Suomesta. MuT Lauri Suurpää ja MuT Marcus Castrén Sibelius-Akatemiasta ja FT Eero Tarasti Helsingin yliopiston Musiikkitieteen laitokselta käyvät aiheen kimppuun Kirjasto 10:ssä torstaina 18. joulukuuta kello 15.00-16.30.
Alkupuheenvuoron käyttää musiikin ja näyttämötaiteen tutkijakoulun koordinaattori, FT Markus Mantere.
Kritiikki ylistää Salosen konserttoa Saksassa
Esa-Pekka Salosen ensi kertaa Saksassa Hampurin Laeiszhallessa perjantaina esitetty Konsertto pianolle ja orkesterille on saanut Die Welt -lehden musiikkiarvostelijan Klaus Geitelin ”sanattomaksi”.
Kansainvälisenä tilaustyönä tehdyn konsertin solistina oli Yefim Bronfman, jolle konsertti on myös omistettu. Sen esitti Hampurissa Norddeutscher Rundfunkin sinfoniaorkesteri Salosen johdolla.