Hei kaikille Amfionin lukijoille! Tämä on New Yorkin blogini ensimmäinen merkintä, ja lupaan tästedes kirjoittaa kuulumisiani – erityisesti konserttikuulumisia – aina kun ehdin.
Konserttikausi starttaa täällä käyntiin vasta syys-lokakuun vaihteessa, minkä vuoksi olen toistaiseksi käynyt ainoastaan kahdessa klassisen musiikin konsertissa. Ensimmäinen oli Emerson-kvartetin konsertti Lincoln Centerin ”Mostly Mozart”-festivaalilla, toinen oli puolestaan oman yliopistoni järjestämä kamarimusiikkikonsertti Elliott Carterin ja Olivier Messiaenin kunniaksi – molemmathan ovat syntyneet vuonna 1908, mutta edellinen on yhä elossa, viettää joulukuussa 100-vuotisjuhliaan ja säveltää minkä ehtii!
Pelkästään Lincoln Centerin ja Carnegie Hallin konserteista saa vatsansa niin sanotusti täyteen; kuluvalla viikolla esiintyy mm. NY Philmarmonic Orchestra, kapellimestarina Lorin Maazel ja pianosolistina Yefim Bronfman, joka soittaa Rahmaninovin 3. konserton. Viikolle 39 olen jo ostanut lipun Carnegie Halliin San Francisco Symphony Orchestran konserttiin, jossa mm. Labequen sisarukset ovat solisteina Poulencin valloittavassa konsertossa kahdelle pianolle. Metropolitanin oopperassa pyörivät alkusyksystä niin Straussin Salome (päätähtenä Karita Mattila –ja kyllä, kyseessä on SE ohjaus), Ponchiellin La Gioconda (päätähtenä sopraano Deborah Voigt) kuin Mozartin Don Giovannikin.
New Yorkissa voi tunnetusti nauttia myös muiden musiikkigenrejen, kuten vaikkapa musikaalin, antimista, joten kirjoittelen myös näistä kokemuksista, mikäli sellainen sattuu kohdalle. Olen jo kuullut kehuja esimerkiksi ”Hairspray”-musikaalista, joten saapa nähdä…
À bientôt,
Cecilia
Cecilia Oinas on musiikinteorian jatko-opiskelija ja pianisti Sibelius-Akatemiasta. Kuluvan lukuvuoden hän viettää City University of New Yorkin Graduate Centerissä vierailevana tutkijaopiskelijana (nk. Visiting Scholar). Väitöskirjan aiheena Cecilialla on Felix Mendelssohnin ja Robert Schumannin pianotriot, joita hän tutkii sekä analyyttisesti että esittäjän näkökulmasta.
oopperan isänä, säveltäjänä, jota ilman olisi vaikea kuvitella Wagneria. Weber otti tehtäväkseen luoda aidosti saksalaista, ja siis myös saksankielistä oopperaa. Hänen läpimurtoteoksensa oli Der Freischütz, joka pystyi irtautumaan saksalaisen laulunäytelmän, Singspielin, rajoitteista hylkäämättä kuitenkaan sen hienoa perintöä.