Jyväskylässä paikalliset vaikuttajat yrittävät saada vauhtia konserttisalihankkeeseen, joka on ollut vireillä jo yli 20 vuotta.
Keväällä julkaistiin kaupungin teettämä selvitys kolmesta mahdollisesta konserttisalivaihtoehdosta. Tukiyhdistyksen tavoitteena on kerätä hankkeelle 10 miljoonaa euroa lisärahoitusta, jotta konserttisalista saataisiin mahdollisimman hyvä.
Tunnelma kohosi Temppeliaukion kirkon kupoliin Kuudennen kerroksen orkesterin sunnuntaisen konsertin lopussa. Ludwig van Beethovenin (1770–1827) yhdeksännen sinfonian finaali oli fantastista kuultavaa heti sellojen ja bassojen puhuttelevasti muotoillusta resitatiivista lähtien. Hyvin harjoitettu kuoro lauloi komeasti ja laulusolistit hoitivat pienehköt tehtävänsä mainiosti ikään kuin orkesterin osana.
On harvinaista herkkua kuulla yleensä massiivisin voimin toteutettu Beethovenin sinfoninen testamentti pienemmällä kokoonpanolla ja ”autenttisilla” soittimilla soitettuna. Jousisoittimien suolikielet ja varsinkin klassiset puhaltimet tuovat sointiin rosoista elävyyttä ja monia tasaisen jalosti soivasta modernista sinfoniaorkesterista puuttuvia sävyjä. Kuudennen kerroksen orkesteri soitti erinomaisen puhtaasti ja yhtenäisellä fraseerauksella. Tunnetusti hankalasti soivia puhaltimia miehittivät mainiot muusikot, ja varsinkin klarinetti, oboe ja trumpetti loistivat sooloillaan. Pienessä yhtyeessä ei voi vähätellä konserttimestarin merkitystä: Antti Tikkanen hoiti jälleen tonttia selkeästi ja liioittelematta.
Yhdeksäs sinfonia on kuitenkin pitkä teos – perimätiedon mukaan CD-levyn 74 minuutin kesto määriteltiin siten, että sinfonia mahtuisi Wilhelm Furtwänglerin johtamana yhdelle levylle – ja sen soidessa mieleeni ehti tulla joitain varauksellisempiakin ajatuksia. Kapellimestari Tuomas Hannikaisen olemus on aristokraattinen ja hyväntuulinen, mutta johtamisessa on jotain melko jäykkää ja yksitotista. Niinpä orkesterin sointikin on välillä vivahteeton ja turhan kulmikas. Rytmisillä jaksoilla on vaarana junnata paikoillaan, ja olisin kaivannut keitokseen myös enemmän suvantoja ja herkistelyä. Tekstuurit soivat hiukan tasapaksusti myös erikoisesta balanssista johtuen: viuluja tuntui olevan liian vähän puhaltajien ja alempien jousten määrään verrattuna.
Mitä rytmiikkaan tulee, orkesteri soittaa kylläkin tarkasti ja yhtenäisesti, mutta kaipailin lisää sitä maanläheistä svengiä, josta Venezuelan Simon Bolivar -orkesteria menneellä viikolla kehuin. Hannikaisella tuntuu olevan taipumus pitää tempo jatkuvassa liikkeessä ja muotoilla mikroskooppisesti nopeutuvia ja hidastuvia fraaseja, mutta itseäni ilahduttaisi varsinkin tanssillisissa jaksoissa takakenoisempi ote. Joskus valittu tempo oli hurjan nopea, ja Beethovenin Molto vivace -osan trio olikin karata käsistä.
Yhtä kaikki, hieno konsertti. Kiitettävää on myös Kuudennen kerroksen orkesterin tapa saattaa julkisuuteen teosharvinaisuuksia. Saksalaissyntyisen, Alankomaissa elämäntyönsä tehneen Johann Wilhelm Wilmsin (1772–1847) sinfonia oli viehättävä tuttavuus, jonka soisi löytävän muistakin konserttiohjelmista tulevaisuudessa.
Palkittu säveltäjä Pehr Henrik Nordgren on kuollut. Kaustisen kamarimusiikkiviikon perustaja ja tapahtuman pitkäaikainen taiteellinen johtaja menehtyi pitkän sairauden jälkeen keskipohjanmaalaisessa sairaalassa. Hän oli kuollessaan 64 vuoden ikäinen. Hänen tunnetuimpia sävellyksiään ovat mm. The Turning Point (1972) ja Kalevalan teksteihin perustuva Taivaanvaloja (1985).
Suomen kansallisoopperan henkilöstön taannoiset purkautumiset oopperan sittemmin vaihtunutta johtoa kohtaan eivät olleet maailman mittakaavassa ainutlaatuisia: nyt kiehuu Australiassa. Maan klassisen musiikin lippulaiva, Opera Australia koki hyökkäyksen runsas viikko sitten, kun Sydney Morning Herald -sanomalehti sai käsiinsä sähköpostiviestin, jossa oopperalaulaja Fiona Janes antoi ymmärtää oopperatalon olevan liukumassa ”keskinkertaisuuden kuiluun” nykyisen johtajansa, Richard Hickoxin komennossa.
Beaux Arts -trio antoi ensimmäisen konserttinsa Tanglewoodin festivaaleilla vuonna 1955. Trion perustajan, 84-vuotiaan pianistin Menahem Presslerin kanssa triossa on soittanut vuosien mittaan kaiken kaikkiaan viisi viulistia ja kolme sellistiä. Trion nykyisten jousisoittajien, 35-vuotiaan solistikomeetta-viulisti Daniel Hopen ja jo 1980-luvulla läpimurron tehneen sellisti Antonio Menesesin urat eivät enää antaneet periksi jatkamiselle, ja näin Pressler päätti laittaa pisteen upealle 53 vuotta kestäneelle pianotriolle.