Nilsiän Louhosoopperaa pyörittänyt oopperasäätiö Cava hakeutuu konkurssiin. Säätiön hallituksen mukaan muita vaihtoehtoja ei ollut, sillä säätiö ei viime syksynä saanut Nilsiän kaupungin takausta tarvitsemalleen lainalle.
Wagner-taidetta Pariisissa
13.1. Tänä lauantaina täytyy harrastaa liikuntaa ja päätän kävellä näyttelyyn ”Richard Wagner et la peinture” Villettessä, uudessa konservatoriossa toisella puolella kaupunkia, hyvin kaukana. Loppumatkan menen metrolla. Tällä linjalla Gare Austerlitz-Porte Pantin liikkuu epämääräistä väkeä. Villette on sinänsä modernismeineen kuin Tatin elokuvasta. Mutta näyttelyyn mennään kirjakaupan kautta. Suureksi ilokseni huomaan, että kaksi kirjaani on sielä myynnissä.
Itse näyttely on suurenmoinen. Fantin-Latourin parhaat Wagner-taulut ja muita ennen näkemättömiä. Jotkut varsin kamalaa, rumaa saksalaista ekspressionismia. Mutta näyttely päättyy elokuvasaliin, jossa näytetän kohtauksia elokuvista, jotka käyttävät Wagneria. Klassinen Apokalypsis Now eli Ilmestyskirja Nyt ’valkyyrioineen’ (muuten Francis Ford Coppola sai tämän idean varmasti Proustilta: Proustin viimeisessä niteessä Jälleenlöydetty aika kuvataan Pariisia 1. maailmansodassa, ja zeppelin-hyökkäystä, josta Proust käyttää metaforaa:”Kuin valkyyrioita lentäisi taivaalla!” Lukekaa s. 81: (suom Sannikki Suni) ”Puhuin Robertille pimeään yöhön nousevien lentokoneiden kauneudesta. Ja ehkä vielä kauniimpia ovat ne, jotka tulevat alas, hän sanoi… Mutta etkö pidä enemmän siitä hetkestä jolloin juuri kun olet tottunut näkemään tähtinä, ne eroavatkin toisistaan lähteäkseen hyökkäämään tai palaamaan hajaantumissireenin soitua, siitä apokalypsin hetkestä, jolloin tähdetkään eivät enää pysy paikallaan? Entä sireenit, eivätkö ne olleetkin wagneriaanisia, mikä onkin luontevaa kun toivotetaan saksalaiset tervetulleiksi, nehän olivat kuin kansallislaulu, mukana Kronprinz ja prinsessat keisarillisessa aitiossa, Wacht am Rhein, siinä joutui miettimään nousivatko taivaalle lentäjät vai paremminkin valkyyriat.”
Mutta on muitakin filmejä kuten Bunuelin Tristan- mukaelma jne. Näyttelystä ei ole ikävä kyllä mitään katalogia, mutta saan ostettua yhden teoksen, ranskalaisen tutkielman Wagnerista ja kirjallisuudesta joka vaikutti hyvältä.
14.1. Käyn tänään laitoksellani kopioimassa kirjani käsikirjoituksen annettavaksi kustantajalle kollegani prof. Henaultin kautta. Mutta ei onnistu: sivuja on sentään yli 400 ja kone kuumenee liikaa. Päätän kopioida Suomessa ja lähettää postitse! Käymme coctaililla naapurissa Coheneilla, samassa kerroksessa vastapäinen ovi. Hauskaa, että ranskalaiset kutsuvat kotiinsa
Illalla on konsertti, pianoresitaali, Sergei Tarasov. Olin nähnyt siitä ilmoituksen Salle Gaveaun seinällä ainoastaan ja heti kiinnostunut – ei vähiten siksi että nimi oli Tarasov, siis melkein kuin Tarasti. Sinne täytyy mennä ehdottomasti! Mutta sen jälkeen en huomannut mitään uutista missään, en Pariscopessa (vasta myöhemmin sain kuulla, että Pariscopeen pitää maksaa, että saa uutisen). Joka tapauksessa kerkisimme juuri ja juuri Coheneilta konserttiin, Sali oli tosiaan vain puolillaan, paikkoja runsaasti, joten pääsi aivan lähelle. Lavalle astui Ralf Gothonin ja Lybimovin välimuoto, eränlainen intellektuellityyppi, kaikkea muuta kuin Berezovski.
Ohjelmassa Busonin-Bachin Chaconne, joka aloittaa illan. Loistavaa, virtuoosista ja vakavaa suorastaan ankaraa. Sitten Beethovenin Myrsky, Taas aivan täydellistä. ja sitten väliajan jälkeen Ravelin Jeux d’Eaux ja lopuksi Musorgskin Näyttelykuvat. Ehdottomasti maailmanluokan tähti, ihmeellistä että näin vähän yleisöä, mutta näin voi käydä jollei ole vielä päässyt pariisilaisten suosioon. Hänet pitäisi kutsua Suomeen.
Kokkosen yskäisy
11. 1. Tänään ohjemaksi riittää kävelyä Parc Montsouris’ssa, onneksi Pariisissa on näitä keitaita. Mutta joku on rakentanut erikoisen tilataideteoksen: aina kun sivuuttaa puiston penkin, alkaa sen alta kuulua kuiskaavaa lausuntaa jollain oudolla kielelä. Kun ohittaa penkin ääni katoaa, mutta kun lähestyy se palaa. Hassu idea, mutta toimii kyllä. Yritän erottaa sanoja, mutta se on jotain erikoista kieltä.
12.2. Nyt lähdetään vihdoinkin käymään kuulussa Quai Branlyn kulttuurien museossa. Tästähän on ollut kaikuja jopa Suomen lehdistössä. Jacques Chiracin monumentti. Ranskan kädenojennus koloniaalikauden sorretuille kansoille. Museo sijaitsee Seinen varrella, metro Alma Marceau on lähin, mutta pitää ylittää joki. Talo on arkkitehtonisesti vaikuttava, käärmemäisesti lonkeroiva, pihalla kasvaa trooppisia heiniä. Tilan tuntu on jyrkkä vastakohta ympäröivälle Pariisille. Ihme että löytyi näin iso tila tälle museolle. Mutta varoitan alakerran käsienpesualtaista, kun painaa nappia, niin sieltä ei tule vettä, vaan ruiskaus saippuaa suoraan päälaelle!
Museossa on kaikki maailman kulttuurit järjestyksessä, mutta samalla eräänlaisessa kaaoksessa. Kierretään suurta soikeaa aluetta yläviiistoon, vähän niin kuin Kiasmassa. Aika vaikuttavia ovat heti alun polyneesialaiset puupatsaat. Afrikka-osastossa päätän keskittyä Kamerunin taiteeseen. Kollegani prof Mbarga, semiootikko, on kutsunut minut vierailulle Kameruniin, Yaoundeen. Kuka ties vaikka lähdenkin joskus. Mutta missä ovat Siperia ja finnougriset kansat? Heistä ei ole jälkeäkään! No ehkä tämä on tosiaan Ranskan kolonialismin historian museo.
Alhaalla on kiveen hakattu teksti, jossa Chirac ilmoittaa, että museo on kädenojennus ja yritys tehdä oikeuttaa kolonialisoiduille kansoille. Mutta miten asiaa enää auttaa että heidän esineensä tuodaan Pariisiin museoon? Mistä nämä tavarat ovat peräisin? Mieleeni tulee Suomesta Helinä Rautavaara, jonka keräämä esineistö lopulta saatiin postuumisti omaan museoonsa, mutta näin ne jo sitä ennen hänen kotonaan. Hän kertoi, että esineet seuraavat häntä. (Tälle ilmiölle Philip Donnerilla oli tosin toinen selitys).
Illalla on taas konsertit, nyt Salle Gaveaussa, pelkkää ranskalaista musiikkia, ja ennen kaikkea Chaussonin Poeme. Sen soittaa japanilainen naisviulisti, ehdottoman vakuuttavasti, demoonisesti ja hypnoottisesti, ja orkesteri tajuaa teoksen dramaturgian. Salle Gaveau on viehättävä, hieman vaikea tavoittaa toiselta puolelta Pariisia saapuvallle, mutta bussilla Gare St Lazarelle ja siitä jalan. Bussimatkalla hassu tapahtuma. Pääsemme ruuhka-Pariisin läpi muuten hyvin, mutta rue Rivolilla joku afrikkalainen on alkanut tanssia, elegantissa Diorin puvussa keskellä katua tukkien liikenteen. Sille ei kukaan voi mtään, vaikka autoilijat raivoissaan painavat torvia.
Tähänkin saliin, Salle Gaveauhun liittyy muistoja, kuten Kokkosen yskäisy. Oli kerran joku suomalaisen musiikin tapatuma, symposiumi jne. ja konsertti Salle Gaveaussa. Kesken kaiken kuului parvekkeelta kumea, sangen äänekäs rykäisy. Se ei voinut ola kuin suomalainen, aidosti finnougrinen äännähdys, näin ei yski kukaan muu Pariissa. Aivan oikein. Kun katsoin, se oli akateemikko Joonas Kokkonen.
Ranskalaiset perheet tuovat lapsiaan konserttiin isoina ryhminä ja se on liikuttavaa. Mutta isovanhemmat ovat raahanneet yhden vintiön mukanaan, joka ei pysy aloillaan.
HS: Ulkomaalaiset jyräävät suomalaisorkesterien koesoitoissa
Vesa Sirén kirjoittaa Helsingin Sanomissa Suomen maineen musiikin ihmemaana olevan vaarassa. Kotimaisten sinfoniaorkestereiden koesoitoissa ovat suomalaisten sijaan pärjänneet ulkomaalaiset soittajat. Samaan aikaan Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan pyrkivien määrä on romahtanut. ”Tässä maassa on ajateltu, että 1960-luvulla luotu valtakunnallinen musiikkioppilaitosten verkko nostaa orkesterienkin yleistasoa sukupolvi sukupolvelta. Myös maailman mediat New York Timesista lähtien ovat puhuneet Suomesta klassisen musiikin ihmemaana”, Sirén kirjoittaa.
Pääkaupunkiseudun orkestereiden intendentit ovat keskenään samoilla linjoilla: ”…alttoviulujen ja tiettyjen puhaltimien suhteen hakijoiden laatu ei aina riitä, kun orkesterien taso on noussut valtavasti”, toteaa Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Elina Siltanen. Siltanen, RSO:n intendentti Tuula Sarotie ja Tapiola Sinfonietan intendentti Hanna Kosonen ovat huolissaan kotimaisen musiikkikoulutuksen tilasta.
Mika Rännäli jättää Oulun Musiikkijuhlien johdon
Seitsemän vuotta Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana toiminut Mika Rännäli jättää tehtävänsä. Rännälin sopimus päättyy tähän kevääseen. Hän aikoo jatkossa keskittyä musisointiin ja musiikin tekemiseen.
Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 10.–19. maaliskuuta.