Arja Saijomaan konsertti sarjassa ”Laulu vapaudelle ” 11.4.2026 klo 19. Petri Somer, piano. Savoy- teatteri, Helsinki
Mistä tuntee taidemaailman tähden? Siitä, että hänellä on yleisö, joka huutaa ja kiljuu jo kun taiteilija saapuu lavalle. Näin kävi tässä Saijonmaan Suomen kiertueen huipennuksessa eli Savoyn sali oli täynnä hänen pitkä- ja lyhytaikaisia kannattajiaan ja ihailijoitaan. Konsertin on ohjelma oli kavalkadi Arjan aiemmasta repertuaarista kautta hänen uransa, joten jokainen sai varmasti kuulla lempikappaleensa Zorbasista Ystävän lauluun.
Hetkinen, Arja Saijonmaa Amfionissa? Amfionhan on taidemusiikin puolustamisen nettisivusto, niin kuin sen perustajat Ralf Gothóni, Ilpo Mansnerus, Arto Noras sekä allekirjoittanut sen aikoinaan määrittelivät. Arja Saijonmaa on kuitenkin laulaja – vaikka hän aiemmin käytti itsestään mieluummin titteliä estraditaiteilija – ja kun laulu on esittävää taidetta tai ylipäätään esittämistä, olkoonkin, että se tässä tapauksessa genrena edustaa tapausta lessers arts – on siitä kaikkien asiaa harrastavien syytä olla tietoisia. Täytyy muistaa, että Arjan repertuaari kuuluu osittain myös kategoriaan, josta argentiinalainen musiikintutkija Carlos Vega käytti nimitystä ’mesomusiikki’, toisin sanoen se on musiikkia varsinaisen taidemusiikin ja populaarimusiikin välimaastossa. Arjaa tämä kiinnosti; hänen uraansa Ruotsissa helpottivat sikäläiset Evert Taube– ja Bellman-traditiot. Meillä on esimerkiksi Oskar Merikanto. Etelä-Amerikassa on Astor Piazzolla. Ranskassa on kaikki nuo ’hyvää huonoa makua’ harrastaneet les Six -ryhmäläiset ynnä muut. Sitä paitsi nyt eletään cross overin kautta. Tietenkin Arjan lavaesiintyminen on myös teatteria, joka on hänelle mitä läheisin laji. Ja siihen kuuluu elekieltä ja yleisön mukaan vetämistä, jota ei koe klassisen musiikin konserteissa. Esikuvana ruotsalaisten allsång. Sjung och le!
Korostan, että tämä juttuni ei ole arvio eikä arvostelu, sattuneesta syystä, vaan ajatuksia, jotka heräävät tämän kiistattoman tähden uskomattoman laaja-alaisen ja monisyisen uran äärellä. Nyt siihen voivat kaikki perehtyä, sillä Arja julkaisi 2025 muistelmansa (Laulu vapaudelle. Muistelmani. WSOY). Tämäkin konsertti sisälsi muistelua menneiltä vuosilta. Mutta ei tämä silti ollut vain nostalgiaa. Hän pursuaa yhä energiaa ja tulkintatahtoa, ihmiset yksinkertsesti haluavat antautua hänen vietäviksi Tukholman, Kreikan, Chilen ja ties minkä maan syövereihin.
On erinomaista, että Arja suhtautuu uraansa hymynpilke silmäkulmassa ja laulaa Zarah Leanderin schlageria Vill du se en stjärna, se på mig. Arja kuuli Leanderia Helsingin sirkus Peacockissa 60-luvulla niin kuin minäkin pikkupoikana. Oli vaikuttavaa, kun Leander kohosi lavalle koko orkesterin kanssa näyttämörampilla. En ole varma, mutta muistaakseni hän lauloi viimeisen säkeen vitsikkäästi: Vill du se en åsna, se på mig!
Joka tapauksessa Arjan versio kuulosti ihan Leanderilta, hän kykeni muuntamaan ääntään eri tyylilajien mukaan. Ei kuitenkaan kuultu sitä Wunderbaria. Suomessa ei juuri tunneta Arjan Leander-seikkailua, nimittäin sitä, että kun hänen piti 80-luvulla esittää Leanderia ruotsalaisessa elokuvassa, ei siitä tullut mitään tämän tähden saksalaissympatioiden takia. Laajassa lehdistökampanjassa Arjakin leimattiin kerta kaikkiaan, mutta hän vastasi medialle järkevästi: ”Jos näyttelen Leanderia, ei se tarkoita, että jakaisin myös hänen mielipiteensä.”
Mutta palatkaamme alkuun. Arjan tausta on taidemusiikillinen. Hän otti Mikkelissä pianotunteja Kerttu Mäntyseltä (omaa sukua Ikonen, Kaisa Arjavan sisar ja Ritva Arjavan täti); legendaarinen Tiitus Mäntynen pyysi Arjaa soittamaan Mozartin pianokonserttoa Mikkelin kaupunginorkesterin solistina. Arjan äiti Enni Toivakka oli pianisti, joka vaikutti Mikkelin teatterissa; hänen isänsä hammaslääkäri Ilmo soitti selloa Mikkelin orkesterissa.
Kun Arja pyrki Sibelius-Akatemiaan 1967, oli hän jo ehtinyt viettää vuoden Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Hän pyrki pianoon ja esitti pääsykokeessa Chopinin Vallankumousetydin jalka paketissa (olin itse paikalla myös pyrkimässä) ja pääsi Kauko Kuosmalle. Myös Arjan sisko Leena pyrki pianoon soittamalla Haydnin e-molli-sonaattia ja pääsi Timo Mikkilälle. Säveltapailun opettaja Inkeri Keravuori sanoi Arjasta: ”Teillä on harvinainen kontra-alttoääni”!
Teatteri alkoi vetää häntä vastustamattomasti puoleensa – ja politiikka. Kaikki tietävät hänen vaiheensa Lapualaisoopperassa ja Vanhan valtauksessa, mutta samana kesänä 1968 hän johti myös teatteria Mikkelissä, nimittäin Aapelin komedian Ipanat ihmisiksi (jonka näin koska olin silloin Mikkelissä armeijassa). Kaikki eivät pitäneet tästä poliittisesta puolesta ja etenkään siitä, että hän Ilta-Sanomien mukaan lauloi Tyttö Uralin Senaatintorilla punaisissa saappaissa.
Mutta sitten tapahtui tuo käänne, joka muutti kaiken – ja todettakoon, että hyvin usein merkittävien ihmisten kohdalla on jokin vastaava ratkaiseva, myöhemmän elämän määrittelevä tapahtuma. Se oli Mikis Theodorakiksen saapuminen Helsinkiin julistamaan oitis lavalla, että nyt Arja lähtee kreikkalaisten emigranttien kiertueelle ympäri maailmaa! Niin kävi. Tapasin Arjan sitten Pariisissa 70-luvun alussa, jossa hän asusteli kreikkalaisten ystäviensä kanssa eri hotelleissa Quartier Latinissa. Hänen ensimmäiset nauhansa olivat valmiit, mutta hän koki epävarmuutta ja kysyi, ”mahtaako tämä nyt olla hyvä?” ”En minä tiedä”, vastasin, ”en ole tämän lajin ekspertti.”
Theodorakis oli voimakas persoona, suorastaan pelottavan fanaattinen kun näin hänet filmillä kreikkalaisen semiootikon Kalliope Stigan esitelmän yhteydessä. Mutta Arja oli hänen lumoissaan ja ilmeisesti Theodorakis Arjan. Tästä seurasi välirikko Helsingin vasemmistolaispiirien kanssa. Arja katsoi parhaimmaksi siirtyä Ruotsiin; naapurimaan musiikkipiireihin ja sosieteettiin hän toi suomalaista tangoa, jota Arjan mukaan pidettiin tuolloin siellä ’roskamusiikkina’. Arja kuitenkin paljasti sen musiikillisia arvoja kuten Savoyssa kuullussa Kotkan ruusussa. Se on suomalaisen naissäveltäjän, kapellimestarin ja pianistin Helvi Mäkisen käsialaa (hänen nimensä olisi kyllä voinut mainita).
Suomalainen media unohti Arjan eikä enää kirjoittanut hänestä. Hänen Chile-innostustaan ei oikein tajuttu eikä toimintaa UNESCOn hyvän tahdon lähetetiläänä. Korviin kantautui vain, että Arja oli valittu Ruotsin suosituimmaksi suomalaiseksi.
Arjalla on hyvin vahva eettinen – etten sanoisi eeppinen – pohjavire ja halu auttaa pulaan joutuneita. Sen takia hänen musiikkinsa on sitä ns. kantaaottavaa lajia, jota monet muutkin harrastavat. Politiikka ja musiikki ovat historiassa usein kytkeytyneet yhteen. Mikä rooli Verdillä oli Il risorgimentossa, Wagnerilla vuoden 1871 Preussin/Ranskan sodassa (vastoin säveltäjän tarkoitusta), Sibeliuksen Finlandialla ja Jääkärimarssilla Suomessa, pianisti Paderewskilla Puolassa ja musiikkitieteilija, sittemmin presidentti Landsbergisillä Liettuassa. Mutta musiikki on silti musiikkia ja se elää lopulta musiikillisilla kvaliteeteillaan.
Arja lauloi Olof Palmen hautajaisissa valkeassa puvussa Elämälle kiitos, mitä valintaa vanhoillisen vakavassa Suomessa ihmeteltiin. Hän seurusteli Iranin vainoaman norjalaisen kustantajan William Nygaardin kanssa.
Mutta nyt – mas agora – sanotaan Brasiliassa. Hän on saanut armon Suomessa, lehdissä on haastatteluja, televisiossa harva se viikko esiintymisiä. Hän on kaikkien kunnioittama suomalaisten ikioma tähti ja diiva sana hyvässä mielessä. Onko Arja uransa huipulla? Hän on kyllä niin täynnä elämäniloa, luovuutta ja voimaa, ettemme voi tietää, mitä hän seuraavaksi keksii!
Hyvänen aika, olin vähällä unohtaa Arjan lavapartnerin, pianisti Petri Somerin. Hän ’säesti’ tai tulkitsi Arjan lauluja tottuneesti ja innoittuneesti. Hänen tekniikassaan on häivähdys jazz-pianismia, mikä kuuluu nopeissa kuvioissa ja asteikoissa, jotka kuuluvat tähän tyyliin. Soinniltaan hänen pianonsa vastaa kreikkalaista ensemblea, joka usein säestää Arjaa. Erityisesti hän osaa jäljitellä oikean käden tremolandoilla tämän yhtyeen soittimia. Somer on ollut nämä vuodet Arjan uran välttämätön ja ansiokas tuki.
– Eero Tarasti
